Koulutus

Kuinka koira sisäsiistiksi? jo vuoden ikäinen koira, narttu eikä vieläkään sisäsiisti. vinkkejä?
2233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Koira tutkittu ettei ole mitään elimellistä vikaa, jonka takia ei kykene pidättämään?
Saako jostain syystä kortisonia?
Kykeneekö pidättämään yöllä?
Jos molemmat vastaukset myönteisiä on mietittävä syytä miksi se niin tekee, onko kyseessä pieni rotu niillä usein hitaampaa tuon oppiminen.

Nyt lattiat haisevat koiran nenään tarpeidentekopaikalle vaikkei me ihmiset mitään hajuja tunnistettaiskaan, kunnon luuttuamiset matonpesut jollain tolulla ja koiralle pöksyt jalkaan sisätiloissa, jos se lirauttelee huolettomasti niin se itsekin kokee asian epämiellyttäväksi.Kyllä sille voi jo ilmaista tyytymättömyyttä sanomalla sisällä juuri teosta tavattuna hyii ja koira on oitis siitä huolimatta ulos vietävä vaikka ois ehtinytkin sisällä lirauttaa.
Eli alotatte sen sisäsiisteyskasvatuksen ikäänkuin pennun kanssa tarkkana ja ahkerana kokoajan.
Kyllä se oppii.

Äänestä
  • Koira on todellakin pieni kokoinen rotu eli kyse voi olla siis siitä. Pystyy olemaan yön todellakin hyvin ilman, että käy ulkona jopa 10h. ja ei sillä lailla tee huolettomasti eli ei tee jos olen kotona tai joku muu on vaan yksin silloin tällöin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaza10 kirjoitti:

Kuinka koira sisäsiistiksi? jo vuoden ikäinen koira, narttu eikä vieläkään sisäsiisti. vinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu