ylioppilaalle

Sinä Ylioppilas
Onko sinulla todellakin mennyt noin paljon hattuun se, että olet päässyt lääkikseen? Tee nyt ensin uraa ja jotakin merkittävää meriittiä ja tutkimusta ja tule vasta sitten nauramaan muille.
Kerro mitä lopulta olet saanut aikaan? Onko sinulla jotakin, mikä on niin erikoista Mitä sinulla on erikoista? Tusinälääkäri sinusta tulee, siis jos koskaan valmistut. Enkä todellakaan haluaisi olla vastaanotollasi sillä sinä olet todella moukkamainen sika. Tunnen fiksuja lääkäreitä, monia on lähiystäväpiirissä. Yleensä ovat huumorintajuisia ja fiksuja. Sinä olet moukka ja tuskin oikeasti edes mikään lääkisopiskelija. En haluaisi vastaanotollesi tulla, mieluummin olen sairas. Et sinä osaa asiakkaita palvella, mietit vain miten erinomainen olet.
171085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Olen kanssasi samaa mieltä tuosta nimim. Ylioppilaasta. Luulisi, että tuollaisessa itsekehussa unohtuu jo lukeminenkin, jos hän todellakin on muka edes lääkiksessä. Ihmettelen kyllä hänen käyttäytymistään, sillä itselläni on aina ollut aivan erilainen käsitys ihmisistä, jotka opiskevat yliopistossa. Mutta kaipa se poikkeus vahvistaa säännön tässäkin tapauksessa. En kyllä hänen vastaanotolleen menisi, en ikinä. Empaattisuus on ominaisuus, joka on pätevällä lääkärillä oltava ja joka häneltä puuttuu.

Äänestä
  • vielä wannabe-lääkäri. Vain "tulevilla" maistereilla ja tohtoreilla (= nyt vielä lukiossa) on aikaa riehua päivästä toiseen keskustelupalstoilla.

    Äänestä

  • kyllö olla kirjoitti:

    vielä wannabe-lääkäri. Vain "tulevilla" maistereilla ja tohtoreilla (= nyt vielä lukiossa) on aikaa riehua päivästä toiseen keskustelupalstoilla.

    niinpä, hyvä pointti!

    Äänestä

USKOKAA NYT, ETTEI LÄÄKÄRIN VASTAANOTOLLA KÄY MITÄÄN ASIAKKAITA VAAN POTILAITA!

Toiseksi: olen hyvin pidetty lääkäri: olen saanut kortteja, viinipulloja etc. paljon potilailta lahjaksi ja jälkeenpäinkin jos olen vaihtanut työpaikkaa, lisäksi minusta on annettu erinomaista palautetta, lisäksi on kyselty oman yksityisvastaanoton perään, jota en ole vielä voinut pitää lainsäädännöllisistä tekijöistä johtuen.

En tietenkään sano potilaille samoja asioita kuin täällä teille kerron. Tietenkin kaikki fikust tietävät totuuden ihan intuitiivisesti esim. sosiaaliluokista ja niiden vaikutuksista sairastavuuteen ja ihan elämään yleensä, mutta en kai minä nyt potilaille niistä puhu tai luokittele heitä vastaanotolla muuta kuin alitajuisen automaattisesti omassa mielessäni, herranjumala sentään! Mitä te oikein kuvittelette??

Äänestä
  • niinkuin akateeminen kommentoija juuri totesi, niin jos oikeasti olisit lääkäri, ei sinulla olisi aikaa roikkua näillä palstoilla kirjoittelemassa. se on "hyvä", että osaa olla kaksinaamainen niin työ- kuin yksityiselämässäkin, nimittäin noilla mielipiteillä ja arvoilla ei paljoa töitä poikisi ellei niitä peittäisi ja hyvin. älä jaksa päteä enää, se ei arvostustasi lisää ja antaa lähinnä naurettavan kuvan sinusta. pilaat tuolla käytöksellä oikeasti fiksujen lääkärien maineen.

    Äänestä

  • jos potilas maksaa jotain tekemästäsi työstä, hän on asiakas. Et näe metsää puilta.

    Äänestä

  • Julista taas! JULISTA MEIDÄT! :D

    Julista myös asiakkaillesi! Hekin tarvitsevat JULISTUKSESI voimaa! :D

    ...Pelle. :D

    Äänestä

  • Liiketaloustieteen YO kirjoitti:

    jos potilas maksaa jotain tekemästäsi työstä, hän on asiakas. Et näe metsää puilta.

    Potilas on potilas. Yksityisellä voi kutsua myös asiakkaaksi, mutta kunnallisella puolella potilas maksaa kunnalle ja kunta lääkärille. Lääkäri saa saman rahan riippuen sopimuksesta, potilaan kanssa tai ilman.

    Äänestä

  • Lääk. Kand. kirjoitti:

    Potilas on potilas. Yksityisellä voi kutsua myös asiakkaaksi, mutta kunnallisella puolella potilas maksaa kunnalle ja kunta lääkärille. Lääkäri saa saman rahan riippuen sopimuksesta, potilaan kanssa tai ilman.

    Lisäyksenä vielä se, että yksityislääkärillä käydessään potilas on potilas ja asiakas tietyssä mielessä, kuitenkin niin, ettei normaalin myyjä-asiakassuhteen ilmiöt tule mukaan: esim. todistuksia ja reseptejä ei voi ostaa rahalla. Lisäksi suhteessa on samat asiat kuin yleensäkin potilas-lääkärisuhteessa voimassa, yksityisellä puolella vain on se ero, että rahalla saa (ja hevosella pääsee) yksityispuolella teetettyä esim. toimenpiteitä, joihin ei katsota olevan aikaa ja tarvetta julkisella puolella esim. esteettinen kirurgia.

    Äänestä

Tämä arvauskeskuslääkäri on suomi24:n vitsi, jonka häiriintynyttä tajunnanvirtaa on huvittavaa lukea. Hauskinta kaikessa on, että hän on vaikuttaa olevan vilpittömän varma omasta yli-ihmisyydestään. Ylioppilaaseen kannattaa suhtautua psykologisena kokeena, et kykene nauramaan hänen jutuilleen, et ole sujut itsesi kanssa.

Äänestä
  • Ylioppilas on narsistinen persoona. Hänellä on persoonallisuushäiriö. Kyllä huomaa ettei lääkikseen ole soveltuvuustestejä. Tuollainenkin hullu on sinne päässyt. Puhuu kovasti olevansa lääkäri, mutta mitä on oikeasti saanut aikaan?

    Äänestä

  • maisterisnainen kirjoitti:

    Ylioppilas on narsistinen persoona. Hänellä on persoonallisuushäiriö. Kyllä huomaa ettei lääkikseen ole soveltuvuustestejä. Tuollainenkin hullu on sinne päässyt. Puhuu kovasti olevansa lääkäri, mutta mitä on oikeasti saanut aikaan?

    Noh, olen pelastanut varmalta infarktikuolemalta 2 ihmistä diagnosoimalla ja liuottamalla kohtalaisen suuren etuseinäinfarktin muun muassa.

    Olen auttanut ihmisiä syntymään ja ollut mukana kun ihmisiä kuolee, tilanteissa joissa ei mitään ole ollut tehtävissä ja DNR päätös on tehty siis. Auttanut ja helpottanut kuolevan tuskaa ja kärsimyksiä lieventäen antanut tukea kuolevalle hänen lähtiessään viimeiselle matkalleen.

    Sankaritekoja voisi listata loputtomiin, mutta mitä sinä teet? Kuinka suuri merkitys sinun työlläsi on? Millä mittaat edes ihmishengen arvoa tai kärsimyksen poistamisen arvoa?

    Kansan ei kannattaisi puhua mitään lääkärintyöstä, kun ei siitä mitään tiedä eikä sitä ymmärrä. Itsekin terveysasemilla ja terveyskeksuksissa työtä tehneenä tiedän hyvin tarkkaan yleislääkärin diagnostiset strategiat ja hypoteettis-deduktiivinen hypoteesin testausmenetelmä on erittäin kustannustehokas ja toimiva diagnostinen menetelmä perusterveydenhuollon uusavuttomia hoitaessa. Ei kaikkia yskää, kurkkukipua, nuhaa, ihottumaa ja huimausta valittavia kannata lähteä tutkimaan perusteellisella tietojen keruulla, perusteellisilla kliinisillä tutkimuksilla, perusteellisilla konetutkimuksilla ja perusteellista kuvantamis- ja laboratoriodiagnostiikkaa käyttäen: siitä seuraisi se, että kaikki, joista hoitaja ei uskalla ottaa vastuuta, vaan laittaa lääkärille eli n. 85% potilaista, kuluttaisivat kukin useamman tunnin aikaa ja useita tuhansia euroja rahaa. Onko järkevää laittaa 3 tunnin tutkimuksia ja 3000 euron konetutkimuksia ja 2000 euron labratutkimuksia esimerkiksi yskäpotilaalle, jonka hoitaja on laittanut lääkärille keuhkokuumen tai keuhkoembolian poissulkuun varmistukseksi ja potilaalla ei ole kliinisesti löydöksiä, muttei voida olla satavarmojakaan, ellei tutkita oikein perusteellisesti sairaalassa? Onko? Kun ette työstä ja ammatista mitään tiedä, niin olisi varmaan parempi olla hiljaa.

    Äänestä

  • Ylioppilas kirjoitti:

    Ja sinä voisit lopettaa sen mongertamisen AMK:uun liittyvistä asioista, kun et siellä ole vaikuttanut ja tietosi perustuu ilmeisesti pitkälti lakiin ammattikorkeakouluista sekä kuulopuheisiin ynnä stereotypioihin.

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    No, mutta. Olenko sitten koskaan tehnyt muuta kuin korjannut selviä virheitä, jotka ovat löydettävissä laista ja asetuksista tai yleisen kielenkäytön virheitä? Nämäkin ovat poikkeuksetta liittyneet AMK:laisten itsensä korostamiseen, mikäalkoi jossain välissä ärsyttää sen verran, että ajattelin oikaista.

    Sankarit eivät pidä itseään sankareina. Ja AMK:sta sinulla on ehkä heppoisimmat tiedot ikinä.

    Mikset voi jo poistua? Olet rasittava.

    Etkä taatusti nosta lääkäreiden arvostusta. Päinvastoin. Luulisi, että oikeat lääkärit tulisivat jo lyömään sinulle naulaa päähän, sinähän olet jo vaarallinen koko ammattikunnan uskottavuudelle.

    Äänestä

  • Ylioppilas kirjoitti:

    No, mutta. Olenko sitten koskaan tehnyt muuta kuin korjannut selviä virheitä, jotka ovat löydettävissä laista ja asetuksista tai yleisen kielenkäytön virheitä? Nämäkin ovat poikkeuksetta liittyneet AMK:laisten itsensä korostamiseen, mikäalkoi jossain välissä ärsyttää sen verran, että ajattelin oikaista.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4000000000000023&posting=22000000012662648

    Siinä esimerkki. Turso ei ole mikään universaali nimitys AMK:n 1. vsk:n opiskelijoille.

    Äänestä

  • Ylioppilas kirjoitti:

    Noh, olen pelastanut varmalta infarktikuolemalta 2 ihmistä diagnosoimalla ja liuottamalla kohtalaisen suuren etuseinäinfarktin muun muassa.

    Olen auttanut ihmisiä syntymään ja ollut mukana kun ihmisiä kuolee, tilanteissa joissa ei mitään ole ollut tehtävissä ja DNR päätös on tehty siis. Auttanut ja helpottanut kuolevan tuskaa ja kärsimyksiä lieventäen antanut tukea kuolevalle hänen lähtiessään viimeiselle matkalleen.

    Sankaritekoja voisi listata loputtomiin, mutta mitä sinä teet? Kuinka suuri merkitys sinun työlläsi on? Millä mittaat edes ihmishengen arvoa tai kärsimyksen poistamisen arvoa?

    Kansan ei kannattaisi puhua mitään lääkärintyöstä, kun ei siitä mitään tiedä eikä sitä ymmärrä. Itsekin terveysasemilla ja terveyskeksuksissa työtä tehneenä tiedän hyvin tarkkaan yleislääkärin diagnostiset strategiat ja hypoteettis-deduktiivinen hypoteesin testausmenetelmä on erittäin kustannustehokas ja toimiva diagnostinen menetelmä perusterveydenhuollon uusavuttomia hoitaessa. Ei kaikkia yskää, kurkkukipua, nuhaa, ihottumaa ja huimausta valittavia kannata lähteä tutkimaan perusteellisella tietojen keruulla, perusteellisilla kliinisillä tutkimuksilla, perusteellisilla konetutkimuksilla ja perusteellista kuvantamis- ja laboratoriodiagnostiikkaa käyttäen: siitä seuraisi se, että kaikki, joista hoitaja ei uskalla ottaa vastuuta, vaan laittaa lääkärille eli n. 85% potilaista, kuluttaisivat kukin useamman tunnin aikaa ja useita tuhansia euroja rahaa. Onko järkevää laittaa 3 tunnin tutkimuksia ja 3000 euron konetutkimuksia ja 2000 euron labratutkimuksia esimerkiksi yskäpotilaalle, jonka hoitaja on laittanut lääkärille keuhkokuumen tai keuhkoembolian poissulkuun varmistukseksi ja potilaalla ei ole kliinisesti löydöksiä, muttei voida olla satavarmojakaan, ellei tutkita oikein perusteellisesti sairaalassa? Onko? Kun ette työstä ja ammatista mitään tiedä, niin olisi varmaan parempi olla hiljaa.

    Olet siis tehnyt työtä, johon sinut on palkattu. Todella poikeuksellista, ei voida edes olettaa että esim. bussikuski osaisi ajaa bussia tai palomies sammutta tulipaloja. Perun kaikki ivalliset kommenttini, olet ilmiselvästi yli-ihminen. Näiden mainitsemiesi urotekojen johdosta ehdotan, että ylioppilaalle myönnetään Suomen Leijonan suurristin, pidetään lippuparaatin ja annetaan 72 neitsyttä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

akateeminen nauraja kirjoitti:

Sinä Ylioppilas
Onko sinulla todellakin mennyt noin paljon hattuun se, että olet päässyt lääkikseen? Tee nyt ensin uraa ja jotakin merkittävää meriittiä ja tutkimusta ja tule vasta sitten nauramaan muille.
Kerro mitä lopulta olet saanut aikaan? Onko sinulla jotakin, mikä on niin erikoista Mitä sinulla on erikoista? Tusinälääkäri sinusta tulee, siis jos koskaan valmistut. Enkä todellakaan haluaisi olla vastaanotollasi sillä sinä olet todella moukkamainen sika. Tunnen fiksuja lääkäreitä, monia on lähiystäväpiirissä. Yleensä ovat huumorintajuisia ja fiksuja. Sinä olet moukka ja tuskin oikeasti edes mikään lääkisopiskelija. En haluaisi vastaanotollesi tulla, mieluummin olen sairas. Et sinä osaa asiakkaita palvella, mietit vain miten erinomainen olet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu