Millaisia kokemuksia teillä on siitä miten uudet miehenne7miesystävänne ovat suhtautuneet lapsiinne. Itselläni on 4 (7,10,12,13) lasta ja mietin onko sellainen edes mahdollista, että löydän miehen,joka sopeutuu lapsiini ja perhe-elämään- ei nyt tuosta vain, mutta lopulta?
miten mies sopeutuu nyxän lapsiin?
venny
121466
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
...
Sä osaat sit olla urpo! Tottakai on mahkuja! Itselläni 6 lasta ja 7 vuotta nuorempi uusi mies. Yhdessä ollaan oltu jo 10v!
mulla oli ennestään 2 muksua,olivatkohan jotain 6 ja 10 v ku toin "näytille" tuon miekkoseni,oltiin jo pari vuotta tapailtu aina ku mahdollista..nyt meitä on 5 hlö (kolmas muksu 9kk) ja hyvin on mennyt..
riippuu pitkälle siitä mitä siltä mieheltä odotat..ei voi olettaa et se ymmärtää mitä kaikkea lapsien kanssa joutuu miettimään ja tekemään toisin kuin ilman niitä,ja meillä ainakin se ollut ehkä ainoa "ongelma" me ei olla riidelty koskaan,ei edes kiukuteltu..
enkä ole miestä itselleni elättäjäksi ottanut,joten en oleta et ostelis lapsilleni mitään (kivempaa ku joskus omasta halustaan niille jotain ostaa)
enkä oleta et koskaan isäks lapsilleni alkaisi,se ei ole hänen tehtävänsä (paitsi tuolle omalleen tietysti)
ja odotan vaan et kohtelee kaikkia tasapuolisesti,ja kunnioituksella,niinkuin mekin häntä,ni kaikki ollaan onnellisia ja tyytyväisiä
No, mulla ainakin huonoja kokemuksia. Mies muutti luokseni n.4 vuotta sittenja poikani oli tuolloin 13v.
Miehellä oli itsellä 2 poikaa 12 ja 10 vuotiaat,mitkä asuvat äidillään.
Kun hän muutti luokseni sovittiin, että kun hänen poikansa ovat täällä; kaikkia kohdellaan tasavertaisesti, ja mahd. komennetaan samanarvoisesti, jos jotakin kiellettyä tehdään.
No, käytännössä se on toteutunut niin, että mies ei puhu pojalleni mitään, eikä edes huomioi hänen läsnäoloaan(mistä kärsin itse, ja poikanikin).
Itse käyttäydyin aluksi ihan normaalisti, kun hänen poikansa tänne tulivat, mutta muutin myös käyttäytymistäni heihin. Nyt olen itsekin kuin hänen poikiaan ei olisi. Ja ne vkl jolloin hänen poikansa täällä ovat, saa mies laittaa ruoat ja siivota jäljet.
Se, miksi näin käyttäydyn oli se, että huomasin, ettei hänen poikiaan saa komentaa; pojat uhkailivat äidille sanomisella, johon sanoinkin, ettei sillä naisella ole tässä valtakunnassa sanansijaa. Pyysin mieheni poikia katsomaan; että kenen nimi lukee ovessa, sillä asutte nämä ajat minun asunnossani, ja ettei tänne ole pakko ollenkaan tulla.
Oma poikani kärsii myös tästä järjestelystä, sillä asumme kolmiossa, eikä meillä ole huonetta näille "vierailijoille", joten mieheni pojat käyttävät poikani huonetta kuin omanaan, eikä nyt 17-vuotiaalla ole minkäänlaista rauhaa heidän täällä ollessaan.
Mutta isompaankaan asuntoon ei miehelläni ole varaa, enkä itse halua velkaantua vain siksi, että hänen poikansa saisivat oman huoneen.
Eli, jos nyt olisin alkuvaiheessa seurustelua niin saisi mies asua omassa kämpässään ja minä omassani. Ja tavattais vain niinä vkl, jolloinka ei ole lapsia.Olisi kaikille paljon helpompaa.
"Mutta isompaankaan asuntoon ei miehelläni ole varaa, enkä itse halua velkaantua vain siksi, että hänen poikansa saisivat oman huoneen."
Pontevaa, todella pontevaa. Eli niin kauan, kun tarvitset uuden miehen rahoja poikasi elättämiseen, menee hyvin!?!?!?
Juu juu. Vanha tarina.
En todellakaan tarvitse miestä elättämään. Meillä on nämä 4 vuotta menneet niin, että se elättäjä olen ollut minä.
Mies tuli asumaan 3 jätesäkin kera, joissa oli likaisia vaatteita. Auto oli yli rippikoulun käynyt ja risa, mutta rakastuin mieheen, en siihen, mitä hänellä on.
On niitä miehiäkin näemmä, mitkä elättäjää hakevat:)?Näin jälkikäteen tiivistettynä olen sen nähnyt.
Ota mies ja hänen poikansa käsittelyyn ja komenna koko sakkia. Mikä nyhverö oikein olet jos et saa kuria (rakkaudella) koko sakkiin?
Yhteen ei kannata muuttaa, vaan pitäkää omat asuntonne. Miehet ovat surkeita puhuun asioista lapsilleen ja sinäkin tarvitaan yleensä naisen apuja. Varmasti omat lapsesi kärsii jos yritätte kahden perheen lapsia yhteen niputtaa väkisin. Se ei onnistu millään ilveelläkään joten luopukaa jo ajatuksestakin.
miks hitossa sä olet sellasen kanssa jos oma lapses kärsii???ja vielä neljä vuotta!!!!!kuka käskee elättämään???
Voi sentään. Monet riidat tästä asiasta käyty, ja olen miehelle sanonut, että jos ei tahti muutu, ovi on auki.Muttei se lähde,on niin sanonut, ja mitä voin tehdä?
Mies on "lälly", eli ei uskalla aloittaa oman elämänsä "kokoamista" muuttamalla yksin. Ei kuulemma ole ikinä asunut yksin(asui ennen yhteen muuttamistamme isänsä omistamassa yksiössä). Eikä ilmeisesti tarvinnut paljoakaan maksaa vuokraa...
Ja se, ettei tarvitse paljoakaan tehdä, kun pojat tulevat. Onhan "emo", joka tekee kaiken hänen puolestaan...Näin olen sen nähnyt:(
Minulla on käynyt tuuri.Nykyinen suhtautuu luontevasti kahteen lapseeni (6 8v).Paremmin ei voisi mennä.Tietenkin on omat hankaluutensa aina kaikilla.Nyxälläni ei ole vielä omia lapsia ja on minua reilusti nuorempi,mutta kaikki on mennyt vallan hienosti.
Helppoohan se on silloin jos miehellä ei ole edellistä perhettä tai perhe on hävinnyt ja mies ei pidä yhteyttä lapsiinsa jos sellaisia on. Miehellä on helpompaa hyväksyä naisen lapset edellisestä suhteesta kuin se että miehellä olisi lapsia niin naisella ei olekkaan ihan helppoo suhtautua miehen lapsiin.
Mulla avioliitosta 2 lasta : 9 13, mies (lapseton) asunut meidän luona nyt vuoden, yhdessä kaikkiaan vajaa 2 vuotta. Exän aikana 'äiti tekee työpäivän päätteeksi kaikki kotityöt, kantaa kaiken vastuun ja hoitaa kaikki velvollisuudet ja rakastaa sitä', nyxän aikana 'äiti ilahtuu kun kaikki osallistuu, äiti ei ole kotitalouskone'. Elämä helpottui isossa sisarusparvessa kasvaneen miehen myötä: minua arvostetaan, kotitöitä jaetaan, lapset osallistuvat ja tunnelma on sen mukainen, kun en ole aina rättiväsynyt ja kiukkuinen... Mies ottaa pojan mukaan harrastuksiinsa (miehellä ei omia lapsia), kuuntelee murkkuikäisen tyttären ongelmia ja ottaa niihin kantaa (paljon helpompi jutella kuin oman isän kanssa, sanoo tytär). Ohjaa, opastaa, opettaa ja neuvoo isällisesti, ei kuitenkaan tyrkytä itseään lapsille. Ei koskaan valita kahdenkeskisen ajan vähyyttä, vaan nauttii hiljaisuudesta sitten ja silloin kun siihen on tilaisuus.
Olen monesti miettinyt, millainen minä ja elämäni olisimmekaan nyt, jos minulla olisi alusta pitäen ollut sellainen mies ja lapsillani sellainen isä....