Olen hiljainen isossa ryhmässä, mutta pienemmässä ryhmässä olen enemmän äänessä. Olen myös erittäin huumorintajuinen. Otan muut ihmiset huomioon ja enkä mielelläni riitele, mutta osaan pitää myös puoleni.
Aluksi jos tapaan uusia ihmisiä en luota heihin, mutta ajan kuluessa pidän jo heistä enemmän. Pidän itseäni hieman oudompana ja taiteellisempa muihin ihmisiin verrattuna, ja pidän tätä hyvänä asiana.
Yleensä toimin ja ajattelen vasta myöhemmin ja olen huomannut että tämä systeemi ei aina toimi ;-) Jos olen tehnyt jonkin virheen pyrin pitämään sen salassa, mutta jos se tulee ilmi selittelen. Joskus tyydyn vain kohauttamaan olkapäitäni.
Olen huomannut sen itsessäni että vaikeat ihmiset kiinnostava minua eniten. Jos joku on erittäin ystävällinen minulle niin joten tuntuu että mitä se haluaa minusta tai miten minä voin korvata tämän ystävällisyyden hänelle. Mutta vaikeat ihmiset saavat minun mielenkiintoni heräämään.
Tälläkin hetkellä tunnen yhden tyypin meidän opistolla joka on hieman ylimielinen ja pahantuulinen lähes koko ajan. Siispä on mielenkiintoista naljailla hänelle ja teen sen ylensä humoristisesti enkä niinkään ilkeästi. Se on hieman auttanut sillä hän on jopa puhunut minulle jonkin verran ;-) Intissä oli samanlainen tyyppi ja toimin samoin.
Pienet lapset eivät kiinnosta minua. Lapset ovat tyhmiä ja haisevia. Koiranpennuista tosin tykkään. Pidän trillereistä, mutta en kaikista. Kunnon trillereissä pitää olla jokin mielipuoli tai useimpia. Hohto on hyvä esimerkki ja japanilainen Audition. Zombie-elokuvat ovat ärsyttäviä. Kauhuelokuvien huono puoli on se että ne on aika kertakäyttöisiä.
Kinastelen mielelläni, mutta yleensä siskon tai serkkujen kanssa. Opiskelijakavereiden kanssa harvoin kinastelen.
Nyttemmin en ota loukkauksia kauhean vakavasti (riippuu tietenkin loukkauksesta), mutta ennen pahoitin mieleni melkein mistä vaan.
Tulihan tuossa nyt juttua: siispä arvatkaa merkkini!
Arvatkaa mikä merkki?
22
2231
Vastaukset
- sinua
Oinas / Kaksonen
Voin olla aika väärässäkin, mutta aika amatöörinä veikkailen :D
Kerro ihmeessä vastaus!- Eku
Kerron kuhan tarpeeksi moni on veikkaillut.
- hoitsu
jousimies
- kuuhullu88
olet ilmiselvä skorpioni.. jos et skorpioni niin rapu..
- Neitsykäinen*
Neitsyt ?!
- jouskarityttö
Arvaan että olisit jousimies, nouseva skorpioni. tai skorpioni... nousua en osaa siihen sanoa.
- samalta,
kuin minä aurinkomerkiltäsi, eli vesimieheltä. Kalat vaikuttaisi olevan jokin merkeistäsi (nuorempana loukkaantunut puheista).
- mä vaan
oot rapu
- Triton
Jotain pientä naljailun hinkua, sen kummemmin riitaan pyrkimättä, olen ollut Kauriissa havaitsevinani.
(Sekundääriarvaus voisi olla vaikka Jousimies.) - juupa
juu olet kirjolohi
olisitko kalat?
- veikkaus
Olet kauris (tai vaaka).
- joo
olet MELKEIN kuin minä ja olen Vesimies...joko paljastat salaisuutesi?
- riippumatta
tuota, ei voisi vähempää kiinnostaa mikä olet merkiltäsi, mutta ihmisenä olet lellitty, itserakas, arkuutesi pirullisuudella peittävä, lapsellinen ja todella naivi miehenalku, joka ei uskalla sanoa sanottavaansa joukossa, koska jokuhan voi panna sinulle jauhot suuhun, mutta muutaman seurassa uskalla aukoa päätäsi ja se saa sinut kuvittelemaan olevasi joten suuri supliikkimies...säälittävä tapaus.
- Mureena
Sinä se säälittävä tapaus oot, mikä lienet katkeroitunut ja pahansuopa tyyppi. Jos ei kiinnosta niin miks sitte luet näitä juttuja?
- sonjakauris-94
jos ehdit vastata, niin vastaa mikä olet, veikkaan että olet kaksoset. olet hieman samanlainen kuin veljeni!
- Mureena
Sanotaan Vaaka!
- ...mikä olet?
"Otan muut ihmiset huomioon ja enkä mielelläni riitele, mutta osaan pitää myös puoleni."
-Härkä, rapu, vaaka, jousimies, vesimies, kalat.
"Aluksi jos tapaan uusia ihmisiä en luota heihin, mutta ajan kuluessa pidän jo heistä enemmän."
-Härkä, rapu, vaaka, kalat.
"Pidän itseäni hieman oudompana ja taiteellisempa muihin ihmisiin verrattuna, ja pidän tätä hyvänä asiana."
-Vaaka, skorpioni, vesimies, kalat.
"Yleensä toimin ja ajattelen vasta myöhemmin ja olen huomannut että tämä systeemi ei aina toimi ;-) Jos olen tehnyt jonkin virheen pyrin pitämään sen salassa, mutta jos se tulee ilmi selittelen. Joskus tyydyn vain kohauttamaan olkapäitäni."
-Vaaka, skorpioni, vesimies, kalat.
"Olen huomannut sen itsessäni että vaikeat ihmiset kiinnostava minua eniten."
-Vaaka, (ehkä myös skorpioni), vesimies, kalat.
"Jos joku on erittäin ystävällinen minulle niin joten tuntuu että mitä se haluaa minusta tai miten minä voin korvata tämän ystävällisyyden hänelle. Mutta vaikeat ihmiset saavat minun mielenkiintoni heräämään."
-Vaaka, vesimies, kalat.
"Pienet lapset eivät kiinnosta minua. Lapset ovat tyhmiä ja haisevia."
-Vaaka, skorpioni, kalat.
Nämä seikat ratkaisivat. Läydän sinusta vaakaa, skorpionia, vesimiestä ja kalaa.
Mutta lopullinen veikkaukseni on Kalat.
Kerrohan toki vielä, onko kartallasi mahdollisesti vaakaa, skorpparia tai veskaria, kun vaikuttaa hieman siltä.- Eku
Oho! Onpas tullut paljon arvauksia, oikeita ja vääriä. Kuitenkin täytyy muistaa että kerroin aika vähän itsestäni ja pelkän tekstin perusteella olisi ainakin minun vaikea arvata merkkiä, pitäis päästä ihan kontaktiin ihmisen kanssa.
JA VASTAUS:
Aurinkomerkki: Rapu
Nousumerkki: Oinas
Kuumerkki: Vesimies
Merc: Leijona
Venus: Rapu
Mars: Skorpioni
Jos on joitakin kysymyksiä, niin niitä saa esittää. - rapua.
Eku kirjoitti:
Oho! Onpas tullut paljon arvauksia, oikeita ja vääriä. Kuitenkin täytyy muistaa että kerroin aika vähän itsestäni ja pelkän tekstin perusteella olisi ainakin minun vaikea arvata merkkiä, pitäis päästä ihan kontaktiin ihmisen kanssa.
JA VASTAUS:
Aurinkomerkki: Rapu
Nousumerkki: Oinas
Kuumerkki: Vesimies
Merc: Leijona
Venus: Rapu
Mars: Skorpioni
Jos on joitakin kysymyksiä, niin niitä saa esittää.että henkilöt vastatessaan tämäntyyppisiin kysymyksiin, kelaavat tuttavapiiristään vastaavuuksia ja päättelevät sen mukaan.
Minä olisin ilman muuta pitänyt sinua vaakana, jolla on yksi kauriin piirre ja ehdottanut viimeiseksi...
Ootkohan oinas?
- memmu-86
sun on aivan pakko olla leijona koska kukaan ei voi kirjoittaa sana tarkkaan samanlaisesti kuin minä.. siis oletko sä minä?:) eli leijona ehdottomasti!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905489Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553647Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j613005Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2981889- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441397Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363