Onko toi l-koodi mielestänne oikeasti hyvä sarja?
Seuratkaa mielummin vaikka Everwoodia. Se on loistava draamasarja jossa on hyvä juoni ja hyvät näyttelijät. Tietysti l-koodi on teille lesboille sopivin mutta suosittelen everwoodia
Seuratkaa mielummin vaikka Everwoodia. Se on loistava draamasarja jossa on hyvä juoni ja hyvät näyttelijät. Tietysti l-koodi on teille lesboille sopivin mutta suosittelen everwoodia
Vastaukset 12
Vanhimmat
että sä kerrot lempisarjasi meille ja oletat samalla tietäväsi meidän lempisarjan. Musta ihmisen yksinkertaisuus on aina jotenkin, koskettavaa, ehkä kuitenkin hiukan säälittävällä tavalla.
Sun ei ainakaan tartte olla minusta huolissasi sarjamaun suhteen, tuskin muistan kattoa koko töllöä. Jää aikaa myös siihen oikeaan elämään eikä ehdi altistua minkään sortin peeaalle.
Opiskellessa meni vuodet sujuvasti ilman televisiota. Sittemmin otin toosan ja luvan takas - siinä toivossa että tulisi jotain järkevää joskus. Pahalta näyttää. Talven ainoa vastine rahalle taitaa olla Iiro Rantalan musiikkiohjelma ja myöhäisuutiset.
Toki uteliaisuus voitti kun L-koodia aikanaan puffattiin. Hauskaa piisaa, on se sen verran stereotyyppinen. Saattaisihan tässä kattoa myös uusia jaksoja, jos JOSKUS edes muistaisi ajoissa =(
Everwood on kyl yksi tylsimmistä sarjoista IKINÄ! En mä käsitä miten minkään sarjan juoni voi olla noi lattee...
sarja on tehty koulujakäyttämttömille amerikaanoille. Siksi sen pitää olla simppeli.
Everwood on ihana sarja. Oikea sana mielestäni on oikeastaan kaunis. Everwood on kaunis. Mutta tämä on taas näitä mielipidekysymyksiä.. ja riippuu paljolti siitä, mitä asioista ajattelee ja ohjelmalta haluaa. L-koodille en ole koskaan lämmennyt.
Everwoodia katson jos vain sohvalla siihen aikaan olen. Katson mieluummin hyvin tehtyjä heterosarjoja kuin L-koodia.
Olen lesbo, enkä seuraa l-koodia :)
Minunkin mielestäni se on sarja, johon ei kannata aikaansa tuhlata.
Everwood on myös sarja, johon en aikaani tuhlaa: niin surkea sekin on (surkeampi kuin l-koodi, mielestäni).
Katson siis Kolmas kivi auringosta :)
Ite olen bi ja katson L-koodia.Shane on vaan niin hyvän näköinen,että pitää kuolaa sitä.Ja muutenkin olen jäännyt siihen koukkuun. :P
Itse en ole koskaan kiinnostunnut Everwood:in tapaisista sarjoista,mutta makuja on monia. =)
Aivan kökkö minun mielestäni mutta muru katsoo sitäkin innokkaammin.
Minun lempparisarjani on tällä erää Carnivale, joka jättää aina läjän kysymysmerkkejä, eikä ainakaan tähän mennessä ole antanut yhtään valmiiksi pureksittua käännettä. Tykkäsin myös Mullan alla-sarjasta aika paljon. Pääosin telkkarin katsominen on minusta aika tuskallista puuhaa sisällön tyhjäpäisyyden vuoksi.
Ewerwood on hyvä sarja. tykkään. Ja l-koodi on pakko katsoa joka kerta,maanantain kohokohta :D
kyllä,omistan sellaisen elämän,josta telkku vie suurimman osan ajasta,koulun,nukkumisen ja tietsikan lisäksi :D
Langalla tuli eilen, joku poliisisarja jota en ennen ole huomannut. Siinä oli yhtenä poliisina nainen joka oli kiinnostunut naisista. Näkyi jopa suutelukohtauksia =)
jos keräilette :)! sarjoja, joissa näkyy lepakoita, niin Nuori nainen Berliinissä - sarjassa on sellainen. Vaalea, susimaisia virnistyksiä päästelevä. Ihan virkistävä poikkeus muutenkin nuorisosarjojen keskellä tämä saksalaissarja.