koulukiusaaminen

Koulukiusaaminen - fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista väkivaltaa
Suomessa kiusataan vuosittain tuhansia koululaisia. Kiusaaminen on ikävä asia, sen kohteeksi ei haluaisi kukaan joutua. Kuitenkin suuri osa ummistaa silmänsä siltä tai ei tunnista sitä. Viimevuosina olemme lehdistä saaneet ikäväksemme lukea useita surullisia tarinoita siitä, mihin pitkään kestänyt kiusaaminen on johtanut. Mistä kiusaamisessa siis oikein on kysymys?


Koulukiusaamisella tarkoitetaan tekoja, jotka kiusattu lapsi kokee fyysiseksi tai psyykkiseksi kiusanteoksi, joko yksin tai ryhmässä. Sille on tyypillistä toistuva henkinen tai ruumiillinen väkivalta joka kohdistuu yhteen ja samaan uhriin.

Kiusaaminen on erilaista tytöillä ja pojilla; tytöt kiusaavat pääasiassa hienovaraisemmin lähinnä puhumalla ilkeyksiä selän takana ja sulkemalla kiusatut porukan ulkopuolelle. Kiusaaminen on usein niin näkymätöntä, että opettajakin huomaa sen vain harvoin. Poikien joukossa kiusaaminen on taas aggressiivisempaa ja se on usein fyysisempää ja väkivaltaista.
Mietittäessä mikä on kiusaamista, voidaan kriteeriksi asettaa kiusatun oma kokemus asiasta. Se mikä on toiselle vain hauska pila tai viatonta leikkiä, saattaa toisesta tuntua jopa väkivallalta.

Kiusaamisen muotoja ovat mm.:

- Fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen:
Lyöminen, potkiminen, töniminen, nipistely, kamppaaminen, esineillä heittäminen, hiuksista vetäminen jne.

- Henkinen väkivalta:
Pilkkaaminen, haukkuminen, matkiminen, naurunalaiseksi tekeminen, rahan kiristäminen jne.

- Painostava vallankäyttö:
Uhkaaminen, kiristäminen, pelottelu, muista eristäminen, pakottaminen tekoihin, väärinneuvominen jne.

- Haitanteko:
Tavaroiden piilottelu, yksin jättäminen, omaisuuden särkeminen tai hukkaaminen, peleistä ja leikeistä poisjättäminen

Tutkimuksien mukaan noin joka viides lapsi tuntee tulevansa kiusatuksi. Kiusaaminen on yleisempää maaseuduilla kuin kaupungeissa. Aikuinenkin voi joutua koulukiusaamisen kohteeksi, eli oppilaat saattavat kiusata opettajaansa. Tällöin lapset useimmiten liittoutuvat ryhmäksi ja opettajalta vaaditaan taitoa tilanteiden hallitsemiseksi. Joskus opettaminen saattaa muodostua opettajalle todelliseksi ongelmaksi ja ahdistuksen aiheeksi.

Pojat joutuvat tyttöjä useammin kiusatuksi. Koulukiusaamisen kohteeksi joutuvat usein ominaisuuksiltaan selvästi ryhmästä poikkeavat kuten ylipainoiset, koulussa hyvin menestyvät, hitaammin oppivat, ei-liikunnalliset lapset jne. Aina ei ominaisuuksien tarvitse kuitenkaan olla kovinkaan silmiinpistäviä. Usein kiusataan myös uusia oppilaita. Joissain kouluissa on vanhempien oppilaiden keskuudessa jopa olemassa epävirallisia perinteitä uusien oppilaiden ”mopottamiseksi”.

Kiusatulla on usein läheiset ja positiiviset suhteet vanhempiin ja erityisesti äitiin. Esimerkiksi äidin ylihuolehtivuus saattaa olla yksi kiusaamisen syy. Kiusaamista ruokkii useimmiten kiusatun alistuminen kiusauksen uhriksi. Hän asettuu rooliinsa ja tekee näin kiusaamisen helpoksi. Ison ryhmän kiusatessa ei ole mitenkään outoa että tuntee itsensä erilaiseksi, huonommaksi kuin muut.

Nykyään opettajien taholta tuleva kiusaaminen on vain harvoin fyysistä, kuten oli muutamia vuosikymmeniä sitten. Useimmiten kiusaaminen on huumorin varjolla harrastettua piikittelyä, vihjailua tai pilkkaamista liittyen oppilaaseen tai hänen vanhempiinsa. Tällaista kiusaamista on myös vaikea tunnistaa. Joskus harvoin käytetään hyväksi myös opettajan auktoriteettia ja laitetaan oppilas esimerkiksi suorittamaan taululle ylivoimaisia tehtäviä tai ylimääräisiä suorituksia liikuntatunnilla.

Kiusaajan kuva

Kiusaaja voi olla yhtä hyvin tyttö tai poika, ja hän voi olla kaverin tai toisen lapsen sijasta myös aikuinen, jopa vanhempi tai opettaja. Kiusaaja on usein yksinäinen tai koulussa huonosti onnistunut, ehkä elämässä epätoivoinen lapsi, joka pönkittää itsetuntoaan muita nujertamalla. Kiusaaja ei näe syytä itsessään, vaan syy on kiusatun; hän esimerkiksi käyttäytyy ärsyttävästi tai hänen piirteensä ärsyttävät. Hän ei kykene asettumaan toisen asemaan, ajattelemaan miltä toisesta tuntuu.

Kiusaaja suhtautuu usein (ehkä kasvatuksesta johtuen) myönteisemmin väkivaltaan ja käyttää sitä herkästi purkamaan pahaa oloaan. Hänet on ehkä kasvatettu huutamalla ja lyömällä, jolloin kuva ihmissuhteista on vääristynyt. Hän saattaa myös kärsiä käyttäytymis- tai tunne-elämän häiriöistä. Hän saattaa olla luokan ”pomo”, jolla on voimakas alistamisen tarve ja uhmakas käytös. Hän ärsyyntyy helposti ja käyttäytyy impulsiivisesti.

Kiusaaja ei kuitenkaan toimi yksin. Hänellä on aina ystäviä ja ympärillään ryhmä, jonka hän saa helposti yllytettyä mukaan kiusaamiseen. Kaveripiirissä hän saattaa olla hyvinkin suosittu, yleensä suositumpi kuin kiusattu.

Kiusaamista edesauttaa aikuisten välinpitämättömyys ja kiusatun syyllistäminen. Usein kiusaamista salaillaan tai peitellään, tai sitä vähätellään.

Kiusaaminen aiheuttaa lähes kaikille kiusatuille psyykkisiä vammoja. Se vaikeuttaa koulunkäyntiä ja saattaa aiheuttaa psykosomaattisia sairauksia. Väkivallanteoista aiheutuu myös fyysisiä vammoja.

Mitä kiusaamiselle voi tehdä?

Kiusaaminen ei lopu odottelemalla, vaan se vaatii aina tilanteeseen puuttumista. Tämä vaatii aikuisten väliintuloa. Omien vanhempien lisäksi on olemassa paljon aikuisia, joille kiusaamisesta voi kertoa. Heitä ovat mm. opettaja, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, vahtimestari tai rehtori. Tärkeintä on, että asia otetaan esille tarpeeksi ajoissa.

Apua saa myös Kiusattujen Tuki ry:n auttavasta puhelimesta 0800-9-7474. Puhelu on ilmainen.

Voit lukea myös omatarinat - osastolta löytyvän kiusatun tarinan "Vitsin pahin puoli":
http://www.tukiasema.net/omatarina/kiusatuntarina.asp


Tukiasema.net
6931
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

NÄISSÄ MÄ VOISIN OPISKELLA JOSKUS LUKIOSSA ENSIN SITTEN KAUPPAOPPILAITOKSESSA JA VIIMEISENÄ TAIDEKOULUSSA VAASASSA

Äänestä
  • TÄTÄ MINÄKIN KOKISIN MONEN TUTUN KAUTTA LIKI 60 VUOTTA JA PUUTTUISIN 7 - 8 KERTAA SIIHEN.JA LAKIMIEHENÄ OLLESSANI TOIMISIN ERÄÄN KOULUKIUSAAJAN ASIANAJAJANA.SEKÄ VANHEMPANA SUKULAISENA PUUTTUISIN TÄHÄN.MONESSA YHTEYDESSÄ PUUTTUISIN KOULUKIUSAAMISEN JA MONTA KERTAA.SEKÄ OPETTAJANA MÄ PUUSKAHTAISIN.SEKÄ MULKAISISIN 7 - KERTAA. LIIKUNNANMAIKKANA KYSYISIN KYSEISEN HENKILÖN TIEDOT.

    Äänestä

  • TÄTÄ MINÄKIN KOKISIN MONEN TUTUN KAUTTA LIKI 60 VUOTTA JA PUUTTUISIN 7 - 8 KERTAA SIIHEN.JA LAKIMIEHENÄ OLLESSANI TOIMISIN ERÄÄN KOULUKIUSAAJAN ASIANAJAJANA.SEKÄ VANHEMPANA SUKULAISENA PUUTTUISIN TÄHÄN.MONESSA YHTEYDESSÄ PUUTTUISIN KOULUKIUSAAMISEN JA MONTA KERTAA.SEKÄ OPETTAJANA MÄ PUUSKAHTAISIN.SEKÄ MULKAISISIN 7 - KERTAA. LIIKUNNANMAIKKANA KYSYISIN KYSEISEN HENKILÖN TIEDOT. SEKÄ VIRKAVALLAN ERÄÄNÄ EDUSTAJANA PUUTTUISIN KOULUKIUSAAMISEEN JNE.OLISIN 194 KERTAA KOULURAUHANJULISTAMISKAMPPANJASSA MUKANA.

    Äänestä

KIITOKSIA KAIKKIEN PUOLESTA VARMASTI KAIKILLE HYÖDILLISISTÄ TIEDOISTA.

Äänestä

Ja tuohon lisäisin vielä, että on se yleensä suurin ryhmittymä, joka huomaa, näkee, ja tietää muttei tee mitään asian eteen, lähinnä siksi, ettei joutuisi itse yleensää voimakkaan mutta jotenkin tasapainottoman ihmisen, kiusaajan, hampaisiin.

Peruskoulun aikana oli muutama tapaus, jossa aivan systemaattisesti kiusattiin muutamaa tyttöä, jotka eivät sopineet "kiusattujen kuvaan" sitten ollenkaan. Tavallisia, iloisia, avoimia ihmisiä ne olivat kumpikin. Ja kummassakin tapauksessa mä itse olin ikäänkuin 'väliinputoaja', koska kumpikin tyttö oli mulle ennen (ja jälkeen) kiusauksen jonkinsortin kaveri, joten mä kyllä tiesin, miltä niistä tuntui...

Mutta olinko mä varsinaisesti kummassakaan tapauksessa niiden puolella. En. Vaikka en myöskään niitä vastaan. Mulla oli omat kaverini, en mä katsonut asian koskevan itseäni oikeastaan millään lailla. En ennen kuin se toinen niistä kerran tuli mulle juttelemaan ( ja itkemään) että sillä on niin paska fiilis, että hajoaa. En tiedä miksi juuri mä olin se, jolle tyttö tahtoi puhua, mutta joka tapauksessa se aukaisi munkin silmät lopulta. Ja jonkin ajan päästä, kun porukka alkoi ymmärtää, se kiusaaminen väheni ja lakkasi.

Niin tai näin, kuinka pahat arvet siihen tyttöön tuosta kaikesta jäi? Tuskin kukaan saa koskaan tietää, koska vaikka nykyisin ollaan hyvät ystävät (tuosta kaikesta on siis liki viisi vuotta) koulukiusaaminen on tabu. Turha kai sitä tässä vaiheessa on miettiä, että miksei silloin aikaisemmin puuttunut asioihin...?

Äänestä

Tiedän nuo kaikki kiusaamisen muodot.Itse en ole kokenut kaikkia, mutta osan silti.
Vaikka olenkin tyttö, olen kokenut potkimisia, uhkailuja, puremista ja tönimistä.Olen kestänyt nämä.Suosittelen aikuisille puhumista, se auttaa.Minäkin kerroin kiusaamisesta opettajalle ja vanhemmilleni, ja se sai kiusaamisen loppumaan.Että kannattaa kertoa.Tiedätte ettei kenelläkään ole oikeutta kiusata teitä fyysisesti tai henkisesti.Fyysistä väkivaltaa enää harvemmin käytetään lukiossa, mutta henkistä kyllä.Itse en enää välitä mitä muut juoruilevat minusta.Olen kuin en huomaisikaan.Tiettyyn rajaan asti.Nykyisin minua ei enää "kiusata." Sekä otan mukaan kiusatut ja ulkopuolelle jääneet ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


superwanker kirjoitti:

Koulukiusaaminen - fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista väkivaltaa
Suomessa kiusataan vuosittain tuhansia koululaisia. Kiusaaminen on ikävä asia, sen kohteeksi ei haluaisi kukaan joutua. Kuitenkin suuri osa ummistaa silmänsä siltä tai ei tunnista sitä. Viimevuosina olemme lehdistä saaneet ikäväksemme lukea useita surullisia tarinoita siitä, mihin pitkään kestänyt kiusaaminen on johtanut. Mistä kiusaamisessa siis oikein on kysymys?


Koulukiusaamisella tarkoitetaan tekoja, jotka kiusattu lapsi kokee fyysiseksi tai psyykkiseksi kiusanteoksi, joko yksin tai ryhmässä. Sille on tyypillistä toistuva henkinen tai ruumiillinen väkivalta joka kohdistuu yhteen ja samaan uhriin.

Kiusaaminen on erilaista tytöillä ja pojilla; tytöt kiusaavat pääasiassa hienovaraisemmin lähinnä puhumalla ilkeyksiä selän takana ja sulkemalla kiusatut porukan ulkopuolelle. Kiusaaminen on usein niin näkymätöntä, että opettajakin huomaa sen vain harvoin. Poikien joukossa kiusaaminen on taas aggressiivisempaa ja se on usein fyysisempää ja väkivaltaista.
Mietittäessä mikä on kiusaamista, voidaan kriteeriksi asettaa kiusatun oma kokemus asiasta. Se mikä on toiselle vain hauska pila tai viatonta leikkiä, saattaa toisesta tuntua jopa väkivallalta.

Kiusaamisen muotoja ovat mm.:

- Fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen:
Lyöminen, potkiminen, töniminen, nipistely, kamppaaminen, esineillä heittäminen, hiuksista vetäminen jne.

- Henkinen väkivalta:
Pilkkaaminen, haukkuminen, matkiminen, naurunalaiseksi tekeminen, rahan kiristäminen jne.

- Painostava vallankäyttö:
Uhkaaminen, kiristäminen, pelottelu, muista eristäminen, pakottaminen tekoihin, väärinneuvominen jne.

- Haitanteko:
Tavaroiden piilottelu, yksin jättäminen, omaisuuden särkeminen tai hukkaaminen, peleistä ja leikeistä poisjättäminen

Tutkimuksien mukaan noin joka viides lapsi tuntee tulevansa kiusatuksi. Kiusaaminen on yleisempää maaseuduilla kuin kaupungeissa. Aikuinenkin voi joutua koulukiusaamisen kohteeksi, eli oppilaat saattavat kiusata opettajaansa. Tällöin lapset useimmiten liittoutuvat ryhmäksi ja opettajalta vaaditaan taitoa tilanteiden hallitsemiseksi. Joskus opettaminen saattaa muodostua opettajalle todelliseksi ongelmaksi ja ahdistuksen aiheeksi.

Pojat joutuvat tyttöjä useammin kiusatuksi. Koulukiusaamisen kohteeksi joutuvat usein ominaisuuksiltaan selvästi ryhmästä poikkeavat kuten ylipainoiset, koulussa hyvin menestyvät, hitaammin oppivat, ei-liikunnalliset lapset jne. Aina ei ominaisuuksien tarvitse kuitenkaan olla kovinkaan silmiinpistäviä. Usein kiusataan myös uusia oppilaita. Joissain kouluissa on vanhempien oppilaiden keskuudessa jopa olemassa epävirallisia perinteitä uusien oppilaiden ”mopottamiseksi”.

Kiusatulla on usein läheiset ja positiiviset suhteet vanhempiin ja erityisesti äitiin. Esimerkiksi äidin ylihuolehtivuus saattaa olla yksi kiusaamisen syy. Kiusaamista ruokkii useimmiten kiusatun alistuminen kiusauksen uhriksi. Hän asettuu rooliinsa ja tekee näin kiusaamisen helpoksi. Ison ryhmän kiusatessa ei ole mitenkään outoa että tuntee itsensä erilaiseksi, huonommaksi kuin muut.

Nykyään opettajien taholta tuleva kiusaaminen on vain harvoin fyysistä, kuten oli muutamia vuosikymmeniä sitten. Useimmiten kiusaaminen on huumorin varjolla harrastettua piikittelyä, vihjailua tai pilkkaamista liittyen oppilaaseen tai hänen vanhempiinsa. Tällaista kiusaamista on myös vaikea tunnistaa. Joskus harvoin käytetään hyväksi myös opettajan auktoriteettia ja laitetaan oppilas esimerkiksi suorittamaan taululle ylivoimaisia tehtäviä tai ylimääräisiä suorituksia liikuntatunnilla.

Kiusaajan kuva

Kiusaaja voi olla yhtä hyvin tyttö tai poika, ja hän voi olla kaverin tai toisen lapsen sijasta myös aikuinen, jopa vanhempi tai opettaja. Kiusaaja on usein yksinäinen tai koulussa huonosti onnistunut, ehkä elämässä epätoivoinen lapsi, joka pönkittää itsetuntoaan muita nujertamalla. Kiusaaja ei näe syytä itsessään, vaan syy on kiusatun; hän esimerkiksi käyttäytyy ärsyttävästi tai hänen piirteensä ärsyttävät. Hän ei kykene asettumaan toisen asemaan, ajattelemaan miltä toisesta tuntuu.

Kiusaaja suhtautuu usein (ehkä kasvatuksesta johtuen) myönteisemmin väkivaltaan ja käyttää sitä herkästi purkamaan pahaa oloaan. Hänet on ehkä kasvatettu huutamalla ja lyömällä, jolloin kuva ihmissuhteista on vääristynyt. Hän saattaa myös kärsiä käyttäytymis- tai tunne-elämän häiriöistä. Hän saattaa olla luokan ”pomo”, jolla on voimakas alistamisen tarve ja uhmakas käytös. Hän ärsyyntyy helposti ja käyttäytyy impulsiivisesti.

Kiusaaja ei kuitenkaan toimi yksin. Hänellä on aina ystäviä ja ympärillään ryhmä, jonka hän saa helposti yllytettyä mukaan kiusaamiseen. Kaveripiirissä hän saattaa olla hyvinkin suosittu, yleensä suositumpi kuin kiusattu.

Kiusaamista edesauttaa aikuisten välinpitämättömyys ja kiusatun syyllistäminen. Usein kiusaamista salaillaan tai peitellään, tai sitä vähätellään.

Kiusaaminen aiheuttaa lähes kaikille kiusatuille psyykkisiä vammoja. Se vaikeuttaa koulunkäyntiä ja saattaa aiheuttaa psykosomaattisia sairauksia. Väkivallanteoista aiheutuu myös fyysisiä vammoja.

Mitä kiusaamiselle voi tehdä?

Kiusaaminen ei lopu odottelemalla, vaan se vaatii aina tilanteeseen puuttumista. Tämä vaatii aikuisten väliintuloa. Omien vanhempien lisäksi on olemassa paljon aikuisia, joille kiusaamisesta voi kertoa. Heitä ovat mm. opettaja, koulukuraattori, kouluterveydenhoitaja, vahtimestari tai rehtori. Tärkeintä on, että asia otetaan esille tarpeeksi ajoissa.

Apua saa myös Kiusattujen Tuki ry:n auttavasta puhelimesta 0800-9-7474. Puhelu on ilmainen.

Voit lukea myös omatarinat - osastolta löytyvän kiusatun tarinan "Vitsin pahin puoli":
http://www.tukiasema.net/omatarina/kiusatuntarina.asp


Tukiasema.net

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu