Hei kaikille:)
Meillä on nyt sitten elämän ekaa kertaa edessä se, että narttukoiralla on juoksu, ja kotona on myös 5kk ikäinen urospentu.
Voiko tämän ikäinen uros olla jo sukukypsä? Kovasti on sillain kiinnostunut nartusta, mutta en ole huomannut, että sillä se kuitenkaan vielä toimisi tai ei ole ainakaan näkynyt.
Nyt sitten jos päivällä poistutaan, niin laitan pennun toiseen huoneeseen siksi aikaa tai otetaan mukaan.
Mutta miten pitäisi toimia noiden öiden kanssa? Ovat tottuneet nukkumaan yhdessä ja yleensä viekukkain. Nyt eilenkin laiton pennun toiseen huoneeseen illalla nukkumaan, ja siellähän se sitten itki. Hain sitten meidän makkariin nukkumaan ja sinne kyllä rauhoittui. Meillä makkarit yläkerrassa, ja toinen ei sinne edes tule, ja ihan hyvä ollutkin niin ei joka huoneessa niin paljon karvoja. Pientä en ajatellut myöskään sinne opettaa jo senkään vuoksi kun pelkään että tippuu rapuista.
Pentu saisi kyllä meidän kanssa nukkua, mutta voiko alkaa sitten yö huutaminen kun nartulla ne tärppipäivät, ja oppiiko sitten siihen että haluaa aina nukkua meidän kanssa? Nyt on kuitenkin alusta asti pennun kanssa mennyt yöt hienosti.
Kärsiikö pentu siitä jos en ota meidän makkariin, ja laitan yksin nukkumaan toiseen huoneeseen, kun kuitenkin itsellä paha olla jos kuulee toisen itkevän?
Vai pitäisikö enemmin laittaa narttu yksin sinne toiseen huoneeseen, niin pentu voisi nukkua siellä missä on tottunutkin nukkumaan?
Ehkä vähän sekavasti osaan kysyä, mutta ydin on se mikä on tällaisessa tapauksessa viisainta, ja siten ettei koiran tarvitsisi kärsiä? Kai se on jo urokselle kärsimys kun talossa on juoksussa oleva narttu:(
Jos harkitsee urosksen leikkauttamista, niin onko se hyvästä vai pahasta? Ja minkä ikäisenä olisi hyvä leikkauttaa?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Mahdollisuus, että urospentu astuu, on olemassa. Tiedän alkukantaisen rodun 4.5kk ikäisen pennun, joka astui emänsä ja pennut tuli. Joten varovaisuutta kannattaa noudattaa joka tilanteessa.
Kahdesta vaihtoehdosta voit valita: joko pentu nukkuu kanssanne, tai vanhalla paikallaan. Luulen, etä sen on mukavampi nukkua teidän kanssanne yöt, kuin yksinään alhaalla. Pian se tottuu taaas siihen, että nukkuukin nartun kanssa entiseen malliin.
Uroksen voi leikkauttaa sukukypsässä iässä, hieman yli vuosikkaana. Harvoin siitä mitään suurmpaa haittaa on. Tarkista ell. leikkausajankohtaa.
on kun on uros ja narttu jos molemmat on leikkaamattomia. Suosittelen jomman kumman tai molempien leikkaamista.
eniten se kun ei haluaisi loukata kumpaakaan koiraa, kun eiväthän kuitenkaan ymmärrä sitä miksi laitetaan eroon toisista:(
Tiedän paremminkin kuin hyvin miten tarkkana saa juoksuaikana näissä asioissa olla, ja joskus se ei edes mitenkään onnistu vaikka olisi kuinka huolellinen.
Meillä oli aiemminkin kultsu ja tällä oli naapurissa hyvä uros kaveri. Kun kultsulla juoksu, niin aina tarkka vartiointi ja tiukasti ulkoilemassa vain remmin kanssa.
Sitten eräänä päivänä poitsu meni koulusta kotiin, kun avain käänty lukossa niin kultsu oli rynnännyt ulos kumoten pojan. Pihalla oli irti se naapurin uros, ja samaa matkaa olivat yhteistuumin juosseet metsään, ja samantien astuivat. Itse en tapausta nähnyt, mutta uroskoiran omistaja siitä kertoi. No tuloksena siitä metsässä käynnistä oli 9 pentua.
Varmasti tulee kyseeseen jommankumman leikkaus jossain vaiheessa, ja näin ajattelinkin kun toiseksi koiraksi uroksen otimme.
viisainta leikkauttaa narttu. Jotkun urokset nimittäin ulvovat ym. juoksuisten narttujen perään, vaikka ovat leikattuja.
Etkö saa esim. pentua hoitoon jollekin kaverille/tutulle parhainpien päivien ajaksi? Juoksun jälkeen voisit leikkauttaa nartun ja ongelma on sillä ratkaistu.
Kaipa ne hieman ihmeissän ovat, kun joutuvat erilleen. Ei ne nyt kuitenkaan kärsi niin kamalasti, etteivät selviytyisi.
Yksi uroksistani aikoinaan astui 5 kk iässä narttuni. Pentuja ei kyllä tullut.
niiden käyttäytymistä: ei niitä tarvitse koko ajaksi eristää, jos itse on paikalla. Eristäminen itse asiassa vain korostaa ongelmaa: uros alkaa vinkua ja raapia ovet ja lattiat rikki. Jos se saa kulkea nöyränä nartun perässä, niin yleensä se tekee sen sievästi ja vaikka päiväkausia. Välillä vähän yrittää... Narttu kyllä ilmaisee selvästi kielteisen kantansa. Yleensä se on suostuvainen vasta tärppipäivänä, jolloin siis tietenkin on oltava ekstravarovainen.
Sisarellani aikoinaan astui 5kk vanha uros aikuisen nartun, pennut seurauksena. Eli ei sen uroksen ikä tarvitse kovin kummoinen olla. Sitten jatkossa tietenkin jos mahdollista (=ei näyttelykoira -uros, tai ei suunniteltu jalostusnarttu), kannattaa jompi kumpi steriloida.
eri huoneessa olisi parempi piettää urosta...taikka hankkia sisälle jokin häkki yms. itselläni myöskin on narttu ja uros...leikkautin uroksen juuri tämän takia että olisi hieman helpompaa!
voi leikkauttaa aikaisintaan vuoden ikäisenä...omani leikkautin päälle 2 vuotiaana..omamielipiteeni leikkauttamisesta: jos se edesauttaa jotenkin terveyttä..oma koirani sai jatkuvasti nielutulehduksia, kun nuoli tyttöpissoja, joten päädyttiin leikkaukseen. kun otin uros koiran niin tiedostin mitä saattaa olla tulossa. en pidä siitä, että narttuja ja uroksia leikkautellaan vähän niinku "huvin vuoksi". mielestäni se on aina koirasta jotain pois...oma mielipiteeni..