Ihmisoikeussopimus

Orjatyö

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4 artikla:

Orjuuden ja pakkotyön kielto

1. Ketään ei saa pitää orjuudessa tai orjuuden kaltaisessa pakkotyössä

2. Ketään ei saa vaatia tekemään pakkotyötä tai muuta pakollista työtä

Valittaminen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen edellyttää, että kotimaiset valitusasteet on käyty läpi (=työttömyysturvalautakunta ja vakuutusoikeus). Vakuutusoikeuden päätöksen jälkeen on kuusi kuukautta aikaa tehdä valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle. UM:n Ihmisoikeusvalitusten yksiköstä (puh. 09-16055704, fax 09-16055951) saa ilmaiseksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen, valitusta varten kirjalliset ohjeet ja kaavakkeen (lähetetään postitse kotiin), jolle valituksen voi laatia. Valituksen voi tehdä suomeksi eikä sen tekeminen ei ole vaikeaa, puhun kokemuksesta. Valituksen käsittely on Ihmisoikeustuomistuimessa ilmaista. Jatkokäsittelyyn saa tarvitaessa Ihmisoikeustuomioistuimelta oikeusapua.

Lisätietoa saa Ihmisoikeusliiton sivuilta http://www.ihmisoikeusliitto.fi/neuvonta/Euroopan ihm isoikeustuomioistuin. Sivuilta löytyy myös ilmainen neuvontapuhelin.

Vaikka orjatyölaki tuleekin voimaan vasta ensi vuonna, niin jo nyt on ollut mahdollisuus teettää joillakin orjatyötä työmarkkinatukiharjoittelun varjolla. Jos joku on saanut karenssin sen vuoksi, ettei ole suostunut orjatyöhön ja valitustiet on käyty läpi, eikä vakuutusoikeuden päätöksestä ole kulunut vielä 6 kuukautta, niin ei kuin valituksen tekoon.

Kaikesta, mistä voi, kannattaa tehdä valitus Ihmisoikeustuomioistuimelle. On Suomen kannalta noloa, jos täältä alkaa tippua suuria määriä valituksia. Mahtaako siinä tilanteessa Suomen maine oikeusvaltion säilyä?

Muuten, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimella ei ole mitään tekoa EU:n kanssa, se on ihan erillinen pulju.

5

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • R Lanka

      Ketä pidetään orjuudessa?
      Ketä pidetään orjuuden kaltaisessa pakkotyössä?
      Ketä vaaditaan tekemään pakkotyötä?
      Kenet vaaditaan tekemään muuta pakollista työtä?

      Työn ja orjuuden tai pakkotyön välinen ero on siinä, ettei pakkotyötä tai orjuutta voi lopettaa työn tekijän omalla päätöksellä. Suomessa jokainen työntekijä on oikeutettu lopettamaan työntekonsa milloin haluaa. Se, että he tällöin menettävät palkkansa tai yhteiskunnan maksamia tukia ei tee heistä orjia.

      Jokaisella on oikeus olla tai olla olematta työssä. Yhteiskunnalla on oikeus antaa apua sellaisille, joille se katsoo sitä haluavansa antaa, mutta yhteiskunnalla on myös oikeus olla jakamatta verovaroja sellaisille, joille se ei katso rahanjakoa järkeväksi. Se, ettei yhteiskunta jaa vastikkeettomasti kaikille kansalaispalkkaa tekee työtä tai ei, ei tee kenestäkään orjaa.

      • Määritelmiä

        Hei, ihan oikeesti! Nämä ovat vakavia asioita, ei kannattaisi alkaa leikkiä määritelmillä.

        Olet ilmeisesti työssä ja saat oikeaa palkkaa? Nykyinen käytäntö koituu myös sinun pääsi menoksi, sillä suurtyöttömyyden vuoksi palkkasi on pienempi kuin sen pitäisi olla.

        Kun työttömyys lisäksi ollaan nyt tekemässä helvetiksi, neuvotteluasemasi heikkenee edelleen.
        On lisäksi aivan realistinen vaihtoehto, että menetät työsi "tuotannollisten ja taloudellisten" syiden vuoksi, ja sinut korvaa myöhemmin nykytyylin ilmaistyöntekijä - touhu on jo täydessä käynnissä. Sitten pääsetkin, jonkin aikaa kiduttuasi, samaan ruljanssiin. Näin on monelle käynyt. Kannattaisi joskus miettiä vähän.

        Kyllä mainitsemillasi "aidoilla" orjillakin on mahdollisuus kieltäytyä työstä. Vaihtoehtona on/oli väkivalta tai kuolema.

        Modernin tyylin orjilla palkattoman työn vaihtoehto on tukien poisto tai leikkaus alle laillisen toimeentulominimin - nykyisessä, rahaan perustuvassa maailmassa, joka on lisäksi rikkaampi kuin koskaan ennen.

        Pidät tätä siis ihan vakavissasi vaihtoehtona? Tämä uuden tyylin kidutus siis estää kutsumasta orjuutta orjuudeksi?

        TYÖHÖN ei saa ketään pakottaa, varsinkaan alle TES:sin mukaisen palkan:

        1) Lain mukaan: "on laitonta ottaa vastaan työtä, jossa työsopimus- ja työaikalain sekä alan työehtosopimuksen minimivaatimukset eivät täyty."

        2) Työsopimuslain (26.1.2001/55, 2 luku, 7 §) mukaan: "Kaikista työsuhteista pitää maksaa TES:n mukainen palkka. /Työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä niistä työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä. /Työsopimuksen ehto, joka on ristiriidassa yleissitovan työehtosopimuksen vastaavan määräyksen kanssa, on mitätön ja sen sijasta on noudatettava yleissitovan työehtosopimuksen määräystä."

        3) Työllistämistukea ei saa myöntää työnantajalle, ellei työntekijälle makseta laillista palkkaa toimestaan: "laki julkisesta työvoimapalvelusta 30.12.2002/1295 luku /3 §: Työsuhteeseen liittyvät työllistämistuen edellytykset. Työllistämistukea voidaan myöntää, jos työnantaja sitoutuu maksamaan kyseiseen työsuhteeseen sovellettavan työehtosopimuksen mukaisen palkan, tai jollei sovellettavaa työehtosopimusta ole, tavanomaisen ja kohtuullisen palkan kyseisestä työstä."

        4) YK:n Ihmisoikeuksien Julistus ja EU:n perusoikeuskirja kieltävät monessa kohtaa nykyisen ja suunnitellun käytännön. Ne eivät ole lakeja, mutta periaatteita joita Suomen valtio on vakuuttanut noudattavansa (YK:n Ihmisoikeuksien Julistus, artikla 23, EU:n perusoikeuskirja: artiklat 5, 15, 21, 23, 27, 28, 29, 30, 31, 34, 41, 44, 52, 53 ja 54).

        NÄITÄ KIERTÄÄKSEEN on työnteko siis nimetty uudestaan työharjoitteluksi, työelämävalmennukseksi ja sen sellaiseksi. Tähän kohtaan:

        1) Tällä hetkellä palkattomaan työhön - tai siis edellämainittuihin kiertoilmaisuihin - ei voi määrätä ketä hyvänsä, vaan ainoastaan alle 25 vuotiaita tai lääketieteellisesti vajaakuntoiseksi todistettuja. (Laki julkisesta työvoimapalvelusta 2002/1295", 7 §:ssä). "vajaakuntoisella tarkoitetaan henkilöasiakasta, jonka mahdollisuudet saada sopivaa työtä, säilyttää työ tai edetä työssä ovat huomattavasti vähentyneet asianmukaisesti todetun vamman, sairauden tai vajavuuden takia". Muussa tapauksessa laissa sanotaan, että työttömältä täytyy olla suostumus.

        2) Työharjoittelu yms. on tarkoin rajattua toimintaa: kyseessä ei ole työntekijä, vaan työhön perehtyjä, jolla tulee olla koko ajan valvoja ja opastaja käytettävissään. Mikäli hän tekee itsenäistä työtä, astuu äsken mainittu työsopimuslaki (26.1.2001/55, 2 luku, 7 §) voimaan, etenkin kohdassa "... työntekijän tekemää tai siihen lähinnä rinnastettavaa työtä".

        3) Työharjoittelussa ei saa olla sellaista tilannetta, jossa työharjoittelija on ainut, joka tekee jotain tiettyä työtä. Mikäli hän tekee samaa työtä ilman jatkuvaa perehdyttäjää kuin joku toinen, rikotaan lakia samapalkkaisuudesta ja yleissitovasta työehtosopimuksesta.

        KOSKA NIINKUTSUTTU orjatyölaki ei voi tuoda siis ihmisille laillista työtä eikä sen mukanaantuomaa toimeentuloa, on hän oikeutettu täysiin sosiaali- ja työttömyystukiin. Jotta tätä voitaisiin kiertää, näistä pakkokeinoista kieltäytyminen, eroaminen tai jopa erottaminen voidaan lukea tukia alentaviksi tekijöiksi, 20 tai 40 prosenttia korkeintaan kahdeksi kuukaudeksi.

        Jos näin yritetään menetellä, kannattaa vedota juuri kyseiseen toimeentulotukilain 10 §:n kohtaan: "edellä 1 ja 3 momentissa tarkoitettu alentaminen voidaan tehdä vain edellyttäen, että alentaminen ei vaaranna ihmisarvoisen elämän edellyttämän turvan mukaista välttämätöntä toimeentuloa eikä alentamista voida pitää muutenkaan kohtuuttomana. Alentaminen voi olla kestoltaan enintään kaksi kuukautta kerrallaan kieltäytymisestä tai laiminlyönnistä lukien."

        Jo nykyisellä työmarkinatuella eläminen alittaa viralliset köyhyysrajat, joten sillä eläminen ei mahdollista ihmisarvoista elämää. Näin ollen mikä tahansa sen alittava sosiaalinen tuki on mahdoton, juuri edellämainitun lakikohdan perusteella. Sen alle ei siis lain itsensä mukaan voida mennä.

        VIRALLISIA VALITUSTEITÄ ovat ainakin työvoimatoimikunta, vakuutusoikeus, oikeusasiamies, lääninhallitus, työsuojelupiirit ja miksei työvoimavirasto itsekin. EU:hun on jokaisella oikeus esittää asiansa omalla kielellään, mutta (ymmärtääkseni) virallisesti sieltä voi ihmisoikeuksiaan hakea vasta kun maan omat instanssit on läpikäyty.

        SUMMA SUMMARUM: Pakkokeinot koskevat vain sellaista toimintaa, joka tapahtuu jatkuvan valvonnan alaisena ja sitoo siis vähintään yhden opastajan kokoaikaisesti. Mikäli siirrytään itsenäiseen työskentelyyn, rikotaan työlakeja. Ne ovat voimassa, eikä niitä voida kiertää, sanoi orjatyölaki sitten mitä hyvänsä.

        Pakkokeinoista kieltäytyminen ei voi johtaa säädetyn minimitoimeentulotuen alittaviin korvauksiin, koska silloin ne eivät mahdollista laissa turvattua ihmisarvoista elämää eikä välttämätöntä toimeentuloa.

        Näistä kohdista huolimatta tämä vääryys vain jatkuu. Jos asia on mielestäsi OK, en voi kuin valittaa.

      • R Lanka
        Määritelmiä kirjoitti:

        Olen kanssasi samaa mieltä: Ei kannattaisi leikkiä määritelmillä.

        Yhteiskuntamme epäkohtien esittäminen orjuutena ei aja varsinkaan näiden heikoimmassa asemassa olevien etua. Uskottavuus vakavasta asiasta häviää järjetöntä terminologiaa käyttämällä. Jokainen järkevä ihminen tajuaa eron, joka on orjuuden ja työllistämistyön tiukkojenkin ehtojen välillä.

        Käsitän halun kärjistämällä saada ihmiset näkemään epäkohdan, mutta asianne menee silloin pilalle, kun karikoivan terminologian takia ei asianne ole enää tunnistettava. Uskottavuutenne katoaa.

        Vielä pieni lisäys.

        Noista kertomistasi epäkohdista päästään yksinkertaisimmin eroon lopettamalla kokonaan nämä yhteiskunnan tukemat erilaiset työllistämistyöt. Nehän vääristävät työmarkkinoita ja ovat kyseenalaisia työntekijöiden oikeusturvan kannalta. Tällä hetkellähän monet työllistämistyöt stävät edullisuutensa takia vakituisten työpaikkojen syntyä. Kyse ei niinkään ole työttömien vaan yrittäjien tukemisesta.

        Työtön, joka kieltäytyy normaalista työstä, ei mielestäni pitäisi olla oikeutettu työttömyysturvaan. Hän ei ole työtön työnhakija, vaan pelkästään henkilö, joka ei ole työssä eikä sitä haluakaan. En ymmärrä, miksi yhteiskunnan tällöin pitäisi terveelle työkykyiselle, joka ei vain viitsi mennä töihin, maksaa muilta ahkerammilta kerättyjä verovaroja. Mikään ihmisoikeussopimus ei edellytä valtioita maksamaan mitään ihmiselle, joka vain laiskuuttaan on tekemättä työtä.

        Niille, jotka ovat työttömiä ilman omaa syytään ja hakevat töitä, on jokaisen kunnon yhteiskunnan kyettävä takaamaan inhimillinen elämänlaatu.

        Poistetaan kaikki yhteiskunnan tukemat työharjoitelut, työllistämistukityöt jne. niin asia on kunnossa.

      • ...keskusteluun
        R Lanka kirjoitti:

        Sanasta "orjatyö": kun työ osoitetaan kuulematta asianosaista, kun siitä ei makseta palkkaa vaan alle minimipalkan oleva korvaus, kun siitä ei kerry etuja (lomakorvauksia, eläkettä yms.), kun kaikki neuvotteluvara poistetaan, kun ei ole työtaistelumahdollisuuksia ja kun vaihtoehto sille on eläminen nyky-yhteiskunnassa alle laillisen toimeentulominimin, ollaan jo niin lähellä modernin tyylin orjuutta kuin olla voidaan.

        Koska ajat ja tyylit muuttuvat, on turha pysytellä vanhoissa ajoissa myöskään sanojen selityksissä. Puhuminen orjatyöstä puolustaa paikkaansa.

        Muuten olemme aika samoilla linjoilla. Mutta sitten tulee se mutta.

        Asia, jota hämmästyttävässäkin laajuudessa työntekijöiden parissa ei tunnuta ymmärrettävän on se, että inhimillinen työttömyysturva on heidän etujensa mukaista. Se taisteltiin aikoinaan siksi, että työntekijöillä olisi reaalinen vaihtoehto kohtuuttomille työehdoille.

        Jos nykyisen työttömyyden aikana - siitä tarkemmin tämän kirjeen lopussa - ainoa vaihtoehto työskentelylle on "oikeallakin" palkalla työskentely, ollaan ota-tai-jätä -tilanteessa. Neuvotteluvaraa ei ole.

        Toimiva työttömyysturva on auttanut osaltaan nykyisen palkkatason ja etujen saavuttamisessa tarjoamalla vaihtoehdon. Kun tätä turvaa on vuosien aikana murennettu, seuraukset ovat jokaisen nähtävissä - ja koettavissa.

        Automaation ja globalisaation vuoksi Suomen BKT on nyt 50% suurempi kuin "köyhällä" 1980 -luvulla. Teollisuustuotanto on kaksinkertainen ja vienti kolminkertainen. Tämä saavutetaan satoja tuhansia työntekijöitä pienemmällä tekijämäärällä.

        Luonnollisesti tällainen tuottavuuden kasvu lisää rikkautta. Miten? Suurteollisuuden voitot ovat kuusinkertaistuneet, ja rikkaimman prosentin (noin 50 000 henkilöä) tulot kasvaneet 122%, pienituloisimman prosentin jäädessä yhteen prosenttiin.

        Nykyisellä työllisyyspolitiikalla vahvistetaan vain järjestelmiä joilla raha siirtyy entistä enemmin rahan luokse. Jos vallitsisi täystyöllisyys, tekijöistä jouduttaisiin kilpailemaan - ja siirtämään valtavasti kohonneesta lisäarvosta isompi osa takaisin palkkoihin.

        Kuinka täystyöllisyys saavutettaisiin? On kaksi mahdollisuutta.

        1) Työn jakaminen kaikkien työmarkkinoilla olijoiden kesken. Sen on laskettu merkitsevän neljäpäiväistä työviikkoa. Tällöin vallitsisi täystyöllisyys = palkankorotuksiin olisi pakko siirtää varoja tuottavuuden kasvupotista. Lisäksi verorasitus pienenisi valtavasti työttömyyskulujen poistuman vuoksi - seurauksena olisi lisääntynyt vapaa-aika tulotason pysyessä samana.

        2) Aidosti tuottavien työpaikkojen lisääminen. Tähän ei ole oikein löydetty ratkaisua... paitsi joustavan perustulon malli, jossa työttömille annettaisiin mahdollisuus ansaita menettämättä oikeuttaan perusturvaan. Asiasta enemmän alla olevan linkin takaa.

        Nykyisessä tilanteessa työnteon tekeminen ainoaksi vaihtoehdoksi kohtelee perin katalasti palkansaajiakin. Ja sitten siitä nykytilanteesta:

        Lokakuun virallisen tilaston mukaan maassa oli 482 690 työnhakijaa, joista 257 515 työtöntä. Kun erottaa "työllisistä" työnhakijoista ne, jotka ovat erilaisissa pätkätöissä, lyhennetyillä työajoilla ja sen sellaisilla, todellisen työttömyyden summa varmasti kasvaa. Päälle tulevat he, jotka haluaisivat töitä mutta ovat virallisten tilastojen ulkopuolella, eli tilastoista eri verukkeilla "siivotut". Lisäksi siellä oli 89 794 työmarkkinatoimenpiteillä työllistettyä. Varsinaisten "oikeiden töiden" ulkopuolella on siis varmastikin pitkälti yli 400 000 - 500 000 ihmistä - tai yli miljoona, kun vähentää työmarkkinakelpoisten määrästä nyt työssä olevat.

        Heidän kanssaan työpaikoista kilpailevat ne aidon ja oikean työpaikan nyt omaavat, jotka haluavat vaihtaa duunia.

        Työpaikkoja oli tarjolla 21 419. Niistä taas aimo roippaus on muita kuin perinteisiä... esimerkiksi rakennusteollisuudessa oli 16 000 työnhakijaa, paikkoja oli noin 500 - eikä yksikään niistä nk. perinteinen, vaan jonkinlainen vilunkimesta.

        Ja sitten se linkki:

        http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=politiikka&t=62803&p=11

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      403
      30728
    2. Martinan lapset JÄLLEEN valjastettu valkopesureiksi

      Ei tuo nainen todellakaan täysillä käy. Vauvakin tajuaa että kysymykset ja vastaukset ovat Martinan itsensä tekemiä, lapset vastaa mitä on käsketty. J
      Kotimaiset julkkisjuorut
      476
      4141
    3. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      2714
    4. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      1879
    5. Teille, Venäjällä pelottelijat

      Oletatteko ja väitättekö te, että Venäjä pystyisi tuosta vain miehittämään Suomen?
      Maailman menoa
      590
      1654
    6. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      86
      1584
    7. Kakista se ulos nainen vihdoin viimein

      Että haluat, kummatkin halutaan. Otan sinut kuumaan syleilyyn sitten.
      Ikävä
      75
      1561
    8. Ujostuttaa eräs aikuinen mies...

      Mitä se tämmönen on... tuo mies aiheuttaa minulle ylimääräsiä tykytyksiä... Rohkeampana pyytäsin häntä ulos mut jospa hän... Miten mun vaistot ilmoit
      Ikävä
      59
      1488
    9. Jos me käytäs nainen

      Ulkona niin mitkä olisi ne kolme asiaa joita tahtoisit kysyä tai kertoa minulle?
      Ikävä
      72
      1238
    Aihe