täysimetyksen mahdottomuus

emmi

Vauvamme on 11 päivää. Kun hän syntyi, hän oli sairas eikä jaksanut imeä rintaa kuin lyhyitä aikoja kerrallaan. Niinpä hän on saanut sekä rintaa että korviketta koko elinhistoriansa ajan. Nyt kun vauva on terve ja hyvissä voimissaan,olen yrittänyt vähentää tuttelin määrää ja lisätä rintamaidon määrää. Täysimetykseen pääseminen on kuitenkin mahdotonta. Vauva imee rintaa n. tunnin kerrallaan, kunnes nukahtaa. Hän nukkuu korkeintaan puoli tuntia, jolloin on taas nälkä ja hän imee rintaa toisen tunnin, jonka jälkeen sama kuvio toistuu. Kun annan esim. puolen tunnin imetyksen jälkeen korviketta, vauva nukkuu sen jälkeen tunteja. Ei tunnu järkevältä tuo täysimetys. Jonkinlaista arvoa sitä omalle jaksamisellekin antaa.
Muilla vastaavaa??

9

1721

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minna

      tuolla itseäsi vaivaat.Anna korviketta vaan!
      Olishan se täysimetys ihanne,mutta pitää ehdottomasti ajatella omaakin jaksamista!

    • eve

      Täydet sympatiani sulle - meidänkin vauva kellastui ja joutui valohoitoon. Kyllä meni tosi pitkään, että en enää peloissani tarkkaillut vauvan vireystilaa ja syömisiä (siis liikaa, tokihan seuraan noita normaalisti edelleen ;)

      Jos haluat vielä päästä täysimetykselle, olen ihan varma, että se onnistuu! Vauvasi on vielä tosi pieni - hiljaa hyvää tulee. Ja osittaisimetyskin on ihan hyvä juttu. Kaikki äidinmaito on lapselle eduksi, vaikka sitten ihan pikkutipatkin!

      Erot vauvan nukkumisissa äidinmaidon ja korvikkeen jälkeen voivat johtua siitä, että äidinmaito sulaa todella nopeasti, nopeammin kuin korvike. Vauva saattaa siis saada rinnasta paljon enemmän maitoa kuin luuletkaan :) Ja pitkät imemisajat ja jatkuva rinnan pyytäminen voivat yksinkertaisesti johtua siitä että vauva pyrkii imemällä lisäämään maitomäärääsi - niin sanottua tiheää imua siis. Jos tästä on kyse, se menee kyllä ohi.

      Mulla ei ole omakohtaista kokemusta osittaisimetyksestä, mutta sen tiedän, että korvikkeen määrää ei pidä liian nopeasti yrittää vähentää.

      Olethan tutustunut imetystukilistan loistaviin nettisivuihin? Siellä on mm. artikkeli osittaisimetyksestä http://www.imetystukilista.net/faq/ositt.php Kiinnostavia ovat varmasti myös maidon riittävyydestä kertovat jutut, lue ihmeessä! Ja jos tarvitset konkreettisia neuvoja, sivuilla on imetystukipuhelimen numero, sieltä saat varmasti apua ja tukea!

      Tiedän monia, jotka ovat päässeet täysimetykselle vaikean alun jälkeen ...ennemmin tai myöhemmin. Oma jaksamisesi on tietysti myös tärkeää! Voin kuitenkin vakuuttaa, että alkuvaiheen jälkeen tilanne rauhoittuu AINA, päädyit sitten täysimetykselle tai imetyksen lopettamiseen. Alussa vauvan rytmi on vielä ...noh, olematon ja vauva hakee rinnalta / sylistä turvaa jatkuvasti. Pari kuukautta ja syöntivälit pitenevät, huoli vauvan voinnista helpottaa (hiukan :) ja jaksat taas paremmin.

      KOVASTI tsemppiä!

      • eka

        Meillä on 9vkonen pirteä tytteli joka sai jo laitoksella pullosta meillä imetetään osittain hyvin kasvaa ja on tyytyväinen.Itse podin myös huono omaa tuntoa kun jouduin pullosta antamaan mutta kaikki ei aina mene niin kuin toivois...sairaalas lisämaitoa annettiin sokereiden takia..Kun kotiuduimme minulta kuoli äiti ja kk tästä kuoli myös isä joten ei ole ihme ettei maitoa tule entiseen malliin mutta sen olen tässä oppinut että eiköhän se ole tärkeintä että vauva on kylläinen,iloinen ja kasvaa hyvin eikä se mistä hän ravintonsa saa..eli tee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu etkä pode turhaa syyllisyyttä täys imetys ihanteesta..Mukavaa joulun odotusta!!!!


      • Äiti.......
        eka kirjoitti:

        Meillä on 9vkonen pirteä tytteli joka sai jo laitoksella pullosta meillä imetetään osittain hyvin kasvaa ja on tyytyväinen.Itse podin myös huono omaa tuntoa kun jouduin pullosta antamaan mutta kaikki ei aina mene niin kuin toivois...sairaalas lisämaitoa annettiin sokereiden takia..Kun kotiuduimme minulta kuoli äiti ja kk tästä kuoli myös isä joten ei ole ihme ettei maitoa tule entiseen malliin mutta sen olen tässä oppinut että eiköhän se ole tärkeintä että vauva on kylläinen,iloinen ja kasvaa hyvin eikä se mistä hän ravintonsa saa..eli tee niinkuin itsestä hyvältä tuntuu etkä pode turhaa syyllisyyttä täys imetys ihanteesta..Mukavaa joulun odotusta!!!!

        Olen äiti viime keväältä. Pidin imettämistä luonnollisena ja halppona vaihtoehtona. En ole koskaan ollut imetysfanaatikko (olen alalla), mutta pidän sitä huolettomana vaihtoehtona. Kun sitten imetys tuli omalle kohdalle, ei se ottanut onnistuakseen. Vauvani tarve oli niin suuri.
        Vauva roikkui rinnalla tunnin ja nukkui puoli tuntia, jonka jälkeen olisi taas pitänyt imettää. Aluksi kirvistelin, mutta sitten järkeni sanoi anna korviketta lapselle. Sen päätöksen jälkeen elämämme rauhoittui. Jatkoin osittaisimetystä melkein kuuteen kuukauteen. Näin jälkikäteen sanottuna, pilasin alkuajan lapseni kanssa stressatessani imettämistä. Seuraavan lapsen kohdalla lopetan tissittelyn jos ei ota onnistuakseen.
        Lapseni ei ole sairastanut kertaakaan ja mistään ihottumista meillä ei kärsitä. Ummista korvasi kaikilta syyllistäviltä kommenteilta. Olet paras mahdollinen äiti lapsellesi, syötät hänelle maitoa missä muodossa tahansa. Nauti pienokaisestasi!


    • kannustusta

      Et sinä yhtään huonompi ole vaikka imettämisen lopettaisitkin, mutta helpompaahan se vauvaelämä on tissin kuin pullorumban kanssa ja jos motivaatiota on niin luulisin että tuosta vielä pääsee hyvinkin täysimetykseen.

      Lueskele tosiaan niitä imetystukilistan sivuja ja ota yhteyttä johonkin tukihenkilöön jonka yhteystiedot löydät sieltä!

      Todennäköisesti vauva tosiaan asuu tissillä siksi että hän "tilaa" lisää maitoa. Tarve tietysti kasvaa muutenkin alussa ja sitten lisää vielä korvikkeen vähentämisen myötä. Normaalistikin tuossa vaiheessa vauvalla voi olla tiheän imun kausi. Mutta tilanne ei ole pysyvä, maidontuotantosi sopeutuu tuohon lisääntyneeseen tarpeeseen ja sitten vähempikin imeminen riittää taas.

    • meni

      saman kaavan mukaan. Molemmat oli keskosia, eivätkä jaksaneet imeä rintaa. Ekan kanssa jaksoin stressata, annoin rintaa ja vastiketta. Toinen sai sitten lähes yksinomaan vastiketta (en jaksanut lypsää, kun oli eka muksu vasta 11 kk, kun pienempi syntyi).
      Hyvin ovat kasvaneet molemmat, ja terveitä ovat. Täyttivät juuri 9 ja 10 v.

    • ottaen

      kuulostaisi että sinulla on omaa maitoa ja vauva ottaa hyvin rinnasta kiinni ja imee ihan hyvin.

      "Kikka kolmonen" on tuossa tilanteessasi, että kun vauva meinaa nukahtaa, nostatkin hänet röyhtäisemään, herättelet- yleensä hän syö vielä vähän lisää ja pääset siihen että hän pärjääkin sinun maidollasi- nukkuu sen minkä korvikkeellakin. Jos ei tämä toimi, tee niinkuin nytkin teet- ja nauti vauvasta hyvillä mielin.

      Nimimerkillä "imetyksen vastustajaksi leimattu"

    • Mona-Henrika

      on kasvanut topakka tyttö pulloruokinnalla. Imetys oli yhtä taistelua synnytyksen jälkeen joka ikinen kerta. Kun hän oli 4 kk, niin siirryimme pullo ruokintaan.

      Kun taas sitten kaksi seuraavaa olivat kovia rinnan syöjiä. Mutta kaikista on kasvanut yhtä topakoita ja reippaita lapsia.

    • 2xäiti

      pitäisi kituuttaa huonon omantunnon kanssa. Meillä on kaksi lasta kasvatettu tuttelilla ja hyviä yksilöitä on tullut. Rakkautta on riittänyt ilman rintaakin ja isä pääsi osalliseksi syöttöihin. Isälle ja pojille kehittyikin todella hyvä suhde. Terveitä meillä myöskin ollaan (ehkä yksi flunssa kahdessa vuodessa). Joten, jos imettäminen tuntuu hankalalta niin voi kertoa sinulle, että tuttelillä kasvaa ihan yhtä hyviä lapsia kuin rintamaidolla. Päätöshän on sinun ja se ei kuulu muille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stefu LOISTAVAA!

      Ilmeisesti joku vedonlyönti tms, selvinpäin-elämästä👍👍👍 ilmankos ei ole Sofiaa näkynyt. Miten tän parin nyt käy, kun viimi ei maksettuna enää virta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1925
    2. Missä sinuun mies voisi

      näin pääsiäisenä vahingossa törmätä? Ei ilmeisesti missään?
      Ikävä
      69
      842
    3. Msisa on eronnut

      Mies ei kestänyt jatkuvia syrjähyppyjä eikä totuutta Turun yöstä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      812
    4. Venäläisiä keksintöjä?

      Kun tässä nyt yritän miettiä venäläisiä keksintöjä, niin ei äkkiseltään tule oikein yhtään mieleen. Onko niitä edes?
      Maailman menoa
      259
      724
    5. Tiedän että on aika luovuttaa

      En vaan osaa. Liian kauan toivonut jotain, mikä ei koskaan tule toteutumaan. Olo ei ole mitenkään hyvä, mutta itken vähemmän kuin silloin kun sinuun r
      Ikävä
      64
      703
    6. Katumuksesta

      Pitkäperjantaina eräässä seurueessa puhuttiin katumisesta ja mitä itse kukin katuu. Yleisintä tuntui olevan pahasti sanominen jollekin läheiselle ja t
      Sinkut
      132
      670
    7. Raviskalla tappo?

      Huhuja liikkuu et raviskalla ois joku laitettu kylymäksi?
      Oulainen
      10
      664
    8. Et arvaa nainen, miten ikävä mulla on sinua.

      Sinua ei voi unohtaa. Pusu sulle musulle!
      Ikävä
      26
      639
    9. Sun mies on mun

      Sinun mies on yksin minun ja sinä et voi sille mitään.
      Ikävä
      77
      637
    10. Sisällissota kiihtyy Ruotsissa

      KaupunkiTaistelut koraanin puolesta kiihtyneet Linköpingissä ja Malmössä. Ruotsin poliisi joutunut vetäytymään suojiin. Päätän raporttini Ruotsista.
      Maailman menoa
      200
      627
    Aihe