leikattu tyttö

leikkautin tänään tyttökissani ja haluaisin teiltä mielipiteitä haavan suojauksesta. Eli oletteko pitänyt kauluria tai muuta suojaa vai pärjääkö ilman mitään? Onko teidän kissat leikkauspäivänä herättyään käyttäytyneet joissakin tilanteissa "agressiivisesti"?
9665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

viiko sitten leikattiin meidän tyttö, yksi sulava tikki tuli mahaan. heräsi leikkauksesta tokkuraisena ja tuli viereen nukkumaan. ei oksentanut tai muuta, söi jo illalla ja leikki täyttä päätä. aluksi nuoli haavaa ja nuolee vieläkin(tikki näkyy) vaan on ihan sama leikkisä oma itsensä. meillä on mennyt tähän asti tosi hienosti!

Äänestä
  • juuri vähän aikaa sitten pikkuinen tyttö,lääkärissä sille laitettiin kauluri,josta heratessä ei ollut muuta kuin haittaa,tokkuraisena hyppi ja pomppi sen kanssa joka paikkaan ja satutti vaan itseänsä,joten otin pois sen ja silti ihan hyvin meni,kissi ei ollut mitenkään yliinnostuneen kiinnostunut haavasta,eikä kauheasti nuollut sitä.kaikki meni loistavasti ja nyt jo pieni kärvapeite arven päällä.niin ja eihän se raukka saanut edes syötyä ja juotua kunnolla sen kaulurin kanssa.

    Äänestä

kissaa kaulurilla. Haavan nuoleminen ei haittaa paranemista. Tarkkailet vaa haavaa ettei näy tulehduksen oireita.

Äänestä

Kaunis kiitos kaikille vastanneille. Tänä aamuna ollaan jo melko pirteitä, vaikka se pitkä tikkirivi vatsassa onkin. Ainut ongelma vielä, että siskotyttö suhisee ja murisee tälle, eikä laske lähelle.. johtuu kai erikoisesta hajusta.

Äänestä

Meillä käytettiin kaulurin sijasta "kokovartalo-sukkapukua", eli vanhoista pitkistä kalsareista leikattiin lahkeesta kissan pituinen pätkä ja siihen tassuaukot. Pukeminenkin oli helppoa, kun kissa oli vielä melko tokkurassa. Siinä vaiheessa, kun kissa alkoi olla tarpeeksi pirteä repiäkseen puvun yltään, oli haava jo hyvässä kunnossa.

Äänestä
  • semmosta että laitettiin sukkahousuihin jalkojen,hännän ja peräaukon reikä ja sitte pujoteltiin se sen päälle koska se yritti raapia haavaa...( tyttö kissallemme piti tehdä tavallista isompi haava.) ja kissa kyllä oksensi kerran mutta se parani ihan hyvin...:)

    Äänestä

  • Minäkin kisuille taituroin vanhoista pitkiksistä sukka-asun :) Eivätkä olleet moksiskaan uudesta puvusta.

    Äänestä

Mun pitäis kanssa leikkuuttaa kaks tyttöö.Paljonko leikkaus maksaa Tre.lla?

Äänestä
  • saat selville soittamalla eläinlääkäreille. Tyttökissan sterilointi maksaa n. 50-100 euroa. Kun viet molemmat kerralla, selviät pienemmillä kustannuksilla kuin jos veisit erikseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


t&t kirjoitti:

leikkautin tänään tyttökissani ja haluaisin teiltä mielipiteitä haavan suojauksesta. Eli oletteko pitänyt kauluria tai muuta suojaa vai pärjääkö ilman mitään? Onko teidän kissat leikkauspäivänä herättyään käyttäytyneet joissakin tilanteissa "agressiivisesti"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu