MIKSI?!?

tällä palstalla AINA törmää vain haukkumisiin jne. vaikka luulisi koirarakkaiden pitävän yhtä ja tukevan ja auttavan toisiaan.

monesti on ollut juttua, kun joku myy koiraansa, että :: älkää ostako siltä, kun on luonne vikainen rakki jne.

MENKÄÄ HYVÄT IHMISET ITSEENNE JA OLKAA VÄHEMMÄN KAIKKITIETÄVIÄ HAUKKUJIA!! olisi kiva saada neuvoja täältä jne. mutta täällä käyvät vain ahdasmieliset kaikkitietävät haukkumassa ja vähättelemässä! jos asioista paremmin tiedätte niin KERTOKAA se vähemmän tietävälle, älkääkä haukkuko!!!!
Ärsyttää jo tällainen!
4317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei näillä palstoilla voi juurikaan asiallisesti keskustella. Ihan normaalia kritiikkiä ei myöskään voi esittää, koska siitä mennään heti henkilökohtaisuuksiin. Monesti olen mieleni pahoittanut. Mutta on täällä ihan asiallistakin porukkaa, onneksi. Yleensä omalla nimimerkillä kirjoittelevat käyttäytyvät ihan fiksusti. Poikkeuksiakin on.

Äänestä

ja asiallisesti niin yleensä vastauksetkin on sellaisia..mikäli koiran myy kannattaa perustella miksi ja millaisen koiran myy niin ostajan on helpompi tietää millaista koiraa ostaa. Nykyään kun myyjinäkin on kaikenlaista porukkaa; pentutehtailijoista aina kunnollisiin koiran myyjiin ja kritiikki voi silloin tällöin olla paikallaan mikäli asiat eivät tunnu olevan paikallaan.

Äänestä
  • ..olisi oltava asiallista.

    Äänestä

Palsta on mielestäni ennemmin miinakenttä,
kun kysyy jotain yms. ei koskaan tiedä millon räjähtää.
yllätyin kun sain asiallisit vinkkejä koiran kouluttamiseen (kiitos mm. meiju-81),
oletin että tulee vastauksia tyyliin "ei kannata koiraa ottaa jos ei itse pysty koirakirjoja lukemaan" tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


satunnainen lukija kirjoitti:

tällä palstalla AINA törmää vain haukkumisiin jne. vaikka luulisi koirarakkaiden pitävän yhtä ja tukevan ja auttavan toisiaan.

monesti on ollut juttua, kun joku myy koiraansa, että :: älkää ostako siltä, kun on luonne vikainen rakki jne.

MENKÄÄ HYVÄT IHMISET ITSEENNE JA OLKAA VÄHEMMÄN KAIKKITIETÄVIÄ HAUKKUJIA!! olisi kiva saada neuvoja täältä jne. mutta täällä käyvät vain ahdasmieliset kaikkitietävät haukkumassa ja vähättelemässä! jos asioista paremmin tiedätte niin KERTOKAA se vähemmän tietävälle, älkääkä haukkuko!!!!
Ärsyttää jo tällainen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu