Voihan koira joskus haluta pitää pikku paaston, mutta yleensä ne ovat pikemminkin ahmatteja... Ensimmäiseksi tulee mieleen, että koira on sairas. Onko sillä kuumetta tai onko se muuten huonovointisen oloinen? Juoko se, vaikka ruoka ei maistu?
Onko se tehnyt tarpeensa, koska viimeksi? Oliko uloste normaalia?
Omissa koirissani on yksi, joka ei syö jos se ei ole saanut kunnolla liikuntaa (vapaana juoksemista ja paljon!) sinä päivänä - voisiko olla tästä kysymys?
Jos koira on terveen oloinen ja juo, voi odotella rauhassa päivän, pari. Ruokapala tulee erityisen arvokkaaksi, jos omistaja tarjoaa sen omasta suustaan tai kädestään (lähellä suutaan) - se on sellainen emojen pennunhoivaele. Auttaisiko se?
Koiran vatsavaivoihin on hyväksi havaittu raaka pötsi, jota saa ainakin meidän paikallisesta Prismasta koirien pakasteena. Koirat myös pitävät siitä paljon kokemukseni mukaan.
0Äänestä
Pleura
Koira pitää todella jopa parin päivänkin paastoja, juo kyllä hyvin ja muuten tai sitten jos olen syöttänyt samaa nappula merkkiä jo toista 3kg:n pussia...meillä on tämmönen nirsompi tapaus..joten vaihtelen yhden pussin jälkeen aina toista...;)(hieman hullua) Yksi keino saada meillä ainakin syömään on mennä mukamas itse syömään koiran ruokaa naama kupissa kiinni ja päästelen maiskuttavaa ääntä. Luulee raukka että mamma syö hänen ruokansa ja alkaa itse hotkimaan samaan tahtii, että hänkin saa jotain;)! Tai sitten sotken ruokaan sekaan jotain todella hyvää (meillä juustoraaste toimii)Mutta ennen kakkea tarkistaisin edellisen kirjoittaneen ohjeet!
0Äänestä
kääpiömäykyistä
yksi pitää melko usein 3-4 päivän paastoja ja on ihan kunnossa silti. Sen jälkeen taas ruoka maistuu! En ole sen kummemmin ollut huolissani, koska on paastotessaan ollut yhtä terve, iloinen ja lenkkeilyhaluinen.
0Äänestä
jane
No siis ensin tietty se, että onko koirasi nyt ruvennut syömättömäksi vai onko se aina ollut nirso? Jos se yht äkkiä alkaa nirsoilla, voi syy olla joku sairaus. Yli kolme päivää kestävä paasto on epänormaalia tai jos koira ei juo tai sen yleiskunto heikkenee. Oletko vaihtanut ruokamerkkiä tms. lähiaikoina?
Jos aina nirso, tuossa vinkkiä:
Lämmitä ruoka. Ruoan lämmittäminen ruumiin lämpötilaan lisää merkittävästi sen maittavuutta. Sudetkin syövät mieluummin vastatapettua lihaa kuin raatoja.
Anna liian vähän ruokaa. Tarjoa koiralla vähän vähemmän ruokaa kuin mitä kokemuksen perusteella arvelet sen syövän. Tällöin pidät koiran ruokahalua yllä, koska se on epävarma ”riittääkö” ruoka. Ajan mittaan voit hieman lisätä ruokamäärää. Älä missään nimessä jätä ruokaa esille, jos se ei syö sitä loppuun tai ollenkaan!
Vähennä ruokintakertoja. Anna koiralla yksi tai enintään kaksi ateriaa päivässä mieluummin kuin useita pikku aterioita. Tämä lisää kilpailua ruoasta. (kts. alla)
Kilpailu parantaa ruokahalua. Jos omistat kissan, joka tulee toimeen koiran kanssa, annan niille ruokaa vierekkäin tai jopa samasta kupista. Itse et saa herättää koiran kilpailuviettiä. Jos teet sen, koira syö vain sinun läsnä ollessasi ja sinusta tulee koiran orja ja lastenhoitaja. Älä koskaan syötä koiraa kädestä, ellei se ole todella nälkäkuoleman partaalla, jolloin sinun pitää kiireesti kääntyä eläinlääkärin puoleen.
Paljon kaloreita. Ruumiin energiansäätelymekanismia voidaan helposti petkuttaa syöttämällä koiralle paljon rasvaa ja siis myös paljon kaloreita sisältäviä ruokia.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voihan koira joskus haluta pitää pikku paaston, mutta yleensä ne ovat pikemminkin ahmatteja...
Ensimmäiseksi tulee mieleen, että koira on sairas. Onko sillä kuumetta tai onko se muuten huonovointisen oloinen?
Juoko se, vaikka ruoka ei maistu?
Onko se tehnyt tarpeensa, koska viimeksi? Oliko uloste normaalia?
Omissa koirissani on yksi, joka ei syö jos se ei ole saanut kunnolla liikuntaa (vapaana juoksemista ja paljon!) sinä päivänä - voisiko olla tästä kysymys?
Jos koira on terveen oloinen ja juo, voi odotella rauhassa päivän, pari. Ruokapala tulee erityisen arvokkaaksi, jos omistaja tarjoaa sen omasta suustaan tai kädestään (lähellä suutaan) - se on sellainen emojen pennunhoivaele. Auttaisiko se?
Koiran vatsavaivoihin on hyväksi havaittu raaka pötsi, jota saa ainakin meidän paikallisesta Prismasta koirien pakasteena. Koirat myös pitävät siitä paljon kokemukseni mukaan.
Koira pitää todella jopa parin päivänkin paastoja, juo kyllä hyvin ja muuten tai sitten jos olen syöttänyt samaa nappula merkkiä jo toista 3kg:n pussia...meillä on tämmönen nirsompi tapaus..joten vaihtelen yhden pussin jälkeen aina toista...;)(hieman hullua)
Yksi keino saada meillä ainakin syömään on mennä mukamas itse syömään koiran ruokaa naama kupissa kiinni ja päästelen maiskuttavaa ääntä. Luulee raukka että mamma syö hänen ruokansa ja alkaa itse hotkimaan samaan tahtii, että hänkin saa jotain;)! Tai sitten sotken ruokaan sekaan jotain todella hyvää (meillä juustoraaste toimii)Mutta ennen kakkea tarkistaisin edellisen kirjoittaneen ohjeet!