Miten menetellä ?

Asioita miettinyt

Vaimo kysyy:
Meillä on kaksi yhteistä lasta ja miehellä kaksi omaa lasta aikaisemmasta liitosta. Vaimolla varallisuutta enemmän, talo ostettu velaksi yhdessä molempien nimissä, auto vaimon nimissä.
Avioehtoa ei ole eikä testamentteja ole tehty.
Kannattaisiko minun tehdä avioehto tai testamentti, sillä haluaisin omien lasteni saavan aikanaan sen mitä heille kuuluu. En halua jakaa omaisuuttani mieheni lapsille.

6

640

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta

      Kaikki avioehdot ja testamentit ovat monimutkaisia ja jos menee lakimiehen puheille, tehdään sitten kuitenkin jonkinlainen.

      Mutta se kuitenkin alkaa mietityttään ja tekisi mieli tehdä uusi.
      Eli jos et ole kuolemassa, kannattaa tehdä kotiin paperi ja miettiä sitä ja korjailla sitä.

      Toiseksi, jos joskus olisin eronut, tai kuolema meidät eroittaa, olen miettinyt valmiiksi sen asian.
      Tai paremminkin saanut neuvon jo edelliseltä sukupolveltani.
      Eli,
      en menisi enää koskaan uusiin naimisiin,
      kyllä sitä voi elää muutenkin yhdessä, luulisin.

      Eli vitsi,
      erotkaa sovinnossa ja eläkää onnellisena.
      Viosi olla aivan hyvä vaihtoehto.

    • yx tavallinen

      Avioehto on paikallaan, testamenttia ei tarvita.

      Ilman avioehtoa kävisi niin, että jos sinä kuolisit ensin, miehesi saisi sinun omaisuuttasi tasinkona niin, että kummankin varat sen jälkeen ovat yhtä suuret. Kun miehesi aikanaan perivät hänen kaikki lapsensa, omaisuuttasi menisi myös miehen omille lapsille.

      Avioehdon ansiosta kumpainenkin kuolemantapauksessa pitää omansa, joten sinun perintösi menee kokonaan sinun (eli yhteisille) lapsillesi. Miehellä kylläkin on yhteisen asunnon ja koti-irtaimiston elinaikainen hallintaoikeus.

      • Missä tehdä ?

        Missä ja miten se avioehto tehdään ? Onkohan kallista ?


      • Lisäystä

        >>Miehellä kylläkin on yhteisen asunnon ja koti-irtaimiston elinaikainen hallintaoikeus.>>

        Lesken asumisoikeus koskee myös muuta kuin vain puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä asuntoa. Leskellä on oikeus asua kuolemaansa asti myös kuolinpesään kuuluvassa asunnossa, joka on sopiva hänen asunnokseen, jos hänen omaan varallisuuteensa ei kuulu vastaavaa asuntoa.

        Irtaimiston osalta pätee, että sen on ollut oltava puolisoiden yhteistä koti-irtaimisota.


      • yx tavallinen
        Lisäystä kirjoitti:

        >>Miehellä kylläkin on yhteisen asunnon ja koti-irtaimiston elinaikainen hallintaoikeus.>>

        Lesken asumisoikeus koskee myös muuta kuin vain puolisoiden yhteisenä kotina käytettyä asuntoa. Leskellä on oikeus asua kuolemaansa asti myös kuolinpesään kuuluvassa asunnossa, joka on sopiva hänen asunnokseen, jos hänen omaan varallisuuteensa ei kuulu vastaavaa asuntoa.

        Irtaimiston osalta pätee, että sen on ollut oltava puolisoiden yhteistä koti-irtaimisota.

        Kysymyksestä päätellen puolisoilla ei muita asuntoja ole kuin yhteisesti omistettu talo. Vastaus oli annettu kysyjän tilanteeseen, ei kaikkia teoreettisia mahdollisuuksia huomioon ottavaksi. Mutta jos sinulla tarmoa riittää, niin voithan luennoida täällä halusi mukaan.


      • ???????????
        yx tavallinen kirjoitti:

        Kysymyksestä päätellen puolisoilla ei muita asuntoja ole kuin yhteisesti omistettu talo. Vastaus oli annettu kysyjän tilanteeseen, ei kaikkia teoreettisia mahdollisuuksia huomioon ottavaksi. Mutta jos sinulla tarmoa riittää, niin voithan luennoida täällä halusi mukaan.

        Palstaa lukee ymmärtääkseni muutkin kuin vain alkuperäinen kysyjä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      179
      13494
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5483
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4920
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3709
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2843
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      119
      1783
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      372
      1697
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1515
    Aihe