NYKÄNEN

Nykänen käräjille pahoinpitelyistä


Entinen huippu-urheilija Matti Nykänen, 42, joutuu taas oikeuteen pahoinpitelyistä syytettynä.

Nokian johtava kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkinen on jättänyt Ylöjärvellä ja Korpilahdella tapahtuneista teoista haastehakemuksen Tampereen käräjäoikeudelle.

Syyttäjä vaatii Matti Nykäselle ehdotonta vankeusrangaistusta ja ehdonalaisen vapauden menettämistä. Oikeus käsittelee syytteitä todennäköisesti helmikuun puolivälissä.


Neljä päivää vapaana ennen pidätystä

Matti Nykänen vapautui vankilasta ehdonalaiseen vapauteen syyskuussa. Runsaan neljän vuorokauden vapaana olon jälkeen poliisi pidätti Nykäsen, koska hänen epäiltiin pahoinpidelleen puolisoaan Tampereen naapurikunnassa Ylöjärvellä.

Päästyään pois kuulusteluista Nykänen oli mukana Korpilahdella Keski-Suomessa sattuneessa ravintolanujakassa. Nykäsen epäiltiin huitaisseen ravintolassa jyväskyläläistä miestä ruokaveitsellä käteen.


Iski tuttavaansa veitsellä selkään

Vankilassa Nykänen oli törkeän pahoinpitelyn vuoksi. Rikos tapahtui vuonna 2004 Nokialla. Tuolloin Nykänen iski tuttavaansa kahdesti veitsellä selkään.

Puukotettu sai iskuista vakavia vammoja. Tampereen käräjäoikeus ja myöhemmin Turun hovioikeus tuomitsivat Nykäsen törkeästä pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.
----------------------------------------------

Riittääköhän moinen "huitaisu" viemään tätä pilleri sankaria takaisin koppiin? Epäilen, vaikka ainekset moiseen kyllä olisivat.
6715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Matilla ei selvästikään onnistu normaali eläminen, joten eikun takaisin kiven sisään ettei kenenkään tarvitse jatkossa pelätä Matin seurassa. Ja tällä kertaa ei tarvitsisikaan päästää sitä ulos ihan pikkuistumisenkaan jälkeen.

Äänestä

Nykäsellä pitäisi syytteinä olla ainakin kaksi törkeää pahoinpitelyä, joten eiköhän siinä purtavaa riitä taas..

Äänestä

..hänhän on ollut muutenkin ehdonalaisessa ja nyt sitten käräjillä pahoinpitelyistä. Jos tekee rikoksia ehdonalaisessa niin senhän pitäisi tietää muutenkin häkkiin lentoa?

Äänestä
  • No jo on Matilla selityksiä. Joo, sehän on vaan ollut joku "kloonimatti" joka siellä on riehuskellut, ei suinkaan Matti itse. Kuinka joku voi Matista edes epäillä mitään semmosta, hyihyi =D

    Äänestä

  • Dix kirjoitti:

    No jo on Matilla selityksiä. Joo, sehän on vaan ollut joku "kloonimatti" joka siellä on riehuskellut, ei suinkaan Matti itse. Kuinka joku voi Matista edes epäillä mitään semmosta, hyihyi =D

    ollut se toinen kuuluisa, Tuntematon Mies:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


takaisin vankilaan? kirjoitti:

Nykänen käräjille pahoinpitelyistä


Entinen huippu-urheilija Matti Nykänen, 42, joutuu taas oikeuteen pahoinpitelyistä syytettynä.

Nokian johtava kihlakunnansyyttäjä Mika Mäkinen on jättänyt Ylöjärvellä ja Korpilahdella tapahtuneista teoista haastehakemuksen Tampereen käräjäoikeudelle.

Syyttäjä vaatii Matti Nykäselle ehdotonta vankeusrangaistusta ja ehdonalaisen vapauden menettämistä. Oikeus käsittelee syytteitä todennäköisesti helmikuun puolivälissä.


Neljä päivää vapaana ennen pidätystä

Matti Nykänen vapautui vankilasta ehdonalaiseen vapauteen syyskuussa. Runsaan neljän vuorokauden vapaana olon jälkeen poliisi pidätti Nykäsen, koska hänen epäiltiin pahoinpidelleen puolisoaan Tampereen naapurikunnassa Ylöjärvellä.

Päästyään pois kuulusteluista Nykänen oli mukana Korpilahdella Keski-Suomessa sattuneessa ravintolanujakassa. Nykäsen epäiltiin huitaisseen ravintolassa jyväskyläläistä miestä ruokaveitsellä käteen.


Iski tuttavaansa veitsellä selkään

Vankilassa Nykänen oli törkeän pahoinpitelyn vuoksi. Rikos tapahtui vuonna 2004 Nokialla. Tuolloin Nykänen iski tuttavaansa kahdesti veitsellä selkään.

Puukotettu sai iskuista vakavia vammoja. Tampereen käräjäoikeus ja myöhemmin Turun hovioikeus tuomitsivat Nykäsen törkeästä pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen.
----------------------------------------------

Riittääköhän moinen "huitaisu" viemään tätä pilleri sankaria takaisin koppiin? Epäilen, vaikka ainekset moiseen kyllä olisivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu