Sokeritoukat

Olemme asuneet 20 vuotta sitten rakennetussa kerrostalossa 15v,ja nyt on esiintynyt ensimmäistä kertaa näitä toukkia, olisi kiva tietää että miksi ne ilmesty nyt vasta,kylppäri remontti tehty viime kesänä.kosteus vaurioita ei ollut kuin muutamassa asunnossa tässä kolmikerroksisessa ja 25 asunnon talossa. No minä pääsin niistä eroon kun laitoin kiehuvan kuumaa vettä joka viemäriin mutta eihän se auta pitemmän päälle jos ei muut tee samanlailla.
42353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ne tulee viemäristä, et pääse niistä eroon millään.

Äänestä

Asumme v.2000 rakennetussa kaksikerroksisessa rivarissa. Vuosi sitten talvella sokeritoukat löysivät tiensä meille varsin sankoin joukoin. Asunnossa ei ole kosteusvaurioita, eikä sokeritoukat majaile kosteissa tiloissa, vaan suurin ongelmakohta on alakerrassa olohuoneessa. niitä tuppaa jalkalistojen ja parketin alta.
Asuntomme hygieniataso on varsin hyvä, joten siitä ei voi olla kyse.
Otimme asian puheeksi ensin naapureiden kanssa ja sitten isännöitsijän. Taloyhtiö tilasi kaikkiin asuntoihin myrkytyksen ANTICIMEX:ltä. Myrkytys tehtiin kaksi kertaa viime keväänä ja nyt taas joulu- ja tammikuussa. Toukat ovat vähentyneet huomattavasti, mutteivät ole poistuneet kokonaan. Varsinaista asumishaittaa ne eivät nyt aiheuta.
Pahimmillaan tapoin tai keräsin jo kuolleita toukkia päivässä jopa 200 kpl. Ne ovat nopealiikkeisiä ..ttumaisia pikku paskiaisia.

Äänestä
  • ei myrkytä vuokra-asuntojaan koska ne ei ole vaaraksi asukkailleen joten oli itse otettava selvää miten niistä voi päästä eroon.Guuglesta sit löytyi toi kuuman veden valuttaminen viemäreihin.
    Niin oli siinnä myös toi jalkalistojen myrkytyskin ja imurointi sen jälkeen, mutta meiltä löytyi vain muutamia ei onneksi koko komppanijaa.
    Nyt ei ole onneksi näkynyt yhtään kun heti toimin ja kerroin naapureillekkin mitä tehdä.
    Mutta miten ne viemäristä sitten ykskaks leviää, vai onko joku uusi asukas tuonut ne mukanaan tietämättään?
    Ja siinnä olet oikeassa pikku kakkimuksia ne on ja inhottavia.Sinulla on ollut todellinen riesa niistä ja minä vaan valitan muutamasta, toivon että pääset niistä todellakin eroon.

    Äänestä

  • "suurin ongelmakohta on alakerrassa olohuoneessa. niitä tuppaa jalkalistojen ja parketin alta."

    Sokeritoukat vaativat runsasta kosteutta selvitäkseen. Ravintonaan ne käyttävät homerihmastoja.

    Kosteissa tiloissa niiden esiintymistä voidaan pitää normaalina, mutta teidän tapauksessanne on ilmeistä, että lattialaatan alla on ongelmia, jotka voivat vähitellen laajeta pahoiksikin ja vaurioittaa rakennusta. Syy kannattaisi siis selvittää.

    Koska salaojien toimivuus on viimeksi tarkastettu ? Onko laatan alla määräysten mukainen kapillaarikatko ? Viettäääkö maanpinta kohti rakennusta ? Onko seinissä/sokkelissa kiinni multaistutuksia ? Jne..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


animattiN kirjoitti:

Olemme asuneet 20 vuotta sitten rakennetussa kerrostalossa 15v,ja nyt on esiintynyt ensimmäistä kertaa näitä toukkia, olisi kiva tietää että miksi ne ilmesty nyt vasta,kylppäri remontti tehty viime kesänä.kosteus vaurioita ei ollut kuin muutamassa asunnossa tässä kolmikerroksisessa ja 25 asunnon talossa. No minä pääsin niistä eroon kun laitoin kiehuvan kuumaa vettä joka viemäriin mutta eihän se auta pitemmän päälle jos ei muut tee samanlailla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu