Tapiolan

Asunto-osio talouskatsauksesta:
Asuntojen hintojen nousu jatkui koko maassa 3. ja 4. vuosineljänneksellä, kuitenkin siten, että muutosnopeus pysyi maltillisena. Yleisesti tilannetta hillitsee korkojen nousu 3. neljänneksellä. Aikaisemmin kuluvana vuonna alhaiset korot ja pankkien yksityisille lainanottajille tarjoamat joustavat vaihtoehdot ovat vilkastuttaneet asuntomarkkinoita. Tämän seurauksena asuntolainakanta on edelleen kasvanut ja myös yksittäisten lainasummien määrät ovat nousseet tasaisesti. Yksistään kotitalouksille myönnettyjen lainojen määrä kasvoi 2005 ensimmäisellä puoliskolla 13,2 prosenttia. Asuntolainojen määrä kasvoi vielä edellistäkin enemmän. Rahoitustarkastus onkin hiljattain kehottanut asunto- ja kulutusluotottajia kiinnittämään entistä tarkemmin huomiota riskienhallintaan ja hyvään luototustapaan.

Keskimäärin asuntojen hinnan nousu tarkoittaa koko maan osalta 1,5 prosentin nousua 3. vuosineljänneksellä. Helsingissä vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat nousivat edellisestä neljänneksestä 1,9 prosenttia ja Vantaalla 2,9 prosenttia. Espoossa hinnat pysyivät lähes ennallaan. Tampereella hinnat nousivat 3,3 prosenttia, Turussa 1,3 prosenttia, Jyväskylässä 2,9 prosenttia, Lahdessa 1,2 prosenttia ja Kuopiossa 0,9 prosenttia. Oulussa hinnat laskivat 1,7 prosenttia.

Samaan aikaan vuokrat jatkavat nousuaan, 3. neljänneksellä vuosikasvu oli tilastokeskuksen mukaan 2,2 prosenttia. Edelliseen neljännekseen verrattuna vuokrat nousivat keskimäärin 0,4 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla vapaarahoitteiset vuokrat nousivat edellisestä neljänneksestä 0,5 prosenttia ja muualla Suomessa 0,8 prosenttia.

Ansiotasokehitykseen suhteutettuna asuntojen hintojennousu on edelleen kohtuullista (kuva), vaikka muutamilla osamarkkinoilla voimakas kysyntä näkyykin hinnoissa. Tapahtunut koronmuutos sekä pankkien ja luottolaitosten mahdollinen reagointi siihen on mielenkiintoinen. Koronnousu ei merkittävästi kasvata pitkän asuntolainan kuukausierää, mutta muutoksen psykologinen vaikutus hintoihin voi olla näkyvämpi. Olemme vaiheessa, jossa asunnonostajat harkitsevat entistä tarkemmin vaihtoehtojaan ja hintojen nousu ainakin hetkellisesti pysähtyy. Hintojen reippaaseen laskuun viittaavia tekijöitä ei kuitenkaan ole näkyvissä.

Ja linkki alkuperäiseen:
http://talous.tapiola.fi/suhdannekatsaus/index.asp?page=kiinteistomarkkinat
0145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

asuntokatsaus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu