Marokko(m+m)

Herään kuin en ikinä olisi nukkunutkaan. Tuntuu kuin päähäni olisi asennettu myriadeja pikku vasaroita, jotka takovat, takovat, takovat. Olen läpimärkä hiestä, olen nälkäinen, ja - kuten arvata saattaa - melkein rahaton.

Aivan rahaton en siis ole - kiitos kypsään ikään ehtineen berliiniläisherran, johon törmäsin Tafraoutissa. Kokemus ei ollut erityisen miellyttävä, mutta hän oli siisti - niin kuin saksalaisturistit yleensäkin - eikä hän muuta halunnut kuin imeä minua. Kestin, ja onnistuin lahjoittamaan hänelle mitä hän halusi, kun puristin käteni suodenvedontapaisesti nyrkkiin ja ajattelin erään toisen kanssa kokemieni salaisten hurjastelujen häpeällisimpiä hetkiä.

Berberi-illasta pääsin siis lähtemään nippu dirhameita taskussani, mutta syödäkin minun on pitänyt, ja tupakoissa itseni pitää.

Heitän kostean peitteen yltäni, otan kassani sängyn alta ja levitän jäljellä olevat dirhamit patjalle.

Laskemattakin näen, ettei rahoilla minnekään matkusteta, ei ainakaan vuorten yli määränpäähäni Marrakechiin. Mikä eteen ?

Laahustan peilin eteen ohimoitani hieroskellen. Katson kuvajaistani, tökkään etusormeni silmien väliin, sanon hitaasti : - Pa-am.
Eleessä tiivistyvät kaikki ne ajatukset, joita keksin itsestäni ajatella.
- Pam.
- Pampampampampam.

Sytytän tupakan ja otan pari askelta ikkunalle. Ikkuna on pelkkä karmiton reikä seinässä, joten löyhkät ja äänet pääsevät kulkeutumaan esteettä huoneeseeni. Sisäpiha toimii ymmärtääkseni paikkana, jonne vipataan keittiön perkausjätteet ja jonne iäkkäämmät pysyväisasukit surutta tyhjentävät yöastiansa, joten mistään pienestä hajuhaitasta ei ole kysymys.

Omituisinta on, että pihalla käyskentelee lauma hullunkurisia, pitkähäntäisiä lampaita. Ne kiertelevät ympyrää ja tulevat aivan ikkunan alle.
En edes tajua millä ne elävät : kenenkään en ole nähnyt ruokkivan niitä, eikä mitään vihreää verso mailla halmeilla.

Tumppaan tupakkani ja rupean hakemaan päällyskuteitani tomuiselta kivilattialta. Ajattelen, ettei tämän yömajan nimestä - joka on Kamal - puutu kuin viimeinen a-kirjain. Tämä ON kauhea loukko, ja minun henkilökohtainen loukkoni vieläkin kamalampi, vieläkin haisevampi, ja vieläkin pimeämpi kuin kadunpuoleiset kopit.

Vaikka reilassahan asiani ovat, kun tarkemmin katsotaan. Olen aivan itse valinnut tapani elää ja olla olemassa, enkä ensimmäisinä päivinäni täällä voinut lakata kyselemästä, miksei noilla toisilla - noilla ihmisparoilla, jotka lojuivat kadunvarsilla ja roikkuivat elämässä enää muutamien ohuiden säikeiden varassa - ollut sitä : mahdollisuutta päättää itse.

Kysymykseni olivat luonnollisestikin retorisia. Maailma on mätähaavoja täynnä, eikä kenelläkään ole tarpeeksi isoa laastaria niiden peittämiseen. Eikä näitä haavoja edes tarvitse peittää, sillä vaikka ne ovat jatkuvasti auki ja nähtävillä, eivät ne, joiden pitäisi, niitä näe. Saati että kumartuisivat niitä hoitamaan. Ha.

Äsh... Minulla on nyt muuta ajateltavaa. Heitän parit mandariinit naamaan ja lähden ulos hartaana toiveenani, että taivaasta alkaisi yks kaks tipahdella kultarahoja. Niin ei tapahdu, mutta jotain muuta sentään : Soukin markkinahumussa törmään itseni ikäiseen ja oloiseen kundiin, jonka nimi on R.P.

R.P ei ole mistään kotoisin, mutta hänellä on alivuokralaiskämppä Köpiksessä. Niin hän sanoo ja siltä hän myös näyttää. Istuudumme, ja minä saan kertoa perssilmän kokoisesta onnelasta nimeltä Suomi.
- Ai, sä olet sieltä missä hengitys kesäaikaankin varisee jäähileinä rinnuksille ? R.P virnistää hyväntahtoisesti ja heilauttaa hiuksiaan.
Huomaan, että hänellä on korvakoru. Minun kannaltani katsoen se on oikeassa korvassa.

- Ei, kyllä Suomessa kesä on kuuma, sanon, kun myöhemmin istumme jonkin basaarin takahuoneessa, ja hörpimme taiten valmistettua vihreää teetä.
R.P luo minuun aivan määrätynlaisen minätiedän-silmäyksen, ja antaa katseensa levätä minussa niin pitkään, että perhoset lähtevät lentoon.
- Hot...
Hän muodostaa sanan vain huulillaan.

Olemme kumpikin nähneet maailmaa ja harrastaneet tämän tason reissaamista sen verran, että kaikki käy helposti. Ei mitään kysymyksiä, ei mitään sopimuksia : on aivan luontevaa, että lähdemme yhdessä kohti R.P:n hotellia. On kivaa kulkea yksin, mutta kun tilaisuus tarjoutuu, on myös mukavaa jakaa kokemuksiaan mukavan kaverin kanssa.
Sellaisen kaverin kuin R.P.

R.P:n hotelli on vaatimaton sekin. Kuitenkin se on loistokas kuin Mohammed V:n mausoleumi, jos vertailukohteeksi asettaa Kamalin ja minun lättini siellä. Sitä paitsi R.P:n hotellin ympäristö on vehreä ja rakennus niin lähellä rantaa, että Atlantti pyrkii ovista sisään.
R.P:n huonekin on oikein kodikas ja siisti, vaikkakin pieni.

- Haluatko käydä suihkussa ? R.P nyökkää kylpyhuoneen suuntaan - Mä ainakin olen sen tarpeessa.
- Minkä tarpeessa...? hymyilen ja rupean riisuutumaan.
- Suihkun, R.P hymyilee takaisin ja järjestää kauniille kasvoilleen hurskaan ilmeen.
Hän läppää minua takalistoon mennessään ohi :
- Hyvänen aika sentään, senkin tuhma.
Käyn suihkussa ja hän käy pesulla minun jälkeeni.

Kaikki käy tästä eteenpäinkin yhtä luontevasti : hän tulee suihkusta ja makaan vuoteella savuketta poltellen. Olen alasti.

Olen alasti. Hän on alasti. Se ei tunnu ollenkaan kummalliselta - päinvastoin. Hän asettuu vatsalleen viereeni, kohottautuu ja nappaa savukkeeni itselleen. Hän imee sitä ahnaasti ja nälkä hänen silmissään yltyy.
Emme puhu.

Hän käy kyljelleen ja minäkin teen niin. Me vain katselemme toisiamme pitkään.

- Sä olet kaunis, haluan sanoa, ja sanon myös.
Haistatan siis pitkät suomalaisille soveliaisuussäännöille ja erityiselle pykälälle, jonka mukaan kaunistakaan miestä ei saa sanoa kauniiksi.
- Samoin, hän vastaa.
En tiedä onko se vain kohteliaisuus, mutta niin hän vastaa.
Se tuntuu hyvältä.

Rakastelemme, kyllä, ja Sinun mielestäsi se, mitä tapahtuu, on iljettävää, kauheaa ja saastaista, vai mitä ?
- On, vastaat.
- Painu homo vittuun, karjaiset.
- Ammu ittes, kusipää ! Kuole, saatanan hintti !
Listaa kaikesta kuulemastani voisin jatkaa loputtomiin.

Koska kuitenkin tunnen eräänlaista myötätuntoa Sinua kohtaan, kehotan Sinua lopettamaan lukemisen tähän ja hakeutumaan asiantuntevan, ehdottomasti heteroseksuaalisen, poliittisesti mieluiten oikealle kallistuneen psykiatrin luo. Onhan se nimittäin melko huolestuttavaa, että ihminen lukee, mitä ei halua lukea ; että hän hankkii tietoa jostakin, mikä oksettaa häntä, ja antaa aivojensa askarrella hänelle äärimmäisen vastenmielisten asioiden parissa.

Niin että voit vaihtaa kanavaa nyt, ole hyvä.

Rakastelemme, kyllä. R.P:n posket leimuavat, kaulasuoni tykyttää yhä nopeammin, nopeammin, nopeammin ; hänen elimensä nytkähtelee rajusti, kun hän painaa lantionsa aivan kiinni minuun.

- Enemmän ! Enemmän ! Enemmän ! kuuluu äänetön huuto.
- Kyllä ! Kyllä ! Kyllä !

Marrakechiin asti en ehdi. Ehdin sinne myöhemminkin.

Vietän R.P:n villissä, haastavassa, humoristisessa ja hellässä seurassa täydellisen rantaloman, ja se loma päättyy melkein itkuun. On niin vaikeaa erota.

Kuukausien päästä, sydäntalvella, istun kämpässäni
TV:tä katsellen.
Puhelin soi.

- Halkoja.
- .... What ?
- Mitä... ?
- ..I`m sorry, but may I speak whit K.R ?

Jumalauta.

Se on R.P.
R.P se on.

R.P soittaa Helsinki-Vantaan lentokentältä ja kysyy villapaitaa lainaksi.
Ja minua.