on Bugg
Millaista
Daria
151901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
buggia voi tanssia esmes humpan tahtiin. siinä on neljä askelta,eli yksi aina joka iskulle. vaihtelevasti nainen astuu eteenpäin tai taaksepäin. ei mitään erinäistä rokkiaskelta..muut voi lisäillä tähän enemmän.
Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan.
oli muuten selitetty, mutta miksi humppa piti sotkea bugg:iin?
Nykyisin on vain enenevässä määrin alettu tanssia humppaa bugg:na...valitettavasti.
Älähän nyt Teppo kehtaa! Tuo on tanssinopettajien suoltamaa propista, että buggia pitää tanssia ruotsalaiseen musiikkiin jne. Letkeämpi humpan tahti sopii bugin tanssimiseen paremmin, kuin nopea ruotsalaistempoinen musiikki. Lisäksi tutut humpparallit antavat enemmän varaa tulkinnalle, kuin tuntemattomat tasaiset ruotsalaiset kansanlaulut.
ei todellakaan tarvitse olla pelkästään ruotsalaistyylistä musiikkia, kun tanssitaan bugg:aa. Eikä tulkitseminen ole peruste bugg:in käytölle humpassa...kävelyhumpassavoi aivan yhtälailla antaa sijaa tulkinnoille.
Tietenkin jokaiselle suotakoon oma tyylinsä tanssia. :o)
en tarkoittanut,etteikö buggia voisi tanssia muuhun musiikkiin kuin humppaan. tottakai humpan voi mennä humppana,mutta kyllä sitä buggia yleensä juuri humpan tahtiin tanssitaan. yleensä myös humppafoxiin,mitä jotkut bändit (esim. yölintu) soittavat paljon.. jokaisellahan kuitenkin on oma tyyli tanssia..
Ihan pieneksi tarkennukseksi vielä; Onneksi sentään bugg:ia tanssitaan yleisemmin muuhun musiikkiin kuin humppaan. Ainakin mitä itse olen huomannut.
Humppafoksiin (nilikkuhumppa) bugg ei todellakaan käy...tai sitten askellus on jotain muuta kuin bugg:ia.
...nii-in...jokaisella on oma tyylinsä tanssia, ja se tuo oman värikkyytensä lavatunnelmaan. :o)
Varsinaista bugg-musiikkia ei mielestäni oikein ole olemassakaan. Bugg sopii monenlaisiin biiseihin, kunhan sieltä löytyy joku sopiva tasalyöntinen rytmi. Itse olen tanssinut buggia mm. discoon, iskelmään, bluesiin, swingiin niin ja siihen humppaankin. Siihen se jotenkin ei oikein sovi, mutta kun hyppyhumppa ei oikein nappaa ja jos lauteilla on bändi joka, toistaa kaavaa: valssi, fox, tango, humppa niin minkäs teet – mielummin humppa bugina kuin hyppimällä. Tosin, jos hiuksia halotaan niin kävelyhumpan ja buggin ero on ainakin minun mielestäni hiuksen hieno!
Sitten toinen asia bugg/bugga mitä eroa?? Eilen Kesäillan valssi ohjelmassa Heikki Kahila kertoi tanssivansa buggaa, mutta ainakin minusta se näytti alkeistason ensimmäisiltä bugg-kuvioilta.
tanssi taitaa bugg ja bugga olla. Ainakin itse olen näin ymmärtänyt. Ilmeisesti suomalaiset ovat "suomentaneet" bugg:in lisäämällä tuon a:n.
Kävelyhumpan ja bugg:in ero on askelluksessa, kuviot muistuttavat toisiaan hyvinkin paljon.
Sama on tanssi. Toisaalla kutsutaan bugaksi ja toisaalla bugiksi. Tanssi on kuitenkin ruotsalainen bugg.
Bugista (bugasta) on kaksi eri versiota, joista vanhemmassa tanssitaan peruskuviot ympyrän muotoon, kun taas uudemmassa tyttö menee kuviot suoraan linjaan.
Ruotsissa järjestetään bugg-kilpailuja, joissa tanssitaan tanssin tuoreenpaa versiota. Kilpailuissa on tarkat säännöt, esim: tyttö joutuu astumaan joka iskulle yms.
Parisenkymmentä vuotta sitten tasaiskuisten Swingien myötä on kehitelty myöskin tasa-askelluksisia Easy Jive tansseja. Siis paljon aiemmin, kuin esim. ruotsalainen Bugg on kehitelty. Tanssi on pyritty pitämään mahdollisimman vapaana, mutta kuitenkin selvästi Boogie ja Jivemäisenä. Myös siihen kuuluu Buggimaisia kuvioita, joihin perustuukin ruotsalaisten kehittämä Bugg . Tanssia on tanssittu linjassa ja paikallaan. Eräs versio on suoraan Jenkkitanssien kuvioden opetteluun, ilman musiikkia käytetty kävelyharjoitus. Harjoitteen askellus on luonnollisesti ollut hyvin vapaa, eikä sellaisenaan soveltunut välttämättä tanssittavaksi. Tasaiskuisiin Swingeihin se oli kuitenkin valmis perusaskellus. Askellus vakioitui niin, että kuvio tanssitaan neljällä askeleella. Paikanvaihtokuvio alkaa samoin kuin BW. Kävelyaskeleet 1. ja 2. liikkuvat eteenpäin ja kakkosella ja kolmosella ympäri jossa 3. on taaksepäin. 4. tulee sitten viereen tai jää eteen. (1. ja 2. askelilla liikkuu mies mös sivuttain tehden naiselle tilaa BW:n tavoin). Ja alusta.
Tästä tanssista on käytetty jo ennen ruotsalaista Buggia Bugga nimitystä. Englannissa on yhden alan tanssiorganisaation nimi JIVEBUG. Sieltä lienee noi nimitykset, vaikkakaan nimitykset eivät Englannissa ole olleet tiettävästi koskaan käytössä. (Englanniksi:Bug)
Näin meidän ohjaaja on Buggan meille opettanut. Ja Bugg on opetettu sitten sillä "pyöreällä" tyylillä.
Niin..., ja sitten on vielä se Jivemäisempi versio johon tanssitaan selkeä Rock-askel. Tästä tanssista käytetään suomessa jossain määrin Walk-Jive nimitystä, tai sitten yleisimmin Easy-Jive-nimitystä. Tuntuman mukaan tämä versio olisi lavoilla ehkä yleisempi kuin se Bugga-versio. Tästä käytetään myös selkeyden takia Bugga ja Bugg nimityksiä. Myös Jive-Humppa-nimitystä käytetään silloin kun se tanssitaan Humppamusiikkiin.
Joku väitti Buggia(Buggaa) ja Buggaa ja tätä kolmatta Buggaa samaksi tanssiksi koska niitä bukataan. Mielestäni kuitenkin nimen samankaltaisuus on kestävämpi väitteen perusta.
Minusta ne tuntuvat kuitenkin tanssiessa aivan eri tansseilta. Tunnenko ihan väärin. Kommentoikaa?!
"...Tosin, jos hiuksia halotaan niin kävelyhumpan ja buggin ero on ainakin minun mielestäni hiuksen hieno!..."
Silloin kun kävelyhumppaa tanssitaan sillä perinteisemmällä "kainalo-otteella", niin mielestäni silloin se eroaa selkeästi Buggista.
Nykyisin kävelyhumppaa tanssitaan yleisesti Bugimaisemmalla "käsiotteella". Silloin kun "Bugg ja Humppamusiikkien" tempot ovat samat, niin myös baunssit voivat olla täysin yksi yhteen. Ainoa ero tulee musiikin tulkinnasta. Tällöinkin ero voi vaihdella musiikkilajien sisällä suurinpiirtein samassa skaalassa. Usein esitetään Humpan ja Bugin suurimmaksi eroksi erilaista baunssia. Koska Humppa on yleensä nopeampirytmistä ja Bugg hidasrytmisempää, niin oleellisin baunssiero johtuu nimenomaan tästä. Hidastettuun humppamusiikkiin tulee luonnostaan lähes sama baunssi kuin hitaaseen Bugg-musiikkiin. Kokeiltu on!
Sillä hienon hienolla erolla Humppa pysyy humppana, vaikka sen bugimaisesti tanssisikin.
"Bugista (bugasta) on kaksi eri versiota, joista vanhemmassa tanssitaan peruskuviot ympyrän muotoon, kun taas uudemmassa tyttö menee kuviot suoraan linjaan."
Noita erilaisia Easy-Jive versioita on tanssittu Englannissa jo lähes kaksikymmentä vuotta. Siis jo paljon kauemmin kuin ruosalaista Buggia on ollut edes olemassa. Tai periaatteessa Bugg on osa juuri tuota Easy-Jiveä. Ruotsalaiset vakioivat Easy-Jiven "pyöreät" osat ja edestakaisen askelluksen sekä vakioivat aloituksen ykkösellä eteen. Lisäksi korostivat tanssin pyöreyttä ja myös tanssin liikkuvuutta. Periaatteessa aika pienellä vakioinnilla ruotsalaiset saivat ihan oman Easy-Jive tanssin jota moni ei edes tajua Easy-Jiveksi. On se Bugg senverran vahvaksi ja itsenäiseksi ruotsalaiseksi tanssiksi kehittynyt, vaikka juuret ovatkin englannissa.
Näitä linjassa tanssittavia Easy-Jive tansseja on alan harrastajat tanssineet suomessakin jo vuosia ennen kuin ruotsalaista Buggia on edes tunnettu. Ettei asia olisi näin yksinkertainen, niin näistä vanhoista Easy-Jive tansseista käytetään suomessa myös Uusi Fusku nimitystä.
Englannissa tanssia tanssitaan myös Freedom Jive nimisenä. Tällöin tanssissa ei ole mitään muuta sääntöä, kuin se että se tulee tanssia avoimella otteella ja noin kävelyaskelluksella. Silloin tanssi pitää sisällään myös kaikki erilaiset Easy-Jive-tanssit, mukaanluettuna myös ruotsalainen Bugg.
Jos Bugg nimitystä aletaan käyttämään yleisesti näistä vanhemmista Easy-Jive tansseista, muka uusina Buggin versioina, niin pelkään, että kohta kukaan ei tiedä, että mikä tanssi se Bugg oikein on.
Onhan tuota kävelyhumppaa tanssittu suomessa avoimella käsiotteella eli "Bugg-otteella" jo ainakin kymmenen vuotta aikaisemmin kuin Bugg-tanssista on täällä tiedetty tuon taivaallista. Minulle ainakin liikkuva Bugg on lähes yksi yhteen sen aikaisemman tanssimani kävelyhumpan kanssa. Siitä "kainalo-otteisesta" kävelyhumpasta en ole pitänyt ja en ole sitä halunnut edes tanssia. Liikkuvan Buggin olen siis opetellut teitämättäni "korkkiruuvibaunsseineen" jo aikoja sitten.
Kumpi tyyli ei sitten ole suositeltavaa: Tanssia Buggia Kävelyhumppana vai tanssia Humppaa liikkuvana Buggina.
Nykyisin tanssin Kävelyhumpan ylempänä "pystybaunssisena" ja Buggin sitten alempana matalammalla pystybaunssilla jossa on sitten mukana se suhteellisen voimakaskin "korkkiruuvibaunssi". Näin nämä tanssit pysyvät selkeästi eri tansseina. Kuitenkin nopeilla tempoilla Bugista vähenee "korkkiruuvibaunssi" ja vastaavasti hitailla tempoilla Humppaan tulee "korkkiruuvibaunssia" ihan luonnostaan. Periaatteessa taitaakin olla tempoerosta kysymys!! Tai sitten siitä pilkun ...
tanssi näyttää.