FED nostaa

Korkokäppyrät sojottaa taas kivasti ylöspäin. Kivaa kaikille, jotka eivät sortuneet kuplakämppään.

Fed muutti korkolausuntoa


13.12.2005 21:14 (muokattu 13.12.2005 21:39) - USA:n keskuspankki Fed poisti julkilausumastaan maininnan elvyttävästä rahapolitiikasta. Fedin mukaan koronnostoja tarvitaan jatkossakin.

Yhdysvaltain keskuspankki nosti odotetusti ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä 4,25 prosenttiin. Ohjauskorko on nyt ylimmällä tasollaan sitten kesäkuun 2001.

Sijoittajien keskuudessa suurin huomio kohdistui Fedin lausuntoon. Fedin avomarkkinakomitea muutti julkilausumansa sisältöä ja poisti siitä maininnan elvyttävästä rahapolitiikasta. Keskuspankki totesi, että ohjauskorkoa tullaan nostamaan asteittain jatkossakin, jotta inflaatio pysyy kurissa.

Fedin mukaan Yhdysvaltojen talous on vakaa energian kallistumisesta ja syksyn hurrikaaneista huolimatta. Keskuspankkiirit ovat aiemmin arvioineet, että maan etelärannikkoa ravistelleet hirmumyrskyt luovat epävarmuutta talouskehitykseen.

Fed aloitti meneillään olevan koronnostojen sarjan viime vuoden kesäkuussa. Tähän mennessä ohjauskorkoa on nostettu 13 kertaa prosenttiyksikön neljännes kerrallaan.

Fedin seuraava korkokokous pidetään 31. tammikuuta. Se on viimeinen Alan Greenspanin pääjohtajakaudella.

New Yorkin pörssissä osakkeet lähtivät nousuun korkopäätöksen julkistamisen jälkeen. Dow Jones oli 0,8 prosentin ja Nasdaq 0,4 prosentin nousussa noin kello 21.30.

"Fed poisti vihdoin maininnan elvyttävästä rahapolitiikasta. Uskon, että sijoittajat tulkitsevat tämän niin, että tunnelin päässä on valoa", Spencer Clarken strategi Michael Sheldon kommentoi MarketWatchille viitaten siihen, että keskuspankin koronnostojen sarjan loppu saattaa häämöttää.

Euro vahvistui Fedin korkopäätöksen jälkeen ja käväisi vahvimmillaan lähes 1,20 dollarissa. Dollari palasi kuitenkin nopeasti lähes samoille tasoille kuin ennen korkopäätöstä.
7384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

"Kivaa kaikille, jotka eivät sortuneet kuplakämppään"

Mikä tekee "kämpästä" "kuplakämpän" voitko kertoa?

Ostoajankohtako? Vaiko joku muu tekijä? Vai monen tekijän summa?

Kerro pian, palan halusta saada tietää.

Äänestä
  • EKP ja FED eivät ole sama asia eivätkä niiden korot ihan noin käyttäydy miten väitit, mutta unohdetaan se virheesi. Kerro siitä kuplakämppä-termistä ennemminkin, se minua oikeasti kiinnostaa.

    Äänestä

  • Mikä on kuplakämppä? kirjoitti:

    EKP ja FED eivät ole sama asia eivätkä niiden korot ihan noin käyttäydy miten väitit, mutta unohdetaan se virheesi. Kerro siitä kuplakämppä-termistä ennemminkin, se minua oikeasti kiinnostaa.

    paremmin palstan sanastoon niin ei tarvitsisi olla niin tampio tai esittää niin tampiota.

    Äänestä

  • Noniiii kirjoitti:

    paremmin palstan sanastoon niin ei tarvitsisi olla niin tampio tai esittää niin tampiota.

    Sinulla siis ei ole vastausta kysymykseen?

    Äänestä

  • selvä juttu kirjoitti:

    Sinulla siis ei ole vastausta kysymykseen?

    palstan asiantuntijat tietävät kaiken palstasta. Myös sanaston.

    Itse arvostan sinua siitä, että et tunne tämän palstan kreisiä sanastoa. Kupla-asunto on yksi kymmenistä palstan höyrypäiden luomista termeistä, joita sinun ei toki satunnaisena kävijänä kuulukaan tietää.

    Äänestä

ehkä syksyllä 2006

Äänestä
  • ...Liikasen Eki totesi, että viitisen prossaa on tavoiteltava ohjauskorkotaso. Eki on nyt varovainen lausunnoissaan eikä halua olla pahan ilman lintu... viimeksihän Ekin lausunnot puhkaisivat asuntokuplan ja pakkohuutokauppojen meklarit lihottivat omia läskiperseitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EKP seuraa perässä kirjoitti:

Korkokäppyrät sojottaa taas kivasti ylöspäin. Kivaa kaikille, jotka eivät sortuneet kuplakämppään.

Fed muutti korkolausuntoa


13.12.2005 21:14 (muokattu 13.12.2005 21:39) - USA:n keskuspankki Fed poisti julkilausumastaan maininnan elvyttävästä rahapolitiikasta. Fedin mukaan koronnostoja tarvitaan jatkossakin.

Yhdysvaltain keskuspankki nosti odotetusti ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksikköä 4,25 prosenttiin. Ohjauskorko on nyt ylimmällä tasollaan sitten kesäkuun 2001.

Sijoittajien keskuudessa suurin huomio kohdistui Fedin lausuntoon. Fedin avomarkkinakomitea muutti julkilausumansa sisältöä ja poisti siitä maininnan elvyttävästä rahapolitiikasta. Keskuspankki totesi, että ohjauskorkoa tullaan nostamaan asteittain jatkossakin, jotta inflaatio pysyy kurissa.

Fedin mukaan Yhdysvaltojen talous on vakaa energian kallistumisesta ja syksyn hurrikaaneista huolimatta. Keskuspankkiirit ovat aiemmin arvioineet, että maan etelärannikkoa ravistelleet hirmumyrskyt luovat epävarmuutta talouskehitykseen.

Fed aloitti meneillään olevan koronnostojen sarjan viime vuoden kesäkuussa. Tähän mennessä ohjauskorkoa on nostettu 13 kertaa prosenttiyksikön neljännes kerrallaan.

Fedin seuraava korkokokous pidetään 31. tammikuuta. Se on viimeinen Alan Greenspanin pääjohtajakaudella.

New Yorkin pörssissä osakkeet lähtivät nousuun korkopäätöksen julkistamisen jälkeen. Dow Jones oli 0,8 prosentin ja Nasdaq 0,4 prosentin nousussa noin kello 21.30.

"Fed poisti vihdoin maininnan elvyttävästä rahapolitiikasta. Uskon, että sijoittajat tulkitsevat tämän niin, että tunnelin päässä on valoa", Spencer Clarken strategi Michael Sheldon kommentoi MarketWatchille viitaten siihen, että keskuspankin koronnostojen sarjan loppu saattaa häämöttää.

Euro vahvistui Fedin korkopäätöksen jälkeen ja käväisi vahvimmillaan lähes 1,20 dollarissa. Dollari palasi kuitenkin nopeasti lähes samoille tasoille kuin ennen korkopäätöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu