Vanhanen antoi lausunnon taannoisella kiinan matkallaan että "on suomen edun mukaista että suomalaiset yritykset suuntautuvat kiinaan".
Miten voi olla suomen työpaikkojen kannalta eduksi että suomen työnantajat vievät työpaikat kiinaan??!!
Nyt Vanhanen kaipailee suomeen ulkomaalaisia maahanmuuttajia viemään suomalaisilta vähätkin jäljellä oleva työpaikat!!
Viimeisin vääryys on pääomaveron poisto, siis niiltä poistetaan veronmaksuvelvollisuus kellä on PARHAIMMAT EDELLYTYKSET MAKSAA!!?? Onko suomi menettänyt kaiken järkensä totaalisesti??!!
Jotkut kehtaavatkin väittää suomessa olevan työvoimapulan, se on valhetta! Jos suomessa olisi oikea työvoimapula, koulutettaisiin suomityöttömiä oppisopimuksella työhön!
Minulla, kuten monella muullakin työttömällä on se ongelma ettei ole taloudellisia resursseja jatkokouluttautua omalla kustannuksella, ainoa toivo on oppisopimuskoulutus tai työn ohessa opiskelu mutta eihän semmoiseen näy kukaan ryhtyvän, työnantajat on nirsoja ja odottavat vain valmista, ennemmin tuovat vaikka ulkomaalaisia suomeen kuin jelppaisivat maanmiehiään työelämään mukaan!!!
Työttömien pääasiallinen ongelma on rahattomuus!! Rahalla ratkeaisi moni ongelma!!
Jos tämä maa olisi oikeudenmukainen, olisi täällä otettu jo kauan sitten kansalaispalkka käyttöön koska työpaikat ovat menneet valtion tahallaan tekemien päätösten takia kiinalaisten hyväksi!! Lama-aika tuhosi monen suomalaisen mm. minunkin elämän ja pääsyn työelämään, olisi vain oikeudenmukaista jos se korvattaisiin kansalaispalkan muodossa tai sitten kustantamalla oppisopimuskoulutus sellaiseen työhön jota suomessa vielä ehkä tulee olemaan!!
Mutta kuten tyypillistä, suomi menee entistäkin pidemmälle vääryyden tiellä, se ei suostu tunnustamaan että työttömyys johtuu valtion omista päätöksistä vaan se syyttää työttömiä työttömyydestään!! Niinpä se tekee yhä enemmän vääryyttä ja on muuttanut työmarkkinatuen vastikkeelliseksi!! Tämähän on paitsi orjuuttamista, myös taloudellisesti katastrofaalista työttömille sekä ihmisoikeuksien vastaista!! Työpaikka ja toimeentulohan on ihmisoikeus jota suomi törkeästi rikkoo, kai se pitäisi suomea käyttää TAAS ihmisoikeustuomioistuimessa syytettyjen penkillä...
Vanhasen lausunnot
3
290
Vastaukset
- ¨¨¨¨
Sillä jurpolla on lietelantaa korvien välissä. Todella perinteinen maalaistollo. ÄÖ varmain tuolla 90 paikkeilla. TYHMÄ KUIN SAAPAS!
- Piippolan-Vaari
Ilmeisesti Vanhanen tarkoittaa suomalaisista puhuessaan, Suomessa toimivien yritysten omistajia. Suomessa toimivien pörssiyritysten osakkaina on tietysti myös ulkomaisia sijoittajia. Näin ollen myös heitä voidaan pitää suomalaisina.
Suomalaisiksi voidaan kutsua myös ukrainalaisia ja venäläisia, joita halutaan suomeen täyttämään alati kasvavaa ammattitaitoisen työvoiman tarvetta. Kuten myös puolalaisia ja toivottavasti kohta myös turkkilaisa pläkkiseppiä.
Enää ei pitäisikään puhua globalisaatiosta vaan pikemminkin suomettumisesta. Tervetuloa suomeen suomettumaan suomalaisiksi! Täällä kaikkien yhteinen kansallisomaisuus odottaa ottajaansa. Vain banaanit puuttuvat. - -Rob__t-
Mitäpä tuohon vois enää lisätä. Jos kertomasi Vanhasesta pitää tosiaan paikkaansa voidaan todeta että vaaleissa äänestämällä Halosta vaikutat asioiden pysyvän ennallaan, ääni Vanhaselle, asiat hiukan pahenee ja Niinistön äänestäminen on jo itseään selkään puukottamista.
Itse olen joutunut lopettamaan terveydellisistä syistä ammattikoulun kesken, olisin voinut mennä toiselle linjalle, mutta oltaisiin lähdetty taas nollasta, rahaa ei tippunut koska vanhemmilla on liikaa omaisuutta, tästä johtuen en vain jaksanut nysvätä kotona siksi että ei ole varaa tehdä mitään ja siirryin työelämään ja otin mitä sain varastohommaa, tehdastyötä jne.
Oppisopimus on alkanut kiinnostaa viimeaikoina ja olen hakenut jokaiseen oman kaupunkini it-alan yritykseen ja vastaanotto on ollut jopa törkeää, kaikki eivät ole edes viitsineet vastata e-maileihin takaisin. Tällä hetkellä ainoa tilanteen tasalla oleva yritys on Espoossa jossa firma hakee uutta työvoimaa pääasiassa oppisopimukselle, sinnekin oli vain minun lisäksi 6 muuta hakijaa, mutta nekin liikaa että olisin saanut paikan.
Kun työnantajien asenne oppisopimukseen paljastui, kysyin mitä voi nyt tehdä, koulutuslaitoksesta neuvottiin menemään työkkäriin ja pyytämään että voisivatko he ostaa yksittäispaikan, että voisin opiskella halutun ammatin työvoimapolittisena koulutuksena? Vastaus oli: EI OSTETA, viimeksi näin oli tehty joskus 90-luvun alussa LAMA-AIKANA, ja kehtaavat epäsuorasti väittää että nyt ei oo rahaa... eikä halua auttaa kouluttautumisessa?!
Tässäpä oiva esimerkki siitä, miten päättäjämme haluavat tehdä ihmisistä vailla ammattia B-luokan kansalaisia ja antaa syrjäytyä yhteiskunnasta ja korvata heidät kaikki esim. maahanmuuttajilla vaikka maastamme löytyisi potentiaalia omastakin takaa.
Kaiken tämän koettuani, voisin tehdä tilaisuuden tullen kaiken työni pimeänä, ilman huonoa omatuntoa, koska yhteiskunta antaa itselleni ja kaltaisilleni veroille todella huonon vastineen.
Joku voi pitää tätä hirveänä ja säälittävänä vuodatuksena, mutta sanoin vain miten asiat on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330728Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764141Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972714Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1321879Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5901654- 861584
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751561Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591488Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721238