Työtilasta

Miten olette ratkaisseet työtila-asianne? Meikäläisellä tilanpuute on jatkuvana ongelmana ja kiinnostaisi tietää miten muut harrastajat/ammattilaiset ovet asian hoitaneet. Onko teillä oma työhuone asunnossanne/talossanne vai vuokraatteko jostain tilaa? Itse teen hommia yhden huoneen nurkassa, mutta pidemmän päälle olisi mahtavaa, jos olisi jonkinlainen varsinainen työtila.
1230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aluksi maalailin keittiön pöydän ääressä, enkä kyllä saanut silloin juuri mitään aikaiseksi. Piti aina kerätä tai levittää maalaustarvikkeensa ja johan siinä ehti inspiraatio mennä ohi. Seuraavaksi ostettiin vanha, iso talo jossa on erillinen yksiö. Siellä keittiössa maalailen ja vaikka harrastelija olenkin, niin olen aika tuottelias ja tykkään maalata silloin kun huvittaa. Kun maalaustarvikkeet voi pitää koko ajan esillä ja valmiina, niin on helppo vaikka vaan pienikin aika jossain välissä työskennellä. Ja kun työtila on erillään (alakerrassa), niin levällään olevat rompeet eivät käy silmään. Olen ollut hyvin, hyvin tyytyväinen. Suosittelen siis jonkinlaista omaa työtilaa, jos se vain suinkin on mahdollista. Siinä säästy mahdollisten muiden asukkien hermot ja saa itsekkin oman rauhan ja "sotkea" muista välittämättä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Virginia kirjoitti:

Miten olette ratkaisseet työtila-asianne? Meikäläisellä tilanpuute on jatkuvana ongelmana ja kiinnostaisi tietää miten muut harrastajat/ammattilaiset ovet asian hoitaneet. Onko teillä oma työhuone asunnossanne/talossanne vai vuokraatteko jostain tilaa? Itse teen hommia yhden huoneen nurkassa, mutta pidemmän päälle olisi mahtavaa, jos olisi jonkinlainen varsinainen työtila.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu