Kiinnitin riippumaton toisen pään kiinni koivuun ja rojahdin raidalliselle kankaalle. Pöllö huhuili jossain ja puista lumi putoili, kun tuuli heitteli oksia. Katselin maahan lumihankeen, johon paljaat jalat olivat tehneet kuopat. Pakkasen kylmyys pisteli vartalon ympärillä ihanasti. Valkoinen yöpaita heilui tuulessa. Taivaan harmaa sävy sai maaston pikkuhiljaa pimenemään. Auto kuului ajavan pihaan ja auton ovi paukahti. Lumi narisi tulijan kenkien alla. Rauha oli poissa. ”Voi helvetti sinun kanssasi tyttö, täällä on yli kaksikymmentä astetta pakkasta! Oletko sä ihan sairas?” Kuului naisen riipivä ääni. Kenen ääni se oli? Jotenkin tuttu, mutta jotenkin sellainen ääni joka oli epätoivottu.
Tunsin kädessäni kovakouraisen otteen. Se repi ylös riippumatosta. ”Päästä irti, päästä irti!” Mä huusin ja riuhdoin kättäni. Se otti toisesta kädestä kiinni ja huusi autolle jotain joka hukkui mun huutojeni alle. Löin ja raavin, nainen perääntyi ja jäi jälkeen. Maassa vain näkyivät paljaidenjalkojen tekemät kuopat. Huuto vaimeni, olin keskellä metsää. Pöllön ääni kuului selkeämmin, metsä eli. Metsän pimeys toi mieleen jonkin, sen pimeän pelottavan. Kuului askelten ääni. Jalat pettivät. Lumi ja kädet kohtasivat, lumi ja takaraivo kohtasivat, kylmä nuoli vartaloa. ”Taivaallinen olotila, eikö niin?” Hän kysyi. ”On… Kiitos” vastasin. Hän makasi vierelläni. Suljin silmäni, oli turvallinen ja hyvä olo. Avasin silmäni kuulin äänen. ”Se on ohi, me tapaamme vielä” Hän sanoi. ”Hyvästi…” kuiskaisin. Tunsin käden tarttuvan käteeni. Se oli miehen käsi. ”Ei… Älä jätä minua hänelle!” Huusin. Hän ei enää kuullut. Hän seisoi metsän reunalla ja pöllö lennähti hänen olalleen.
Melu pyöri sen entisen taivaallisen olotilan ympärillä. Joku huusi nimeäni. Nousin valkeassa yöpaidassani, kukaan ei sanonut mitään, eivät he huomanneet. Tunsin kivun käsivarressa ja näin piikin siinä. Nukuin.
_________________________________
Tätä siis saa vapaasti kommentoida, vaikka se on aika sekava ja niin edelleen... jatkonovelleista löytyy sama teksti, sitä voi jatkaa sielä jos haluaa, kun olis kiva nähä miten ihmiset tuota jatkaisivat.
Tunsin kädessäni kovakouraisen otteen. Se repi ylös riippumatosta. ”Päästä irti, päästä irti!” Mä huusin ja riuhdoin kättäni. Se otti toisesta kädestä kiinni ja huusi autolle jotain joka hukkui mun huutojeni alle. Löin ja raavin, nainen perääntyi ja jäi jälkeen. Maassa vain näkyivät paljaidenjalkojen tekemät kuopat. Huuto vaimeni, olin keskellä metsää. Pöllön ääni kuului selkeämmin, metsä eli. Metsän pimeys toi mieleen jonkin, sen pimeän pelottavan. Kuului askelten ääni. Jalat pettivät. Lumi ja kädet kohtasivat, lumi ja takaraivo kohtasivat, kylmä nuoli vartaloa. ”Taivaallinen olotila, eikö niin?” Hän kysyi. ”On… Kiitos” vastasin. Hän makasi vierelläni. Suljin silmäni, oli turvallinen ja hyvä olo. Avasin silmäni kuulin äänen. ”Se on ohi, me tapaamme vielä” Hän sanoi. ”Hyvästi…” kuiskaisin. Tunsin käden tarttuvan käteeni. Se oli miehen käsi. ”Ei… Älä jätä minua hänelle!” Huusin. Hän ei enää kuullut. Hän seisoi metsän reunalla ja pöllö lennähti hänen olalleen.
Melu pyöri sen entisen taivaallisen olotilan ympärillä. Joku huusi nimeäni. Nousin valkeassa yöpaidassani, kukaan ei sanonut mitään, eivät he huomanneet. Tunsin kivun käsivarressa ja näin piikin siinä. Nukuin.
_________________________________
Tätä siis saa vapaasti kommentoida, vaikka se on aika sekava ja niin edelleen... jatkonovelleista löytyy sama teksti, sitä voi jatkaa sielä jos haluaa, kun olis kiva nähä miten ihmiset tuota jatkaisivat.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin sekavasti kirjoitat( Tai paremminkin "tekosekavasti"), yrität ilmeisen turvallisesti ohittaa karikot,
unitilan/hypotermian/valvetilan vaiheilla. Tästä lukija saa hyvin vähän, kun odotettavissa on kuitenkin samaa napanöyhtää.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä tekosekava 4
T. ®Sherlokki © 2005