Mitä on raati mieltä seuraavanlaisesta tilanteesta?
Omistamme asunnon 5 asunnon rivitalonyhtiöstä. Hallituksessa on 3 jäsentä (itse olen yksi niistä) ja isännöitsijä ja kaikki näistä ovat osakkaita. Etukäteen oli sovittu (vain suullisesti, kokouksia ei oltu aiheesta pidetty) että uusimme pihapiirimme valaistuksen. Kun olimme mieheni kanssa matkoilla 3 viikkoa, sillä aikaa isännöitsijä ja yksi hallituksen jäsenistä olivat hankkineet ja asennuttaneet talonyhtiön kustannuksella täysin toisenlaiset valaisimet vanhojen tilalle kuin etukäteen oli suullisesti sovittu. Hallituksen muille jäsenille asiasta ei oltu ilmoitettu lainkaan.
Valaisimet osoittautuivat häiritseviksi etenkin meidän osaltamme koska valaisevat häiritsevästi meidän pihaamme ja asuntoamme (suuri valoteho). Ehdotin että vaihdamme valaisimiin lämpimämmän sävyiset lamput ja he suostuivat siihen suullisesti. Sovittiin että isännöitsijä hankkii uudet lamput ja lisäksi toiseen valaisimeen häikäisysuojan. Kustannukset olivat luokkaa 50 euroa.
Kesti 2 vkoa jonka jälkeen isännöitsijä ilmoitti ettei hankikaan sovittuja hankintoja vaan laittaa käyntiin lappuäänestyksen yhtiökokouksen ulkopuolella. Äänestyslaput hän oli laatinut niin että oli jättänyt vaihtoehdoista pois ehdottamani hankinnat ja käytännössä vaihtoehtoina oli vain se että kaikki pidetään ennallaan.
Kutsuin hallituksen koolle selvittämään asiaa mutta tämä hallituksen jäsen joka oli ollut mukana valaisinten hankinnassa sekä isännöitsijä kieltäytyivät saapumasta paikalle. Koska 2/3 jäsenistä oli paikalla, päätimme hankkia ko lamput ja häikäisysuojan ja asentaa ne.
Nyt isännöitsijä sekä tämä yksi hallituksen jäsen muodostavat yhtiössä enemmistön sen takia että tämän hallituksen jäsenen isä omistaa yhden asunnoista ja äänestää aina samaa kuin jälkikasvunsa. Nyt he ovat ajamassa asiaa että hallituksen hankkimat ja asentamat lamput sekä häikäisysuoja äänestetään pois ja kulut pitäisi kuulemma korvata meidän kahden hallituksen jäsenen keskenämme.
Itse olen lakia amatöörinä tulkinnut lakia niin että yhtiökokous voi äänestää ettemme me 2 hallituksen jäsentä saa vastuuvapautta asiassa, mutta miten on tämän kolmannen hallituksen jäsenen kanssa joka ei suostunut osallistumaan kokoukseen? Entä isännöitsijä? Kuka korvaa ja mitä?
Onko teillä viisaammilla muita vinkkejä mitä tehdä kun he enemmistöllä toteuttavat talonyhtiössä hankintoja ilman kokouksia ja jälkikäteen hyväksyttävät ne yhtiökokouksessa koska heillä on sukulaisen takia enemmistö? Entä sukulaisen jääviys? Käytännössä me kaksi muuta asukasta katselemme vierestä ja maksamme heidän päähänpistonsa vaikka (vielä) kuulummekin hallitukseen.
Hallituksen vastuuvapaus
14
3950
Vastaukset
- hankinta
koska laki vaatii että jokaisesta hallituksenkokouksesta pitää pitää pöytäkirja ja jotka tulee numeroida juoksevassa järjestyksessä.
eli ne jotka ovat ostaneet ko valaisimet ovat hyvin yksiselitteisesti korvausvelvollisia.
Ota yhteyttä taloyhtiön vakuutuslaitokseen ja pyydä oikeus apua tarvittaessa.- Hallituksen kohta entinen j...
Kiitos vastauksesta!
Uudenmaan kiinteistöyhdistyksen lakimies sanoi että vaikka he eivät olekaan tehneet valaisinten hankinnasta päätöstä kirjallisesti, hankinta voidaan jälkikäteen hyväksyä yhtiökokouksessa jolloin se on sitten laillinen. Eli käytännössä emme kaiketi saa heitä korvausvastuuseen mistään mitä tekevät koska voivat kaiken hyväksyttää jälkikäteen yhtiökokouksessa.
Mutta tuota talonyhtiön vakuutuslaitosta voisin kokeilla, antavatko he lakipalveluakin? Nämä Uudenmaan kiinteistöyhdistyksen lakimiehet ovat "hieman" kyllästyneitä meidän talonyhtiöömme koska nämä 2 osakasta soittavat sinne päivittäin..
- kaikki-.....
Pitäkää kokoukset virallisina...kaikki asiat paperille, niin ei tule riitoja.
Mielestäni ne henkilöt, jotka ovat hankkineet ilman pätevää syytä (esim. halvempi hinta) toisen laiset valaisimet kuin olitte suullisesti sopineet ovat korvausvelvollisia!
Paras neuvo viimeiseksi: Muuttakaa pois, jos "perheellä" osake-enemmistö ja ovat vielä kusipäitä, niin parempi myydä nyt kun saa vielä "hyvän hinnan". - Napoleon
Hallituksen jäsenenä sinä olet vastuussa hallituksen päätöksistä jos olet ollut siitä kokouksessa päättämässä. Sinä vapaudut myöhemmästä vastuusta jättämällä pöytäkirjaan kirjattavaksi eriävän mielipiteen. Siinä eriävässä mielipiteessä on viisainta mainita se menettelytapa tai päätösehdotus miten mielestäsi olisi pitänyt menetellä. Ja pitää huolehtia, että mielipiteesi myös kirjataan.
Tuo yhtiösi vaikuttaa varsinaiselta sählärien pesältä, joten harkitse ennen pois muuttamista asioiden suuruuksia, niiden taloudellista merkitystä. Tietysti se harmittaa, jos asioita hoidetaan leväperäisesti ja sähläten, mutta pitää nähdä isot asiat ja pienet asiat erillään.
Itse asun voimakkaasti valaistun pihan laidalla. Tarpeetonta sähkön kulutusta yhtiön piikkiin, huoneet ovat öisin valaistuina mutta eipä esiinny turhia hiippareita.- Hallituksen kohta entinen j...
Tämä hallituksen jäsen, joka oli tuota uutta valaistusta isännöitsijän kanssa puuhaamassa, ei suostunut osallistumaan hallituksen kokoukseen ilmeisesti juuri sen takia ettei häntä voi laittaa vastuuseen hallituksen päätöksestä kun hän ei ollut paikallakaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään muutakaan ehdotusta häikäisyn korjaamiseksi koska hänhän ne uudet valaisimet oli sinne asennuttanut yhtiön kustannuksella. Sanoi vain että päätetään siitä yhtiökokouksessa, jossa heillä kahdella on tietysti enemmistö.
Tässä ajan takaa sitä että onko hallitusten jäsenten vastuuvapaus vapaasti yhtiökokouksen äänestettävissä (me saamme hänetkin vastuuseen koska hän ei voi äänestää omasta puolestaan) vai löytyykö jostain joku määritelmä että mistä vastuista yleensä voi edes äänestää?
Asunto-osakeyhtiölaki vaikuttaa tässä tilanteessa siltä että yksikin enemmistön jäsen voi tehdä muilta kysymättä ihan mitä tahansa kunhan vain enemmistön kanta pitää. Eli vähemmistö katsoo sivusta vaikka istuisi hallituksessakin. - Juha
Hallituksen kohta entinen j... kirjoitti:
Tämä hallituksen jäsen, joka oli tuota uutta valaistusta isännöitsijän kanssa puuhaamassa, ei suostunut osallistumaan hallituksen kokoukseen ilmeisesti juuri sen takia ettei häntä voi laittaa vastuuseen hallituksen päätöksestä kun hän ei ollut paikallakaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään muutakaan ehdotusta häikäisyn korjaamiseksi koska hänhän ne uudet valaisimet oli sinne asennuttanut yhtiön kustannuksella. Sanoi vain että päätetään siitä yhtiökokouksessa, jossa heillä kahdella on tietysti enemmistö.
Tässä ajan takaa sitä että onko hallitusten jäsenten vastuuvapaus vapaasti yhtiökokouksen äänestettävissä (me saamme hänetkin vastuuseen koska hän ei voi äänestää omasta puolestaan) vai löytyykö jostain joku määritelmä että mistä vastuista yleensä voi edes äänestää?
Asunto-osakeyhtiölaki vaikuttaa tässä tilanteessa siltä että yksikin enemmistön jäsen voi tehdä muilta kysymättä ihan mitä tahansa kunhan vain enemmistön kanta pitää. Eli vähemmistö katsoo sivusta vaikka istuisi hallituksessakin.Laki kuitenkin vaatii kohtelemaan kaikkia osakkaita yhdenvertaisesti. Eli ihan mitä tahansa ei sentään voi tehdä.
- Napoleon
Hallituksen kohta entinen j... kirjoitti:
Tämä hallituksen jäsen, joka oli tuota uutta valaistusta isännöitsijän kanssa puuhaamassa, ei suostunut osallistumaan hallituksen kokoukseen ilmeisesti juuri sen takia ettei häntä voi laittaa vastuuseen hallituksen päätöksestä kun hän ei ollut paikallakaan. Hänellä ei kuitenkaan ollut mitään muutakaan ehdotusta häikäisyn korjaamiseksi koska hänhän ne uudet valaisimet oli sinne asennuttanut yhtiön kustannuksella. Sanoi vain että päätetään siitä yhtiökokouksessa, jossa heillä kahdella on tietysti enemmistö.
Tässä ajan takaa sitä että onko hallitusten jäsenten vastuuvapaus vapaasti yhtiökokouksen äänestettävissä (me saamme hänetkin vastuuseen koska hän ei voi äänestää omasta puolestaan) vai löytyykö jostain joku määritelmä että mistä vastuista yleensä voi edes äänestää?
Asunto-osakeyhtiölaki vaikuttaa tässä tilanteessa siltä että yksikin enemmistön jäsen voi tehdä muilta kysymättä ihan mitä tahansa kunhan vain enemmistön kanta pitää. Eli vähemmistö katsoo sivusta vaikka istuisi hallituksessakin.Kun yhtiökokous myöntää hallitukselle tilintarkastajien ehdotuksen mukaan tili- ja vastuuvapauden, niin toki se päätös voidaan tehdä äänestäenkin.
Toisaalta mikään laki ei kiellä tekemästä hulluja päätöksiä, mutta laki ja esim. yhtiöjärjestys edellyttävät, että päätökset tehdään oikeassa järjestyksessä. Sinun kertomuksistasi saa nyt käsityksen, että teillä tehdään hulluja päätöksiä muotoseikoista piittaamatta. Ota seuraavaksi yhteys tilintarkastajaan.
Mutta se yhtiökokouksen päätös ei silti vapauta esim. rikosoikeudellisesta vastuusta. Jos hallitus tai sen jäsen on menetellyt yhtiön asioissa lainvastaisesti, niin vastatkoon siitä.
Hallituksen jäsenen ollessaan eri mieltä pitää huolehtia, että erimielisyys tulee pöytäkirjattua. Ymmärsinkö, että teillä lipsutaan tässä? Miksi et itse ryhdy pitämään pöytäkirjaa? Ei siihen tehtävään yleensä ole tungosta.
Mutta silti uskallan sanoa, että viiden perheen rivitaloyhtiöön ei pidä ehdoin tahdoin tehdä erimielisyyttä, joka estää luonnollisen elämisen ja kanssakäymisen. - Hallituksen kohta entinen j...
Juha kirjoitti:
Laki kuitenkin vaatii kohtelemaan kaikkia osakkaita yhdenvertaisesti. Eli ihan mitä tahansa ei sentään voi tehdä.
Kiitos Sinulle kommenteista!
Niin siis kyse on nyt siitä että tämä yksi hallituksen jäsen joka on isännöitsijän kanssa omine lupineen, ilman hallituksen tai yhtiökokouksen lupaa hankkineet uudet valaisimet pihamaallemme ja kun hallituksen jäsenenä kutsuin hallituksen koolle häikäisyhaitan korjaamiseksi niin kumpikaan ei suostunut osallistumaan hallituksen kokoukseen.
Nyt yritämme saada isännöitsijää ja tätä yhtä hallituksen jäsentä vastuuseen hankinnastaan mutta he sanovat että asiasta voidaan päättää jälkikäteen yhtiökokouksessa ja tietysti saavat sen läpi koska ovat sukulaisuusseuhteen takia enemmistössä. Mutta sekään ei riitä vaan he aikovat kumota hallituksen päätöksen yhtiökokouksessa ja laittaa meidät hallituksen jäsenet korvaamaan nämä hallituksen "korjaavat" hankinnat (häikäisysuoja ja lämpimämmän sävyiset lamput sekä sähkömiehen kulut) ja poistamaan ne valaisimista. Nyt mietin että voiko tämä yksi "sooloileva" hallituksen jäsen päästä kokonaan vastuusta koska ei osallistunut ko hallituksen kokoukseen? Ja onko meillä mitään mahdollisuutta saada isännöitsijää ja hallituksen jäsentä korvaamaan hankkimiaan valaisimia? Eli onko olemassa jotain säädöstä jonka mukaan heidän hankintojaan ei voi enää jälkikäteen päättää yhtiökokouksessa?
Eihän tämä riitely mukavaa ole mutta ko valaisimet todella häiritsevät meitä ja häikäisysuoja maksoi 45 euroa mutta he eivät anna meidän pitää niitä valaisimissa (omalla kustannuksellammekaan) koska "enemmistö on eri mieltä". Kyse on sieltä puolelta ihan vaan kiusanteosta tai vallanhalusta tai mistä sitten ikinä onkaan. Niin ja tilintarkastajaakaan ei ole vielä valittu tälle kaudelle.. - Hallituksen kohta entinen j...
Napoleon kirjoitti:
Kun yhtiökokous myöntää hallitukselle tilintarkastajien ehdotuksen mukaan tili- ja vastuuvapauden, niin toki se päätös voidaan tehdä äänestäenkin.
Toisaalta mikään laki ei kiellä tekemästä hulluja päätöksiä, mutta laki ja esim. yhtiöjärjestys edellyttävät, että päätökset tehdään oikeassa järjestyksessä. Sinun kertomuksistasi saa nyt käsityksen, että teillä tehdään hulluja päätöksiä muotoseikoista piittaamatta. Ota seuraavaksi yhteys tilintarkastajaan.
Mutta se yhtiökokouksen päätös ei silti vapauta esim. rikosoikeudellisesta vastuusta. Jos hallitus tai sen jäsen on menetellyt yhtiön asioissa lainvastaisesti, niin vastatkoon siitä.
Hallituksen jäsenen ollessaan eri mieltä pitää huolehtia, että erimielisyys tulee pöytäkirjattua. Ymmärsinkö, että teillä lipsutaan tässä? Miksi et itse ryhdy pitämään pöytäkirjaa? Ei siihen tehtävään yleensä ole tungosta.
Mutta silti uskallan sanoa, että viiden perheen rivitaloyhtiöön ei pidä ehdoin tahdoin tehdä erimielisyyttä, joka estää luonnollisen elämisen ja kanssakäymisen.Meni tämä vastaus väärään kohtaan.. uusi yritys:
Kiitos Sinulle kommenteista!
Niin siis kyse on nyt siitä että tämä yksi hallituksen jäsen joka on isännöitsijän kanssa omine lupineen, ilman hallituksen tai yhtiökokouksen lupaa hankkineet uudet valaisimet pihamaallemme ja kun hallituksen jäsenenä kutsuin hallituksen koolle häikäisyhaitan korjaamiseksi niin kumpikaan ei suostunut osallistumaan hallituksen kokoukseen.
Nyt yritämme saada isännöitsijää ja tätä yhtä hallituksen jäsentä vastuuseen hankinnastaan mutta he sanovat että asiasta voidaan päättää jälkikäteen yhtiökokouksessa ja tietysti saavat sen läpi koska ovat sukulaisuusseuhteen takia enemmistössä. Mutta sekään ei riitä vaan he aikovat kumota hallituksen päätöksen yhtiökokouksessa ja laittaa meidät hallituksen jäsenet korvaamaan nämä hallituksen "korjaavat" hankinnat (häikäisysuoja ja lämpimämmän sävyiset lamput sekä sähkömiehen kulut) ja poistamaan ne valaisimista. Nyt mietin että voiko tämä yksi "sooloileva" hallituksen jäsen päästä kokonaan vastuusta koska ei osallistunut ko hallituksen kokoukseen? Ja onko meillä mitään mahdollisuutta saada isännöitsijää ja hallituksen jäsentä korvaamaan hankkimiaan valaisimia? Eli onko olemassa jotain säädöstä jonka mukaan heidän hankintojaan ei voi enää jälkikäteen päättää yhtiökokouksessa?
Eihän tämä riitely mukavaa ole mutta ko valaisimet todella häiritsevät meitä ja häikäisysuoja maksoi 45 euroa mutta he eivät anna meidän pitää niitä valaisimissa (omalla kustannuksellammekaan) koska "enemmistö on eri mieltä". Kyse on sieltä puolelta ihan vaan kiusanteosta tai vallanhalusta tai mistä sitten ikinä onkaan. Niin ja tilintarkastajaakaan ei ole vielä valittu tälle kaudelle.. - Napoleon
Hallituksen kohta entinen j... kirjoitti:
Meni tämä vastaus väärään kohtaan.. uusi yritys:
Kiitos Sinulle kommenteista!
Niin siis kyse on nyt siitä että tämä yksi hallituksen jäsen joka on isännöitsijän kanssa omine lupineen, ilman hallituksen tai yhtiökokouksen lupaa hankkineet uudet valaisimet pihamaallemme ja kun hallituksen jäsenenä kutsuin hallituksen koolle häikäisyhaitan korjaamiseksi niin kumpikaan ei suostunut osallistumaan hallituksen kokoukseen.
Nyt yritämme saada isännöitsijää ja tätä yhtä hallituksen jäsentä vastuuseen hankinnastaan mutta he sanovat että asiasta voidaan päättää jälkikäteen yhtiökokouksessa ja tietysti saavat sen läpi koska ovat sukulaisuusseuhteen takia enemmistössä. Mutta sekään ei riitä vaan he aikovat kumota hallituksen päätöksen yhtiökokouksessa ja laittaa meidät hallituksen jäsenet korvaamaan nämä hallituksen "korjaavat" hankinnat (häikäisysuoja ja lämpimämmän sävyiset lamput sekä sähkömiehen kulut) ja poistamaan ne valaisimista. Nyt mietin että voiko tämä yksi "sooloileva" hallituksen jäsen päästä kokonaan vastuusta koska ei osallistunut ko hallituksen kokoukseen? Ja onko meillä mitään mahdollisuutta saada isännöitsijää ja hallituksen jäsentä korvaamaan hankkimiaan valaisimia? Eli onko olemassa jotain säädöstä jonka mukaan heidän hankintojaan ei voi enää jälkikäteen päättää yhtiökokouksessa?
Eihän tämä riitely mukavaa ole mutta ko valaisimet todella häiritsevät meitä ja häikäisysuoja maksoi 45 euroa mutta he eivät anna meidän pitää niitä valaisimissa (omalla kustannuksellammekaan) koska "enemmistö on eri mieltä". Kyse on sieltä puolelta ihan vaan kiusanteosta tai vallanhalusta tai mistä sitten ikinä onkaan. Niin ja tilintarkastajaakaan ei ole vielä valittu tälle kaudelle..Yleisesti ottaen: jos asioiden hoito asunto-osakeyhtiössä (osakkaiden määrästä riippumatta) annetaan mennä kuvailemallesi tasolle, niin asioiden palauttaminen as.oy.lain ja yhtiöjärjestyksen edellyttämälle linjalle ei ole helppoa. Sellaista yhtiöjärjestystä ei ole olemassakaan, joka sallisi rekisteröidyn asunto-osakeyhtiön voivan toimia ilman kirjanpitolain mukaista tilintarkastusta.
Ei ole käräjäoikeutta lukuun ottamatta muuta tietä, jolla 45 euron kustannus ja siihen liittyvä oman kunnian menetys/palautus voitaisiin suorittaa jollei asianosaisilla ole siihen omaa joustavuutta.
En osaa enempää asiassasi auttaa.
- Hyvinmenee
Voit täysin vapaasti ehdottaa että isännöitsijälle i ei annata vastuuvapautta.Syytä ei tarvitse olla.Olen itse tehnyt niin.
Jos teitä on hallituksessa 2/3 osaa samanmielisiä niin eihän sitä isännöitsijää tarvitse katsella. irtisanomisaikaa pidempään.Yleensä hallittus ottaa ja erottaa isännöitsijän.Tarkista yhtiöjärjestyksestä.- Sami_
Olen ymmärtänyt että sinun täytyisi tehdä rikosilmoitus hallituksen toimista, jos olet sitä mieltä että vastuuvapautta ei voida myöntää.
- joukahainen
Sami_ kirjoitti:
Olen ymmärtänyt että sinun täytyisi tehdä rikosilmoitus hallituksen toimista, jos olet sitä mieltä että vastuuvapautta ei voida myöntää.
Esityksen siitä että vastuuvapautta ei myönnetä voi tehdä ilman mitään syytä.Meneekö se lävitse yhtiökokouksessa on toinen juttu.
- Hallituksen kohta entinen j...
Kiitos kaikille vastauksista!
Sain vihdoin Uudenmaan asuntokiinteistöyhdistyksen lakinaisenkin kommentin asiaan. Hän oli sitä mieltä ettei tässä asiassa voida laittaa hallitusta vastuuseen hankinnasta ollenkaan koska hallitus
1) ei ole ylittänyt toimivaltaansa (riittävän pieni hankinta)
2) ei ole toiminut huolimattomasti
3) ei ole ylittänyt toimivaltaansa.
Eli vaikka yhtiökokous päättäisikin että meidän hallituksessa päättämämme hankinnat olisivatkin enemmistön mielestä turhia, kukaan meistä ei joudu korvausvastuuseen niistä yhtiölle koska emme ole ylittäneet toimivaltaamme. Ongelmanahan tässä oli se että eräs hallituksen jäsenistä oli poissaolevana muun hallituksen kanssa eri mieltä ja hän olisi siten vapautunut vastuusta jos se olisi voitu meille muille jäsenille langettaa. Myöskään isännöitsijä ei ole vastuussa hankinnoistaan koska nekään eivät ylittäneet isännöitsijän toimivaltaa.
Tästä opimme että hallituksella ja isännöitsijällä on valta tehdä riittävän pieniä hankintoja yhtiön piikkiin joutumatta korvaamaan niitä yhtiölle vaikka ne myöhemmin kumottaisiinkin yhtiökokouksessa. Muutenhan käytännössä kukaan ei uskaltaisi tehdä mitään päätöksiä ilman yhtiökokousta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti40330893Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi
Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J4764215Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?972735Stefu LOISTAVAA!
Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta1331901Teille, Venäjällä pelottelijat
Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?5911670- 861596
Kakista se ulos nainen vihdoin viimein
Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.751570Ujostuttaa eräs aikuinen mies...
Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit591506Jos me käytäs nainen
Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?721250