Olen tavannut itseäni nuoremman (5v) tytön, johon olen kovin ihastunut.. Olen kuitenkin hänelle se ensimmäinen, ja ehkä hieman kyynisestikin ajattelen, ettei "ensimmäinen ole se viimeinen". Hän on kuitenkin niin nuori ja kokematon vielä, vaikkakin mielestäni ikäisekseen todella kypsä. Tiedän ettei saisi liikaa pohtia asioita, mutta olen miettynyt sitäkin, mitä tapahtuu, kun alkuhuuma häviää - onko meillä loppujenlopuksi yhtään mitään yhteistä....
Kaipa sitten olen jo niin vanha, että ei haluaisi "turhiin suhteisiin". Toisaalta olen jo nyt niin ihastunut häneen, että tuntuu lähes mahdottomalta perääntyä.. Ja ehkä sittenkin vain mietin liikaa asioita, koska eihän toista parissa kuukaudessa opi tuntemaan edes. Onko kokemusta vastaavasta?
Kaipa sitten olen jo niin vanha, että ei haluaisi "turhiin suhteisiin". Toisaalta olen jo nyt niin ihastunut häneen, että tuntuu lähes mahdottomalta perääntyä.. Ja ehkä sittenkin vain mietin liikaa asioita, koska eihän toista parissa kuukaudessa opi tuntemaan edes. Onko kokemusta vastaavasta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
auttanut jos oisit sanonut teidän iät.
Mutta katsotaanpa sanoi tohtori, viisi vuotta ei ole kauheasti ikäeroa, ja se että olet hänelle se ensimmäinen ja hän on niin valinnut kertonee myös siitä ettet ole kuka tahansa hänelle.
Liikaa miettimällä voi pilata päänsä, joskus se on hyvä tehdä vain elämällä. Siis tarkoitan että eihän tässä kukaan tiedä varmaksi paljoakaan. Mutta jos juttu on hyvä ja tuntuu hyvälle,et sinä siinä mitään menetäkkään.
Alkuhuuma on ihan elettävän arvoista vaikka jatkumaa ei sitten olisikaan.
Ei kannata kiirehtiä sitä loppua katsomaan, vaan katsoa mitä se elämä tuo.
Turhaa suhdetta ei olekkaan, on vain turhia estoja päässä miksi ei voisis rakastaa, vaikka vain hetkenkin. Vaikka hän lupaisi sulle ikuisuuden, kuka sen tietää miten siinä kävisi. Siis elämällä se selviää.
Mä rakastuin n 8 vuotta sitten ja olin ensimmäinen ja hän minua nuorempi ja me olemme edelleen yhdessä. Kun se ei ole iästä ei naamasta ei kokemuksista kiinni kuka siihen vierelle jää. Ja me itse ei siihen voida vaikuttaa kuin antamalla mahdollisuus.
Oon kokemusta, siitä vaan, ja turhat miettimiset romukoppaan.Ja eikö hänelläkin ole oikeus osallistua tuohon päätökseen, oletteko vai ette?
Luonto se on joka tikanpojan puuhun vetää,-vanhaa sanontaa käyttääkseni.
Rakkaus ei roihua montaa kertaa tässä elämässä, että carpe diem vaan.
miettiä että minkäköhän ikäisiä olette... vaikea kuvitella. Nimittäin jos olette esim 17 ja 23 niin silloinhan molemmat olette vielä tosi nuoria kuitenkin ja kuinka moni 23-vuotias ajattelee että on jo niin vanha ettei halua turhia suhteita?
Jos taas olette esim. 24 ja 29 niin silloinhan molemmat olette jo aikuisia ja monella 24 vuotiaalla voi olla paljon enemmän elämänkokemusta ja -ymmärrystä kuin kolmekymppisellä.
Mut toisaalta, jos todella on niin että henkiset ikänne ovatkin paljon kauempana kuin fyysiset? esim. 20 vuotias, joka on todella tynnyrissä kasvanut ja 25-vuotias, jolla on jo monta suhdetta takana ja vakiintuneesti työelämässä ja HYVIN aikuinen elämänasenteiltaan, niin sitten tietty ongelmia voi ilmaantua... Mut toisaalta sit ei ehkä voi enää puhuu niinkään ikäongelmasta...
Joo, en tiedä, kaikenlaista sitä tuleekin pohdiskeltua näin flunssa-aivoisena. Enkä siis tarkoita tätä vittuiluna vaan ihan aidosti mietin asiaa.
Niin, olemme 20 ja 25.. En koe että ikäeromme olisi henkisesti liikaa, eikä fyysisestikään. Se, mikä pohdituttaa, on kumppanini kokemattomuus. Jotenkin tuntuu, että hänelle tulee väistämättä vielä tarve olla muidenkin tyttöjen kanssa; myös opiskelut/koko elämä edessä. Itse sen sijaan olen jo viettänyt "hurjan" nuoruuden ja olisin valmis sitoutumaan.. Näin hänkin väittää, mutta luulen että jossain vaiheessa mieli voi muuttua. En tiedä miksi ajattelen näin, olenko sitten muutenkin epävarma..
sinun kannattaisi antaa suhteelle mahdollisuus. Voihan olla, että se jonain päivänä tulee loppumaan, mutta ei se varmasti "turha" suhde ole kuitenkaan. Enemmän vääryyttä tekisit itsellesi jos nyt pelon takia luikkisit pakoon. Ja kannattaa puhua epävarmuudestasi tämän tytön kanssa, jos et ole sitä jo tehnyt. Voihan olla että hänelläkin on omat pelkonsa ja niiden jakaminen voisi lähentää teitä ja tuoda lisää varmuutta kummallekin.
.. ken arvaisi huomisen, kuten eräässä takavuosien iskelmässä lauletaan. Ei mikään ole varmaa, paitsi kuolema. Sitä ennen voi elää. Eli suositukseni on arvattavissa: jos rakastatte toisianne, niin eläkää sitä rakkautta. Jos keskinäinen seksikin tuottaa onnea, niin siitä vaan. Ei kannata odottaa viiskymppiseksi, että löytyy pysyvä ;).
Toinen juttu on sitten arvelusi kokemattoman naisystäväsi kokeilunkaipuusta. Jos yhtään tunnen ihmisiä, niin sitä kaipuuta varmaan tulee esiintymään. Ehkä ei juuri nyt, kun kaikki on uutta, mutta tulee luultavasti hetkiä, jolloin ajatuksia tunkee mieleen. Hän ei varmaan uskalla puhua niistä, ei ainakaan, jos pidät niitä loukkaavina, hän ei vuorenvarmasti halua loukata sinua. Saattaa niitä ajatuksia tulla itsellesikin, ei sen puoleen, eiköhän tuo ole realismia useimmissa suhteissa suuntauksista riippumatta.
Ajatukset eivät vielä ole tekoja. Aivan hyvin voitte elää koko elämänne yhdessä. Tai pitkään joka tapauksessa. Tai erota parin vuoden sisällä, mikä lienee aika monilla tavallista (?). Elämä on kokeilua ja yrittämistä.
Itsekin funtsin aikoinaan ensimmäisessä suhteessani yli kolmikymppisenä, millaista olisi ollut, jos olisin tajunnut lesbouteni aikaisemmin. Hieman haikeana, en näes saanut juurikaan orgasmeja hänen kanssaan. Päätin tuolloin jättää haikeudet, ja kiinnyin vuosi vuodelta lujemmin kumppaniini ihmisenä, mutta mutta .. erotiikassa aloin liukua väistelyyn. Ei ihme, että hän jätti, vuosien jälkeen, eikä kehdannut kertoa todellista syytä, ei oikeastaan mitään syytä. Kaikesta ollaan toivuttu, kumpikin, ollaan tavalliset ystävät. Ja seuraavan kanssa onnistuivat orkutkin. Hitsi, sillä ON merkitystä, jos ei muuten, niin tiedostamattomasti, ei kannata aliarvioida. Seksi on kuitenkin vain hurmaava mauste, kuka pelkkää maustetta söisi, tärkeintä on "koko keitos".
Tuo ikäero ei kyllä ole paljon mitään, jos suhteutat sitä vähän. Sulla taitaa olla hiukan taipumusta ajatteluun toisen puolesta. Ota reilusti asia puheeksi, puhumalla asiat selviää.
Ja oletko varma että itse haluat suhdetta?
Eihän sitä heti tarvitse yhteen muuttaa tms. vaan katsella rauhassa kun tutustutte paremmin.
Ja ei kyllä ikä ratkaise sitä lähdetäänkö suhteesta kävelemään.Eikä kokemattomuuskaan. eroja tapahtuu kaiken ikäisille.
Minä aloitin pitkän suhteen 21-vuotiaana enkä ole katunut sitä suhdetta, vaikka erosimmekin myöhemmin. Olemme vieläkin hyvät ystävät.
kirjoitettu :) Varsinkin tuo loppu. Rehellistä tilitystä ja ihmisten oivalluksia on aina hauska lukea.
Mitäpä muuta. En osaa sanoa mitään muuta kuin että itse aloin seurustella ensimmäisen naiseni kanssa samoihin aikoihin kuin sinun naisesi, eikä se tosiaan ollut kokemattomuus johon suhde kaatui. Tuohon suohon ei kannata sukeltaa. Kerrot tytöllesi epäilyistäsi, ja luultavasti hän onnistuu vakuuttamaan sinut siitä että Ei, Sinä olet juuri se mitä Hän haluaa. Ja jos hän ei sitä halua tehdä niin sitten ... kannattaa harkita uudestaan. Kuka jaksaa jossittelua ja eipäs-juupas-leikkiä?
vaan!
Kokemusta tiedän, että jos saa mahdollisuuden rakastaa ja saada rakkautta se on niin arvokas asia että tänä päivänä osaan arvostaa sitä todella eri tavalla kuin ennen. Olen ollut samanlaisessa tilanteessa ja luikin pakoon vaikka toinen rakasti oikeasti, itse en uskaltanut rakastaa ja myöhemmin olen katunut sitä. Olin kapinallinen ja vannoin itsenäisyyteni perään. Nyt olen yksin ja yritän antaa itselleni virheitäni anteeks. No niistä oppii, ja olen oppinut, ikinä en enää luiki pakoon jos mahdollisuus on. Osaan katsoa asioita eri tavalla ja mutuaman kuukauden aikana olen muuttunut enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Nyt on elämän suunta selvillä ja tiedän mitä haluan. Ennemmin katuu sitä että kokeili ja uskalsi yrittää kuin se ettei koskaan saa tietää.
Jos hän kerran rakasti sinua, niin ehkä hän rakastaa vieläkin? Oletko varma, ettei hän halua sinua enää? Oletko kertonut hänelle, että olet katunut ja oppinut virheistäsi?
ja kun kerroin hänelle tunteistani sain kuulla että hän oli löytänyt toisen. et se siitä. Hän on nyt onnellinen ja olen iloinen hänen puolestaan. Toivon että voimme jatkaa ystävinä, hän on niin ihana ihminen.
Kuulostaapas enemmän kuin tutulta, ainut vain, että minä olen tässä se suhteen nuorempi ja kokemattomampi osapuoli.
"Ensimmäinen ei ole se viimeinen"
Miksikäs ei?
Onhan sellaisia pariskuntia jotka ovat hyvinkin nuorina tavanneet ja viettäneet elämänsä onnellisesti loppuun asti yhdessä.
Jos jokaiselle on olemassa se oikea, ehkä niitä on useampikin, mutta kun yhden löytää niin eikö se riitä? Minusta hyvän suhteen perusteita ovat luottamus, samankaltaiset arvot ja näkemykset, mieltymykset, sekä tietysti se jokin mikä saa syttymään.
Kun löytää ihmisen, jonka kanssa tämä kaikki natsaa, niin miksei sitten eläisi tämän kanssa tätä elämää täysillä ja nauttien? Ei sellaisia ihmisiä kaikilla oksilla kasva.
Itse koen löytäneeni sellaisen aarteen, niin ihmeellisen suloisen ihanuuden rinnalleni, että en todellakaan tahtoisi lähteä katselemaan olisiko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella.
Ei se ole, ystävien ja tuttavien suhteita sivusta seuranneena se on tultu todistetta kerran jos toisenkin.
Eihän alkuhuumaa ikuisesti kestä, mutta eikös tasapainoinen arki ihmisen kanssa jota rakastaa ja joka rakastaa takaisin voisi olla myös ihanaa, onhan siinä rinnalla ihminen joka tekee siitä "harmaasta arjestakin" kaksinverroin kauniimpaa.:)
Itse ainakin tahtoisin nähdä itseni ja rakkaani "rakentamassa" yhteistä kotia, tulevaisuutta. Normaalia elämää. Työtä ja harrastuksia, yhteisiä hetkiä ja ystäviä. Yhteisiä kauppa reissuja, lomamatkoja, viikonloppuja. Tavallisia asioita.
Tällä pallolla on niin paljon tehtävää ja nähtävää, että eikö olisi turvallista ja ihanaa matkata tätä elämän matkaa yhden ihmisen kanssa. Kokea ja tuntea, nähdä ja kuulla, yhdessä. Kohdata niitä elämän iloja ja suruja yhdessä, toista tukien, kannustaen ja toisen kanssa riemuiten - jakaen.
Mutta minä puolestani pelkään, että tällä aarteellani on samanlaisia ajatuksia kuin sinulla, joka tämän keskustelun avasit. Pelko siitä, että hän perääntyy ikäni ja kokemattomuuteni takia.
Mitään ei saa, jos mitään ei anna.
Rakkaudelle täytyy antaa mahdollisuus, se ei välttämättä osu kohdalle "täydellisessä" muodossa kuin sen kerran.