Hei kaikki isojen karjatilojen emännät,
haluaisin tietää, miten selviätte kaikista töistä? Kyselen ihan mielenkiinnosta, en keljuilumielessä. Itse olen maitotilalla jossa on vain parikymmentä lehmää plus sonnit, sitten lapset ja vanhukset hoidettavana. Vaikka "kävelen" melkein vuorokaudet ympäriinsä, en tahdo saada kaikkia tehdyksi, enkä oikeastaan ole aivan hidaskaan työntekijä.
Kiinnostaisi tietää, miten valikoitte tärkeät ja vähemmän tärkeät työt? Kuinka paljon esim. siivoatte huushollia päivittäin? Leivotteko kaikki tarvittavan leivän ja pullan itse? Onko pienet lapset kotona hoidossa tai onko isovanhemmat apuna? Ehtiikö isäntä tekemään mitään kotitöitä?
Kuka päivystää eläinlääkäriä tai siementäjää? Ehdittekö tehdä kaikki kirjanpidon ja muut paprerityöt?
Aika kateellisena katselen joskus toisia emäntiä, kun he ehtivät lenkkeillä ja osallistua erilaisiin rientoihin ja tulee kysyneeksi itseltään, että missä on vika? Yritän tehdä kaikkea koko ajan. Jatkan päivää yöstä. Kaikki ylimääräinen on karsittu pois, mukaan lukien kaikki harrastukset. Mutta miten jättää lapset tai vanhusten asiat hoitamatta? Miten voi jättää tekemättä pakollisia töitä?
Arvelen, että isojen tilojen emännät ovat joko hirveän paljon parempia ja tehokkaampia tai sitten minulla on täysin väärin järjestelty tämä ajankäyttö. Antakaa nyt joitakin vinkkejä, miten selviätte kaikesta!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Olet oikealla tiellä! Onnea, tuosta se alkaa. Minä valitettavasti en osaa tarkemmin neuvoa yksittäisissä töissä. Kun itsellä ei ole kokemusta emäntänä toimimisesta. Mutta ajattelisin, sen olevan työ siinä mikä muukin.
Tässä neuvoja, joita sovellan omassa työssäni kaupungissa.
1. Delegoi töitä toisille. Et ole piika! Vaan emäntä! Emäntä käskee mitä muut tekevät, eli lapset jos osaavat kävellä. Silloin osaavat siivota jälkensä, lelut kasaan jne. VAnhukset sama juttu, jos lusikka pysyy kädessä, silloin osallistutaan ruuan valmistamiseen ja tiskaamiseen. Muutkaan eläkeläiset eivät asu koko vuotta hotellissa!
Kerro viikon päästä miten on alkanut menemään. Luen vastauksesi. Tulet kohtaamaan muutosvastarintaa, siinä tarvitset lisää neuvoja. Alkuun voit kokeilla vaikka, että tirautat sopivassa kohdassa itkun ja huudat, että et jaksa enään. Vie lapset vaikka pihalle, ennen tätä kohtausta. Vanhuksiin tämä tehoaa hyvin.
Zemppiä! ME OLLAAN SUN TUKENA:)
täysimääräisesti hyväksesi.Keskity oleelliseen.
mikä on se todellisuus ja melko monella muullakin, ei se niillä isoilla tule olemaan varmaan sen helpompaa päinvastoin.
Tämä nykymenohan on aivan järjetöntä suuruudenihannointia sitä ei kukaan
pitemmän päälle kestä.
Sinulle toivotan voimia ja Hyvää Joulua
tee minkä helposti jaksat ja kerkiät,
sen täytyy riittää, äläkä aja itseäsi loppuun
työllä.
Pidä lomaa jos suinkin pystyt, edes vähän välillä.
Nämä nyt oli vaan tällaisia ajatuksía, helpommin sanottu kuin tehty ja tuo vain 20 lehmää, kyllä siinä ihan tarpeeksi noiden muiden töiden kanssa on kenelle tahansa,itselle riittää puoletkin.
Et ole ainut.Ite oon suorastaan helisemässä kesäisin näitten tilan töitten kanssa.Teen sen minkä kerkiän ja sillä sipuli.Ihminen mikään kone ole.Aikaa oltava muuhunkin kuin työhön.Mulla ei tila laajene vaan päinvastoin vähennän lehmiä.
Kertoisitteko ylle kirjoittaneet ja muut, otatteko päivisin tirsat? Ite en jaksaisi aamu ja iltätöitä tehä ilman päikkäreitä. Ja oon suht nuori, hieman yli 30.
tulee otettua pikku tirsat ennen navettaa.Piristää kummasti ja jaksaa paremmin tehdäkin.Suosittelen kaikille..:)
vastauksista ja tuesta! Sitä me kaikki tarvitaan!
Kyllä minä tuota töiden delekoimista olen aina harrastanut :) ja myönnän tässä teille nyt, että olen huutanut, itkenyt ja ottanut kakaroita niskastakin kiinni :( ja patistanut töitä tekemään. Yleensä tekevät melko paljonkin.
Sehän tässä hullua onkin, että joskus, kun isommat lapset tulevat koulusta (pakkohan heidänkin on läksynsä tehdä ja levätä),niin viisikin henkeä tekee yhtä aikaa TALON TÖITÄ, että niitä riittää joka sorkalle, vaikka on näin pientä toimintaa. Joku hoitaa lehmiä, joku sonneja, joku tekee traktoritöitä, joku korjaa jotakin tai hitsaa jossakin, joku siivoaa keittiössä ja katsoo pienimmän perään.
Vanhusten asioissa eniten voimia vie huoli. On omat sairaat vanhemmat ja sairaat appivanhemmat. Kotiavustajaa käytän, kun en millään ehdi olla monessa paikassa yhtä aikaa. Silti on huno omatunto siitä, että kun hekin ovat hoitaneet minua aikoinaan, niin miksi minä en nyt ehdi tehdä enempää heidän hyväkseen. Monenlaista apua olen koettanut hankkia.
Appivanhempia koetan viedä virkistymään erilaisiin tilaisuuksiin, mutta enempää ei heiltäkään voi vaatia, kun on liikuntaesteitä ja muistihäiriöitä. Muuten ajattelen, että vanhuksien pitäisi olla kotona niin pitkään kuin suinkin, koska se on tuossa tilanteessa parasta.
Isoa tilaa en varsinaisesti kaipaa (päinvastoin: omintakeista ja monimuotoista jos sellaista toimintaa voisi/kannattaisi harjoitaa) mutta vuosien varrella on tullut aina vain enemmän syytettyä itseään tehottomuudesta. Ehkä se on tämä aika ja tämä tiedottaminen (media) joka antaa ymmärtää, että kaikilla "kunnon" viljelijöillä on uusi 80 lehmän pihatto. Jos ei ole, on "jäähdyttelijä", luopuja, häviäjä, luuseri.
Kyllä minäkin olen joskus mennyt lukemaan sanomalehteä kamarin sänkyyn ja nukahtanut sinne. Kovin mielelläni ottaisin nokoset, mutta heti on työt sumassa, koska onhan pakko pitää kiinni ruoka-ajoista ja navetta-ajoista. Ja siinä välissä sitten tehtävä kaikki muu.
Tiedän toki, että tosi monella tilalla on sama tilanne. En ole saanut koskaan apua lastenhoitoon, vaan olen vienyt ne navetalle tai ovat olleet päineen tuvassa ja muutenkin, kun ei ole muuta naisväkeä, niin monet asiat lankeavat kuin itsestään minulle.
En valita työstä muuten. Olen sitä mieltä, että ihmisen tulee tehdä työtä, mutta liika väsymys ja loppuminen on kai aika lähellä, kun nukun niin vähän ja aivot pörräävät noin miljoonan asian kimpussa. Eikä ne ole edes maatalousasioita, vaikka niitäkin pitäisi jaksaa ajatella.
Joskus vain tuntuu siltä, ettei jaksaisi enää huolehtia kaikkien asioista.
Mutta koetetaan kestää. Hyvää joulun odotusta teille kaikille!
jakseta,kun muistetaan välillä vähän hengähtääkin.Hyvää joulun odotusta kaikille tasapuolisesti toivottelen..
Ei meillä päivisin nukuta, on kehitetty tilaa eu-kuntoon eikä se makaamalla mihinkää kehity. Kyllä terve ihminen töitä jaksaa tehdä jos vaan pitää siitä mitä tekee. Ukko auraa talvisin kunnalle viellä teitä ja kesällä pidetään lehmienhoidon ohella maatilamatkailua. Juuston valmistus kursseille olisin halukas menemään ja aloittaamaan vähän jatkojalostusta ja ehkä suoramyyntiä.