Paloiteltu

Miehen paloiteltu ruumis löytyi suomalaisen asunnosta Tallinnassa

Paloiteltu miehen ruumis löytyi suomalaisen vuokraamasta asunnosta Tallinnan keskustasta keskiviikkoiltana. Ruumis oli mustassa jätesäkissä. Löydön teki asunnon omistaja, joka ei ollut pitkään aikaan saanut yhteyttä vuokralaiseensa.

Viron poliisi ei vielä voi vahvistaa, onko löydetty ruumis vuokralaisen. Poliisi ei myöskään osaa vielä sanoa, minkä maalainen mies oli. Viron keskusrikospoliisi on pyytänyt tutkimusapua myös Suomen keskusrikospoliisilta.

Erle Rudi Pohjois-Viron syyttäjävirastosta sanoi perjantaina STT:lle, että ruumiin henkilöllisyys pyritään selvittämään viimeistään maanantaina.

Virolaisten tiedotusvälineiden mukaan nuori suomalaismies oli muuttanut Maakri 36:ssa sijaitsevaan vuokra-asuntoon muutama kuukausi sitten. Miehen kerrotaan työskentelevän IT-alalla ja olevan 20--30-vuotias.

Viron poliisi ei ole saanut yhteyttä suomalaismieheen. Vuokralaisen matkapuhelin on poliisin mukaan ollut taajuuden ulkopuolella. Maakri 36:ssa sijaitsevassa korkeassa kerrostalossa on paljon ulkomaalaisten omistamia asuntoja. Talossa on käytössä turvakoodit.
133173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Viroon, näyttää olevan turvallinen maa. No yhellä ei saa kahta.

Äänestä
  • Olis ostanut magnum 44:n, niin eivät olis tulleet vittuilemaan

    Äänestä

Mitäs alkoi poika spedeileen vakavien asioiden kanssa. Joku saattanut imuroida herneitä nekkuunsa moisesta!

Äänestä
  • Tallinnan poliisi ja syyttäjäviranomaiset uskovat vahvasti, että kaupungissa raa'asti surmattu ja paloiteltu uhri on 21-vuotias suurista huijauksista epäilty suomalaismies. Teko paljastui viime viikolla, kun asunnon omistaja löysi ruumiin.

    Varmuus uhrin henkilöllisyydestä asiasta saadaan tänään, kun epäillyn uhrin vanhemmat matkustavat Tallinnaan.

    - Suomen keskusrikospoliisin toimittama henkilökuva täsmää uhriin. Vahvasti uskomme, että kyseessä on yksi ja sama ihminen. Lopullisen varmuuden saamme, kun uhrin lähiomaiset tulevat tunnistamaan hänet. Suomen poliisi on ollut omaisiin yhteydessä ja tästä tunnistamisesta on sovittu heidän kanssaan, Pohjoisen piirikunnan syyttäjäviraston tiedottaja Erlke Rudi kertoo IS:lle.

    Huolestuneet omaiset tekivät pojastaan katoamisilmoituksen Suomessa, kun eivät saaneet häneen enää yhteyttä. Omaisten tuskaa lisäsi viikonloppuna tiedot pojan osoitteessa Maakri 36:ssa tapahtuneesta henkirikoksesta.

    Myös viranomaiset ehtivät peräänkuuluttaa 21-vuotiaan miehen. Hänestä ehdittiin antaa eurooppalainen pidätysmääräys, sillä suomalaismies on yksi Suomen suurimman hyväntekeväisyyspetosjutun, Syöpäsairaiden Tuki ry:n epäillyistä. Asia on edelleen syyteharkinnassa.

    Mies ei ole jutun pääepäilty. Poliisitutkinnassa miestä epäiltiin törkeästä petoksesta ja markkinointirikoksesta.

    Poliisi ei kerro, liittyykö raa'an henkirikoksen motiivi jollakin tavalla 21-vuotiaan -Iltasanomat

    Äänestä

  • Keke. kirjoitti:

    Tallinnan poliisi ja syyttäjäviranomaiset uskovat vahvasti, että kaupungissa raa'asti surmattu ja paloiteltu uhri on 21-vuotias suurista huijauksista epäilty suomalaismies. Teko paljastui viime viikolla, kun asunnon omistaja löysi ruumiin.

    suomalaiset taas ovat niin kesyä kansaa, että jos täällä olisi asustellut olisi kenties saanut vain pahoja katseita, ei lihaveitseä.

    ajattelee, että paha on saanut palkkansa tai yläkerran ukko "rankaissut", kun oli mukana suuressa rahankeruun petoksessa... Kova on ollut kohtalo..

    Äänestä

  • moni kirjoitti:

    ajattelee, että paha on saanut palkkansa tai yläkerran ukko "rankaissut", kun oli mukana suuressa rahankeruun petoksessa... Kova on ollut kohtalo..

    olikohan jannun nimi Keijo S.

    Äänestä

  • Peeer kirjoitti:

    suomalaiset taas ovat niin kesyä kansaa, että jos täällä olisi asustellut olisi kenties saanut vain pahoja katseita, ei lihaveitseä.

    Eipä olleet virolaiset murhan takana vaan ilmeisesti ihan suomalainen.
    Se siitä virolaisten mollaamisesta (et sinä, mutta muut)

    Äänestä

  • lihaveitsi kirjoitti:

    Eipä olleet virolaiset murhan takana vaan ilmeisesti ihan suomalainen.
    Se siitä virolaisten mollaamisesta (et sinä, mutta muut)

    niin rhauhallinen, thjurvallinen maa. Ei rikoksii, ei rjyöstöjä, tapoja, eikä huumeita. Kaikilla nii hjyvät oltavat ettei tarvii tehdä rikoksii.

    Äänestä

  • ääääää kirjoitti:

    olikohan jannun nimi Keijo S.

    nimet

    Äänestä

  • joo123 kirjoitti:

    Keskkriminaalpolitsei kahtlustab Markust Tallinnas Maakri tänava tornmajas 21-aastase rahvuskaaslase Keijo tapmises.

    Politsei pidas Markuse kinni 12. detsembri õhtul teise kriminaalmenetluse raames, kuna Soome politsei oli kuulutanud Markuse rahvusvaheliselt tagaotsitavaks kahtlustatuna ulatuslikus kelmuses.

    Soomlaste kahtlustuse järgi pani noormees 2003. aastast kuni tänavuseni toime kümme kelmust, pettes Soome firmadelt välja üle poole miljoni euro ehk ligi kaheksa miljonit krooni.

    Samuti lasub noormehel kahtlus relvaga seotud kuriteos, kuna talt leiti tänavu augustis Soomes Helsingis ebaseaduslik tulirelv.

    Äänestä

  • iigoritallinasta kirjoitti:

    niin rhauhallinen, thjurvallinen maa. Ei rikoksii, ei rjyöstöjä, tapoja, eikä huumeita. Kaikilla nii hjyvät oltavat ettei tarvii tehdä rikoksii.

    Narkkareita, alkoholisteja, sosiaalipummeja, sosiaalisesti rajoittuneita, yms paskasakkia pullollaan.
    Viro on monella tapaa terveempi yhteiskunta kuin tämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ruumis löytyi kirjoitti:

Miehen paloiteltu ruumis löytyi suomalaisen asunnosta Tallinnassa

Paloiteltu miehen ruumis löytyi suomalaisen vuokraamasta asunnosta Tallinnan keskustasta keskiviikkoiltana. Ruumis oli mustassa jätesäkissä. Löydön teki asunnon omistaja, joka ei ollut pitkään aikaan saanut yhteyttä vuokralaiseensa.

Viron poliisi ei vielä voi vahvistaa, onko löydetty ruumis vuokralaisen. Poliisi ei myöskään osaa vielä sanoa, minkä maalainen mies oli. Viron keskusrikospoliisi on pyytänyt tutkimusapua myös Suomen keskusrikospoliisilta.

Erle Rudi Pohjois-Viron syyttäjävirastosta sanoi perjantaina STT:lle, että ruumiin henkilöllisyys pyritään selvittämään viimeistään maanantaina.

Virolaisten tiedotusvälineiden mukaan nuori suomalaismies oli muuttanut Maakri 36:ssa sijaitsevaan vuokra-asuntoon muutama kuukausi sitten. Miehen kerrotaan työskentelevän IT-alalla ja olevan 20--30-vuotias.

Viron poliisi ei ole saanut yhteyttä suomalaismieheen. Vuokralaisen matkapuhelin on poliisin mukaan ollut taajuuden ulkopuolella. Maakri 36:ssa sijaitsevassa korkeassa kerrostalossa on paljon ulkomaalaisten omistamia asuntoja. Talossa on käytössä turvakoodit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu