Kun teitä näillä palstoilla näyttää liikkuvan, pankaapa ilosanomaa liikkeelle: teidän EI ENÄÄ tarvitse suunnitella pihoja - suunnitteluhortonomeja on koulutettu jo vuosikausia! Ottakaapa siis toimistoihinne oikea vihersuunnittelija hommiin, niin meidän ei enää tarvitsisi korjailla arkkitehtien jälkiä. Oikeasti - vaikka paljon osaattekin, jättäkää ne pihat ammattilaisille. Sillä saralla on tulevaisuudessa yhä enemmän merkitystä ja samalla nostaa myös suunnittelemienne kiinteistöjen arvoa.
arvon arkkitehdit
suunnitteluhortonomi
193376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei täällä arkkitehteja juuri liiku. Etkä sinä tekisi sitä suunnittelua sillä hinnalla.
Totta jupiset - mutta asennemuutosta tarvittaisiin tälläkin saralla. Kiinteistöjen (jopa julkisten rakennusten viheralueita) suunnittelevat arkkitehdit, joilla ei pintapuolista koulutusta enempää hommaan ole, tai sitten arkkitehtien vaimot, jotka harrastavat puutarhanhoitoa. Tulos on sitten sen mukainen.
Pikku hiljaa asenteet muuttuvat, ei niitä pihoja arkkitehti väkisin halua suunnitella, varsinkaan kun heillä tosiaankaan ei ole siihen koulutusta. Nykyään jo kiinnitetään huomiota pihoihin, mutta edelleen esimerkiksi asunnot myydään ennen kuin rakennus on pystyssä. Ei siinä ostaja kysele pihan perään! Isoissa kohteissa muutosta on nähdäkseni jo tapahtunut ja jopa asuntokohteissa on yleensä erikseen pihasuunnittelija. Vaikka ei se aina siltä näytä! Rahaa kun ei varata sitä varten.
pientalosuunnittelussa, talon suunnittelee lopulliseen muotoonsa talomyyjä, koulutukseltaan merkonomi. Luonnokset ja ideat hän on saanut asiakkaan rouvalta, koulutukseltaan kotiäiti. Ja jälki on sitten sen mukaista.
Tämähän tästä keskustelusta enää puuttuikin: nyt mollataan jo arkkitehtien vaimojakin...
Hortoile sinä mitä hortoilet, mutta älä esitä totena harhakuvitelmiasi arkkitehtien vaimoista!
* pientalosuunnittelussa, talon suunnittelee lopulliseen muotoonsa
* talomyyjä, koulutukseltaan merkonomi.
löytyy aina, koulutuksesta riippumatta.
Ei edes (rakennus)arkkitehti välttämättä ole luonnossuunnittelussa
toimivampaa tavaraa tekevä taho, jos osaamista ei vain ole.
Näille koulutusaloille/linjoille pääsee/pääsi matemaattisen kokeen
ja piirustuskokeen perusteella ( arkkitehtilinjoilla "esikokeen"
avulla esikarsittuna). Tuo ei vielä itsessään merkitse, että
koulun käynyt henkilö välttämättä osaa suunnitella toimivia
tilaohjelmia ja toteutuksia. Kunhan opintoviikot, tentit ja
harjoitustyöt saa läpi hyväksytysti, niin tittelin saa...
En halua yleistää, anteeksi. Mutta näin on myös nähty. Enkä halua mollata arkkitehtejä, paitsi silloin kun joutuvat tekemään asioita joista eivät niin (välttämättä) ymmärrä. Arkkitehti ei ole vihersuunnittelija, ja se näkyy. Siksi tulisi pyrkiä tekemään yhteistyötä!
Olen nähnyt lehdissä "pihasuunnitelmia", joissa tärkeintä tuntuu olevan saada tontille mahdollisimman monenlaisia kasveja. Tontin liikenne ym. toiminnot on totaalisesti unohdettu. Olet oikeassa että yhteistyöllä saadaan paras ratkaisu. Ei siis tehdä asioita, joita ei osata, vaan kysytään alan ammattilaisilta.
Kyllä osaava hortonomi mielellään sen homman tehdä saakin. Ongelma on lähinnä se, ettei rakennusliikkeitä yleensä kiinnosta erikseen hortonomia palkata, kun sen pihan saa suunniteltua (rakennusliikettä tyydyttävässä laajuudessa) arkkitehdilla, ja hinnankin saa ujutettua samaan urakkaan kun muut suunnittelut. Harvassa arkkitehtitoimistossa taas on riittävästi puutarhasuunnittelutehtäviä yhdelle täyspäiväiselle hortonomille.
Onhan se totta ettei arkkitehdit kovin vahvaa tietämystä istutuksista ja kasveista omaa, mutta toisaalta ollaan sitä hortonomien pihamaisemointia ja sommitteluakin korjattu aika rankalla kädellä. Valitettavan harvoin törää hortonomiin joka omaa hyvän esteettisen silmän ja osaa nähdä pihan suhteessa rakennusmassoihin ja osana kokonaisuutta, eikä erillisenä omana puutarhana ja maailmana.
Paras yhdistelmä olisikin tietenkin arkkitehti insinööri hortonomi. Ideat ja osaaminen yhteen, niin syntyy toimiva,yhteensopiva ja edustava ratkaisu. Totta on etteivät monet vihersuunnittelijat välttämättä näe kokonaisuutta ja/tai eivät ymmärrä tarpeeksi itse rakentamisesta. Kauniita kuvia osataan piirtää, mutta se miten kuva toimii käytännössä, onkin eri juttu. Viherrakentajat raapivat usein päätään suunnitelmien edessä, kun niitä voi joskus olla jopa mahdoton toteuttaa.
Kuka sanoo että arkkitehtitoimiston pitäisi palkata täysipäiväinen vihersuunnittelija? Konsulttityönähän tänä päivänä tehdään moni asia.
Yhteistyöstä pihasuunnittelijoiden kanssa ei pahaa sanaa (kunhan muistaa itsekin tarkistaa saamansa kuvat). Kivaa jälkeä on tullut eikä oikeasti pihasuunnittelijan tekemistä mokistakaan ole jouduttu korvauksiin kuin kerran ;)
Tahtoo vain usein olla niin, että normaaleissa asuntoprojekteissa arkkitehti ei osaa/kehtaa tilata pihasuunnittelua yhtä surkeaan hintaan kuin mitä itse saa. Siinä sitä sitten kiristetään muissa työvaiheissa vyötä, jotta saataisiin pihakin säällisesti suunnitelluksi. Niinpä erillinen pihasuunnittelija palkataan lähinnä silloin, kun rakennuttaja sitä erikseen edellyttää.
Maisema-arkkitehtejä on koulutettu Teknillisessä korkeakoulussa vuosikymmeniä. Oikean vihersuunnittelijan palkkaan tästä ryhmästä.
Vaivautuvatko maisema-arkkitehdit pihoja suunnittelemaan? Sitäpaitsi väitän, että hortonomeilla on edelleen etulyöntiasema esim. kasvituntemuksessa. Tosin on toki pitkänlinjan maisema-arkkitehtejäkin, joilla on puutarhuri- ja/tai hortonomipohja. Siinä sanoisin olevan ammattitaitoinen yhdistelmä.
Ja mitä siihen kustannustietouteen tulee, lienee sekin yksilökohtaista. Kumma tyyppi jos ei osaa laskea, jos kerran budjettikin on annettu?
Itse arkkitehtina/pääsuunnittelijana törmännyt monentasoisiin pihasuunnitelmiin omakotihankkeissa.. parissa tapauksessa asiakas on esittänyt pihasuunnittelijalle selkeän rahamäärän mitä aikovat käyttää pihaansa.. ja tietysti tarjouskyselyvaiheessa hieno pihasuunnitelma on maksanut toteutettuna sitten kolminkertaisesti sen summan.. Kannattaisi hortonomien petrata sillä puolella.
Not.
Tai onhan sitä: mitä kalliimpi ratkaisu/materiaali tms, sitä innokkaammin sitä laittavat suunnitelmiin vaikkei sillä ole hevonperseenfunktiota tai hyötyä käyttäjän kannalta.
Arkkitehdit ovat pelkkiä kustannusten kohottajia rakennusprojekteissa.
Aika tyhmä provo.
Ottamatta kantaa kuka on hyväsuunnittelija, haluan käytännön neuvona muistuttaa että älkää helvetissä istuttako pihlajia tai muita lintujen ravinto kasveja kortteli pihoille ja lasi pintojen lähelle. Helsingin Kampissa ystävät laskivat parin päivän aikana (talvella siis) yli 200 kuollutta tilheä! Itse taannoin poikaani kylästä hakiessani Länsi-Paslasta laskin 14 kuollutta tilheä-raadot kuulemma siivotaan päivittäin pois.Umpi kortteli ikkunoineen ravinto houkutuksineen on linnuille surman loukku.
Juu kyllä hortonomeille tarttis saada töitä suunnittelun parissa. Itse syyllistyn liialliseen pihasuunnitteluun, vaikka hyvin tiedän että hortonomi osais kasvien osalta tehdä paljon paremmin. Itsellä on vähän sitä koivu-koivu-kurttulehtiruusu linjaa...
Mutta hortonomit. Opetelkaa hyvät ihmiset MYYMÄÄN työtänne, joka on ihan arvokasta! Omat toimistot, ette te arkkitehtitoimistoihin halua, ne on valmiiksi jo ihan kusessa hintakilpailun takia.
Esitän erittäin toimivan ja edullisen ratkaisun pihasuunnitteluun. Sujuvimmin se käy aloittamalla näennäisesti päämäärättömän hortoilun omalla tontilla. Kannattaa tässä vaiheessa luottaa alitajuntaan ja valokuvamuistiin, eikä pidäkään pyrkiä vielä jäsentelemään asioita kovinkaan rationaalisesti. Tunti kerrallaan tontilla hortoilua riittää vuoden ajan joka päivä, satoi tai paistoi. Jos naapureita on lähistöllä, toiminta kannattaa naamioida näyttämään kuntoilulta, mikäli on herkkä muiden mielipiteille. Vuoden urhean hortoilun jälkeen onkin aika tarttua takkiin tarttuneisiin ideoihin ja kaivaa naftaliinista työntömitta eli mauseri, ja mitata jotakuinkin pilkuntarkasti ryytimaan paikka, johonka suositan istutettavaksi kolmisen porkkanaa, joita
saa kätevästi hankittua lähikaupasta, jos ei sattumoisin asu korvessa. Seuraavana päivänä voi yhden porkkanan nostaa mullasta ja maistaa juurikasta, tietenkin ensin hyvin pestynä. Jos koko porkkana menee alas mukisematta ja ilolla, voi onnitella itseään onnistuneesta mittaustyöstä. Mikäli taas vähänkin irvistyttää, porkkana olisi pitänyt huuhdella huolellisemmin tai sitten olisi syytä vaihtaa kauppaa. Näin edeten voi tätä konstia luovasti soveltaen hortoilla pihan oman näköiseksesi, mikäli peili suinkin on yhtään suosiollinen. Lykkyä tykö hortoiluun!