Alan 1.kysymys: Raha vai vapaa-aika?

Sosiologian 2. tärkein kysymys ei mielestäni todellakaan ole " rakkauden löytäminen ja sinkkujen määrä". Olen sitä mieltä, että parin löytäminen on jokaisen yksilön oma henkilökohtainen tehtävä, ja että rakkaus- sosiologiaa tehdään nyt jo ihan tarpeeksi.

Toki esim. maamme väestön lisääntymis- problematiikkaa käsittelevässä poliittisessa keskustelussa on jo ilmaistu laajempaakin ( ja sinänsä ihan aiheellistakin ) huolta esim. syrjäkylien poikien naisettomuus- ongelmasta. Esim.Isälliseksi Heittäytyvän Valtion poikamiehille myöntämä naimamatkatuki olisi joidenkin kannanottojen mukaan ratkaisu ongelmaan...

Valtion voisi mielestäni kuitenkin ihan hyvin pitää erossa ihmisten parinmuodostuksesta. Kyllä kai ihmiset aina (tal.) apua ottavat vastaan,-sitä mukaa, kuin etuisuuksia synnytetään,eikä siitä olekaan kysymys... Väestönkehityksen trendit näyttävät joka tapauksessa alaspäin riippumatta siitä, kuinka moni suomalainen sinkku pariutuu.

Ratkaisu tuottavuusongelmaan (ja tähän sidoksissa olevaan perinteisen vapaa- aikakäsityksen murtumiseen) piileekin toisaalla, kuten mm. harjoitettavassa työllisyys- ja koulutuspolitikassa. Lisäksi tulevaisuudessa maahanmuuttajilla tulee olemaan erittäin merkittävä rooli, kun väestöpohjamme pienentyy.

Sosiologian arvostuksesta tieteenä sitten sen verran vielä, että tuota arvostusta on viime vuosina vähentänyt nimenomaan juuri sosiologisten intressien yleinen kohdentuminen "rakkauden löytämiseen" tms. aiheisiin. Päivystävät dosentit antavat lehtien palstoilla vastauksia ongelmaan kuin ongelmaan alkaen melkeinpä leikkokukkien kasvattamisen syvemmästä merkityksestä ihmissielulle (kärjistys!) ja päätyen analyysiin suomalaisnaisten seksikkyydestä tai seksittömyydestä. En sano, etteikö sosiologia voi tutkia myös molempia näitä em. aiheita, mutta kaikki tuo konstruktoi sen yhteiskunnallista positiota ts. yleistä merkittävyyttä tieteenalana. Oma mielipiteeni onkin, että esimerkiksi yhteiskunnallisen valta- analyysin asemaa sosiologiassa voisi taas vahvistaa.

Toki rakkauden löytäminen on sekin tärkeää, mutta voiko sitä enää enempää sälyttää sosiologian harteille? ;)

jokunytvaanjossakin kirjoitti:

Sosiologian 2. tärkein kysymys ei mielestäni todellakaan ole " rakkauden löytäminen ja sinkkujen määrä". Olen sitä mieltä, että parin löytäminen on jokaisen yksilön oma henkilökohtainen tehtävä, ja että rakkaus- sosiologiaa tehdään nyt jo ihan tarpeeksi.

Toki esim. maamme väestön lisääntymis- problematiikkaa käsittelevässä poliittisessa keskustelussa on jo ilmaistu laajempaakin ( ja sinänsä ihan aiheellistakin ) huolta esim. syrjäkylien poikien naisettomuus- ongelmasta. Esim.Isälliseksi Heittäytyvän Valtion poikamiehille myöntämä naimamatkatuki olisi joidenkin kannanottojen mukaan ratkaisu ongelmaan...

Valtion voisi mielestäni kuitenkin ihan hyvin pitää erossa ihmisten parinmuodostuksesta. Kyllä kai ihmiset aina (tal.) apua ottavat vastaan,-sitä mukaa, kuin etuisuuksia synnytetään,eikä siitä olekaan kysymys... Väestönkehityksen trendit näyttävät joka tapauksessa alaspäin riippumatta siitä, kuinka moni suomalainen sinkku pariutuu.

Ratkaisu tuottavuusongelmaan (ja tähän sidoksissa olevaan perinteisen vapaa- aikakäsityksen murtumiseen) piileekin toisaalla, kuten mm. harjoitettavassa työllisyys- ja koulutuspolitikassa. Lisäksi tulevaisuudessa maahanmuuttajilla tulee olemaan erittäin merkittävä rooli, kun väestöpohjamme pienentyy.

Sosiologian arvostuksesta tieteenä sitten sen verran vielä, että tuota arvostusta on viime vuosina vähentänyt nimenomaan juuri sosiologisten intressien yleinen kohdentuminen "rakkauden löytämiseen" tms. aiheisiin. Päivystävät dosentit antavat lehtien palstoilla vastauksia ongelmaan kuin ongelmaan alkaen melkeinpä leikkokukkien kasvattamisen syvemmästä merkityksestä ihmissielulle (kärjistys!) ja päätyen analyysiin suomalaisnaisten seksikkyydestä tai seksittömyydestä. En sano, etteikö sosiologia voi tutkia myös molempia näitä em. aiheita, mutta kaikki tuo konstruktoi sen yhteiskunnallista positiota ts. yleistä merkittävyyttä tieteenalana. Oma mielipiteeni onkin, että esimerkiksi yhteiskunnallisen valta- analyysin asemaa sosiologiassa voisi taas vahvistaa.

Toki rakkauden löytäminen on sekin tärkeää, mutta voiko sitä enää enempää sälyttää sosiologian harteille? ;)

Lue lisää

"Olen sitä mieltä, että parin löytäminen on jokaisen yksilön oma henkilökohtainen tehtävä"

(On se vähintään 2 yksilön.)

Ensinnäkin, nykytilasta ei voi päätellä sitä miten asioiden pitäisi olla.

Toisekseen, parin löytäminen ei ole kaikille oma asia nytkään. On deittipalveluja netissä, puhelimessa ja tv-chatissa. On baareja ja diskoja. Aikanaan oli tyttökouluja ja poikakouluja, mutta sitten valtio muutti linjaa ja rakkauden löytäminen helpottui jonkin verran joillekin. Vankilalaitos järjestää pariutumista vangeille. Armeijassa järjestetään tansseja. Kouluissa pidetään diskoja. Yliopistoissa on osakuntia. Aikanaan uskottomuus oli rikollista, mutta linjan muutos helpotti rakastajaksi/rakastajattareksi pääsyä.

" rakkaus- sosiologiaa tehdään nyt jo ihan tarpeeksi. "

Mutta suuntautuuko se oikein? Ja leviääkö tulokset sinne minne pitäisi?

"
Lisäksi tulevaisuudessa maahanmuuttajilla tulee olemaan erittäin merkittävä rooli, kun väestöpohjamme pienentyy.
"

Mutta paremmalla ja enemmällä tekniikalla voidaan tuottaa sama työtulos vähemmällä väellä, joten maahanmuuttajista ei välttämättä ole mitään apua. "tekniikka" on osittain harhaanjohtava sana, koska esim. uusi tie lisää kuljetusalan tuottavuutta.

"Valtion voisi mielestäni kuitenkin ihan hyvin pitää erossa ihmisten parinmuodostuksesta"

Eivätkö yksittäiset ihmiset voisi itse päättää ottavatko he valtion apua, mahdollisesti omalla kustannuksellaan? Jos firmat, niin ehkä valtiokin. Tämä liittyy yleisempään yksityistämiskeskusteluun. Valtiolla on jo ainakin yksi massiivinen organisaatio joka saattaa ihmisiä yhteen ja se on työvoimatoimistot. Samaa massiivista ihmisten yhdistelykapasiteettia voisi ehkä käyttää muihinkin kuin taloudellisiin tarkoituksiin.