Kiitos ja hei.

Kokkolalainen

Olen saanut tarpeekseni tämän palstan häiriköistä. Tämä palsta on muuttunut Kokkolasta liittyvien asioiden sijaan kielipolitiikka palstaksi.

On tosi turhauttavaa että täällä lietsotaan tällaista vihaa, kun kuitenkin Kokkolassa on ja pysyy paljon suomenruotsalaisia. Aina on kaikki kokkolalaiset tullut hyvin toimeen ja Kokkolassa on tosi mahtavia tyyppejä, upea "yhteisö"!

Mutta tuntuu siltä että viha vain kasvaa puolin ja toisin kun lukee tätä palstaa. Todella ikävää luettavaa. Näin ei ole ennen ollut, ennen kun täällä alettiin tämä "terrorisointi".

Minä lopetan tämän palstan seuraamisen, ja siihen osallistumisen, koska täällä saa vain pahan mielen.

Kokkolasta saa mukaviakin puheenaiheita aikaiseksi, mutta tämä ei ilmeisesti ole se kanava niille.

Pahoittelen jo etukäteen sen puolesta jos tähän viestiin taas tulee asiattomia viestejä.

Kaikkea hyvää teille aidoille ihanille ihmisille!

Hyvää joulua!

T:yksi ihan suomenkielinen vaan

24

2374

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Visis

      Ihan totta, että palsta on mennyt muutaman ihmistollon takia aivan pilalle. Mutta ei huolta; meitä on täällä jo kolme ihmistä, jotka olemme suunnitelleet rikosilmoituksen tekemistä jatkuvan häiriköinnin(nimenomaan kielipaasaamisen) takia. Mainio esimerkki vastaavasta tapauksesta löytyy ihan pienen ajan takaa: mies sai sakkoja häiriköityään jatkuvasti erästä keskustelupalstaa. Tämäkin tapaus alkaa jo täyttämään kriteerit, sillä häiriköinti on ollut niin kauan jatkunutta ja järjestelmällistä, mutta tarkkailemme tilannetta vielä jonkin aikaa ja toimimme saatuamme tarpeeksi todisteita. Kevät koittaa vielä.

      Olisi todellakin mukavaa, mikäli täällä puhuttaisiin paikallisista asioista eikä valtakunnallisesta (kieli)politiikasta. Ehkäpä tämän palstan taso vielä joskus hieman paranee; siihen uskokaamme.

      • Mnä

        Olen seurannut tätä "kielikeskustelua" tällä palstalla,ja pakko myöntää että aika ikäväksi on mennyt.

      • on kanssa
        Mnä kirjoitti:

        Olen seurannut tätä "kielikeskustelua" tällä palstalla,ja pakko myöntää että aika ikäväksi on mennyt.

        ootanut päähän tämä jo heti alusta asti. Tuo on ihan selkeää häiriköintiä jolle pitäisi laittaa piste.

      • Kyllästynyt

        Voisitte laitta ilmoituksen vireille heti. Kyllä mielestäni todisteet riittävät aivan hyvin.
        Monet uhkaavat ruotsia puhuvia ihmisiä, ei pelkästään vihata kieltä vaan myös ihmisiä jotka puhuvat sitä.

      • Toinen kyllästynyt
        Kyllästynyt kirjoitti:

        Voisitte laitta ilmoituksen vireille heti. Kyllä mielestäni todisteet riittävät aivan hyvin.
        Monet uhkaavat ruotsia puhuvia ihmisiä, ei pelkästään vihata kieltä vaan myös ihmisiä jotka puhuvat sitä.

        Olen todella kiitollinen jos aiotte tehdä rikosilmoituksen. Itse olen harkinnut aivan samaa. Ei enää millään jaksais tuota samaa rasistista kielisoopaa lukea.

      • Just
        Kyllästynyt kirjoitti:

        Voisitte laitta ilmoituksen vireille heti. Kyllä mielestäni todisteet riittävät aivan hyvin.
        Monet uhkaavat ruotsia puhuvia ihmisiä, ei pelkästään vihata kieltä vaan myös ihmisiä jotka puhuvat sitä.

        on oikeaa asiaa..ei vaan niin helppoa sen terroukon/akan narauttaminen. NoJoo, jos istuu jossain Ullavan Läntässä 20v. vanhan Wintuusan kans moteemi yhteyten päässä voi kiinni jäähäkki.
        Esimerkkinä mainittakoon uusi Pc mallia läppäri ja mahdollisuudet langattomaan laajakaistaan. IP osoite vaihtuu jatkuvasti operaattorin myötä, ei ole nimiä, ei tunnussanoja, siis millä jäljittää....ja vielä kun sattuu olemaan matkaakin sinne sen siunaamat 10000 kilsaa. Mahtais ainakin tämän maan poliisi nauraa paskaset naurut jos Kokkolan Kripo pyytäs virka-apua tämän keskustelupalstan kieliriita selvittelyyn..

      • Datanikkari
        Just kirjoitti:

        Usko hyvälläsi, kyllä se kone josta viesti on lähetetty voidaan selvittää vaikka olis kuinka uusi kannettava ja minkälaisen langattoman verkon päässä missä tahansa maailmassa. Vaihtukoon ip:t ym. Eri asia on tietysti jos siellä koneen ääressä ei istukaan copypaste tai muu valopää sillä hetkellä, mutta takuulla selviää mistä viesti on lähtenyt. Eikä vie edes kauaa jos asia tosissaan halutaan selvittää.

      • selität oikein
        Kyllästynyt kirjoitti:

        Voisitte laitta ilmoituksen vireille heti. Kyllä mielestäni todisteet riittävät aivan hyvin.
        Monet uhkaavat ruotsia puhuvia ihmisiä, ei pelkästään vihata kieltä vaan myös ihmisiä jotka puhuvat sitä.

        Vapaa sana.
        Kuka sinua on uhkaillut, ruotsinkielisistä saa olla nitä mieltä haluaa, ja asioista.
        Mielestäni täällä ei ole:
        Kehotettu ketään rikokseen tai väkivaltaan
        Kirjoitettu rasistisia tekstejä
        Kirjoitettu tai kuvattu karkeaa pornografiaa
        Markkinoitu tai mainostettu tuotetta tai palvelua
        Massapostitettu puheenvuoroja tai lausuntoja

        Ja vain kahden ensimmäisen osalta voi harkita rikosilmoitusta. Ei tämä ole mikään ameriikka-apinavaltio, missä syytteitä nostellaan hetken mielijohteesta.

        Mielestäni täällä ei ole ketään uhkailtu millään muulla kuin syytteillä:), joka ilmeisesti kuuluu myös "laiton uhkailu" nimikkeen piiriin.

      • Kaikilla

        Ole oikeus vihata mitä ite lystää?
        Ei ole rikos vihata.

      • helposti
        Just kirjoitti:

        on oikeaa asiaa..ei vaan niin helppoa sen terroukon/akan narauttaminen. NoJoo, jos istuu jossain Ullavan Läntässä 20v. vanhan Wintuusan kans moteemi yhteyten päässä voi kiinni jäähäkki.
        Esimerkkinä mainittakoon uusi Pc mallia läppäri ja mahdollisuudet langattomaan laajakaistaan. IP osoite vaihtuu jatkuvasti operaattorin myötä, ei ole nimiä, ei tunnussanoja, siis millä jäljittää....ja vielä kun sattuu olemaan matkaakin sinne sen siunaamat 10000 kilsaa. Mahtais ainakin tämän maan poliisi nauraa paskaset naurut jos Kokkolan Kripo pyytäs virka-apua tämän keskustelupalstan kieliriita selvittelyyn..

        DHCP loki paljastaa MAC osoitteen.

        Sama vaikka käyttää anonymous proxyjä ulkomailta, nekin lokittaa sinne tulleen IP:n, timestampit jne. IP ja/tai MAC osoitteen väärentämistä on jotkut kokeillu, samoiten verkkokortin vaihtamista. Ei apua, jos spämmii samankaltaista tavaraa, paljastuu kuitenkin lopulta.
        WLAN sessio jättää omat UIDinsa, operattorit ovat lain mukaan velvollisia keräämään lokitietoja siten että timestampit on maailmanaikaa vasten vertailukelpoisia.

        Webbiservoon jää omat merkinnät viestin lähettämisestä.

        Kyllä se kirjoittaja löytyy, mutta tuskin tämän palstat provot riittää syyksi.

      • varmaan
        helposti kirjoitti:

        Paikkaa mistä viesti on lähetetty, kyllä se selviää, mutta se kone kun kulkee kantajansa mukana ja paikoissa missä täällä saat langattoman auki riittää esim. kun juot kupillisen kahvia saat salasanan D-Linkkiin ja olet verkossa. Väkeä kellä on läppäri mukana on nykyään paljon käyvät meilinsä ja muutakin tsekkaamassa...että kuka/kenellä on sitten se Copykone se jäänee isommaksi arvoituksesksi..

      • tuota
        selität oikein kirjoitti:

        Vapaa sana.
        Kuka sinua on uhkaillut, ruotsinkielisistä saa olla nitä mieltä haluaa, ja asioista.
        Mielestäni täällä ei ole:
        Kehotettu ketään rikokseen tai väkivaltaan
        Kirjoitettu rasistisia tekstejä
        Kirjoitettu tai kuvattu karkeaa pornografiaa
        Markkinoitu tai mainostettu tuotetta tai palvelua
        Massapostitettu puheenvuoroja tai lausuntoja

        Ja vain kahden ensimmäisen osalta voi harkita rikosilmoitusta. Ei tämä ole mikään ameriikka-apinavaltio, missä syytteitä nostellaan hetken mielijohteesta.

        Mielestäni täällä ei ole ketään uhkailtu millään muulla kuin syytteillä:), joka ilmeisesti kuuluu myös "laiton uhkailu" nimikkeen piiriin.

        massapostitustakin on tapahtunut. vai mitä copypaste?

      • Kun sekin
        tuota kirjoitti:

        massapostitustakin on tapahtunut. vai mitä copypaste?

        On vain sivujen sääntöjen vastaista.
        Ette te rassukat siitäkään voi mitään syytettä nostaa.
        Eli mitään rikosta, ei edes rikettä ole tapahtunut.

    • ruotsinkielisiin

      alkaa täyttämään jo kiihottaminen kansanryhmää vastaan-rikosnimikkeen joten aiheitta olisi.

    • ZnOnZ

      Tänne netti-palstoillehan noi kaikki helvetin hullut ja vähä-älyiset kasaantuu.Täällä saa anonyymisti puhua minkälaista paskaa vaan ja kenellekkään ei tarvitse olla tilivelvollinen.Helppoa!

      • ilmoittakaa!

        Ilmoittakaa asiattomista viesteistä ylläpidolle! Helppoa asiattoman viestin yläpuolella on linkki >"ilmoita asiattomista viesteistä" Ylläpito poistaa rasistiset, Copypasteoidut, rivot yms. "laittomat" viestit. Valitettavasti Kokkola ei ole saanut omaa sheriffiä tälle palstalle. Taitaisi olla liikaa töitä muutaman häirikön takia.

      • niistä
        ilmoittakaa! kirjoitti:

        viesteistä on ilmoitettukki, mutta ylläpito ei tee mitään asialle. Nytkin on palsta täynnä noita häirikkö viestejä vaikka on pyydetty poistamaan.

      • Nyt saatana tajuta
        niistä kirjoitti:

        viesteistä on ilmoitettukki, mutta ylläpito ei tee mitään asialle. Nytkin on palsta täynnä noita häirikkö viestejä vaikka on pyydetty poistamaan.

        Vaikka se ei teitä miellytä, ei tarkoita että se on laiton.
        Tämä on keskustelupalsta, jossa pitää olla mielipiteilleen vapaus, eikä teidän totisten torvensoittajien lestadiolaisvääristyneisyyden yhdistyksen äänitorvi.

        Lopettakaa jo tuommonen narina kaikesta.
        Menkää vuorostaan valittaan vaikka naapureille jostain, kyllä te jotain keksitte.

      • ei oo
        Nyt saatana tajuta kirjoitti:

        Vaikka se ei teitä miellytä, ei tarkoita että se on laiton.
        Tämä on keskustelupalsta, jossa pitää olla mielipiteilleen vapaus, eikä teidän totisten torvensoittajien lestadiolaisvääristyneisyyden yhdistyksen äänitorvi.

        Lopettakaa jo tuommonen narina kaikesta.
        Menkää vuorostaan valittaan vaikka naapureille jostain, kyllä te jotain keksitte.

        kielipolitiikka palsta, vaan kokkola palsta. kyllä mielipiteitä saa kertoa, mut miks häiriköidä sellasta palstaa missä enemmistö haluais puhua muista asioista.

        kun sitten kuitenkin on toi kielipolitiikka palstakin ihan erikseen.

        kokkola palsta kokkolalaisille ja kokkolan asioille!

      • Sitten copyn
        ei oo kirjoitti:

        kielipolitiikka palsta, vaan kokkola palsta. kyllä mielipiteitä saa kertoa, mut miks häiriköidä sellasta palstaa missä enemmistö haluais puhua muista asioista.

        kun sitten kuitenkin on toi kielipolitiikka palstakin ihan erikseen.

        kokkola palsta kokkolalaisille ja kokkolan asioille!

        Kirjoitukset aihettavat reaktiota, miksi lähdette sen provoihin mukaan.
        Kiinnostusta sen jutuille tuntuu olevan, kun siihen kirjoituksiin osaa otetaan.

        On täällä paljon muutakin jonka vois sanoa kuuluvan toiselle palstalle.
        On rengasasiaa, lahja-asiaa, sähkö, loma...
        Onhan noillekki omat osiot???

      • sun
        Sitten copyn kirjoitti:

        luettelemat osiot kyl liittyy enemmän kokkolaan ku kielipolitiikka. esim. lahja-ideat, täähän on hyvä paikka kysellä niistä, voi saada vinkkiä jostaki hyvästä kokkolalaisesta kaupasta jne.

        ja mä luulen että se copypaste vastailee aika useesti omiin viesteihin. plus sen lisäks on varmaan pari törppöä jotka aina innostuu meneen mukaan, mut suurin osa ei kiinnostu niistä asioista. turhauttaa vaan kattoo kun se tukkii koko palstan viesteillään.

      • Se mitään tuki
        sun kirjoitti:

        Kyllä täällä palstaa riittää.
        Lopettakaa jo niuhotus.
        Tyypillistä kokkolalaista on suvaitsemattomuus ja se kun on itse aina oikeessa.
        "Muita totuuksia ei ole kuin minun totuus"
        Yhtälainen suvaitsematon kokkkolalaine tuo copykin on, ja te muut suvaitsemattomat pellet meette kaasu pohjassa sen provojen perässä.
        Amtakaa ihmisten olla mieltä, lopettakaa ahdistunut valitu, matkustelkaa, valaistukaa suvaitsevaisuudelle, polttakkaa jointti, miettikää....
        Antaa kaikkien kukkien.

    • sie mie

      Kun nyt luet kuitenkin,niin tule vain takaisin.

    • *jultomta*

      ..Jätettäisiin vaan ne häiriköiden viestit omaan arvoonsa?? Sitähän ne hakee..huomiota ja sitä että ihmiset tarttuu heidän sanomisiinsa. Kaikkein pahinta häiriköillehän olisi..että he huomaisivat, ettei kukaan noteeraa heidän viestejään..jätettäisiin ne viestit omaan arvoonsa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      105
      7451
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      102
      5264
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3516
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      25
      3461
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2544
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1866
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1511
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      349
      1506
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1356
    10. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      56
      1324
    Aihe