gallup

Kysely erityisesti kaikille niille, joilla on metsästys harrastuksena ja kirjoitatte tänne.

Ihan itseäni viihdyttääkseni, kertokaa ikänne ja koulutustasonne.
14776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

aiheesta,sillä en oo enää metsästäjä.Kävi näet siten että ensin kävin koulut loppuun.Valmistuin kauppatieteen lisensiaatiksi.Vaan huono onni oli kintereilläni.Löin nimittäin pääni katuun ja ällihän siinä hävisi.Aloin miettiä outoja juttuja ja järsiä,ensin ovenpieliä,sitten oireiden pahentuessa,kaalinkeriä.Menetin lopuksi myös metsästysintoni.Ikää on nyt kolkyt ja elämäni on henkisiltä ominaisuuksiltaan lopussa.

Äänestä
  • ikä on tarpeeksi ja yliopistosta tutkinto. Metsästyksen näen ihmisen oikeana luontosuhteena.

    Äänestä

  • laikaman kirjoitti:

    ikä on tarpeeksi ja yliopistosta tutkinto. Metsästyksen näen ihmisen oikeana luontosuhteena.

    olleet ihan asiallisia.
    Missä on kaikki räkyttäjät?

    Äänestä

käyny tarkkiksen.Kuljen rääsyissä,mikä oudointa,se on minusta trendikästä.Ravintoni on pelkkää kasvismössöä.Harrastuksinani on kriminaalityöt.Musta olis kiva jos kaikki muutkin olisivat samanlaisia.Mutta ei,kohtaan vain hitaita katseita.

Se minua harmittaa että metsästäjät ovat lain kanssa samalla puolen.Heidän toimintansa on yleisesti hyväksyttyä ja oikeaksi havaittua.He eivät erotu katukuvasta.Heidän henkinen tasapainonsakin on kohdallaan.Mutta miksi,sitä ei meikä tajuu.Tämä ajaa minut epätoivoisiin tekoihin,jotkakin näyttävän vain pahentavan eristyneisyyttä.Ajatukseni ovat jollain tapaa korvanneet uskonnon.Yksikään meistä ei ole noussut ylemmälle tasolle yhteiskunnassa.

Äänestä

Se kylläkin herättää vastustamatonta kalevalaista runonlausunta halua,joka onkin kieltämättä ollut pahasti ruosteessa,johtuen omituisesta totisuudesta sielun syövereissä,jonka tuntuu aiheuttavan Ns.metsästyksen vastustajien" mielisairas ja vinksalleen nyrjähtäny,ja täysin typerien ja asiantuntemattomien perustelujen sävyttämä epäeettinen asenne metsästystä kohtaan,johon itseasiassa koko maapallon elämä joka suhteessa perustuu.

Ne metsästyksen vastustajat metsästävät itsekin,ja syövät jollakin tavalla tapettua ruokaa,ja sitten rätkyttävät muille,koska he eivät muuten saa mitään huomiota kanssaihmisiltään,se huomionkipeys ajaa tuommoiseen esim.SUSIEN suojeluun sillä verukkeella,että ne olisivat uhanalainen laji.

Eikö ookki vähä outoa,että semmonen petolaji,jota löytyy jokapuolelta maapalloa,ja runsaasti,on heidän mielestään uhanalainen,siis sukupuuttoon kuolemassa?

No niin,ja sitten aiheeseen. Oon opiskellu pelkästään realismia,ja henkisiä arvoja.

Ja todennu,ettei niitä ominaisuuksia ihmisistä löydy. kaikki on erimieltä,ja johtajaa vailla.

Siksipä onkin hyvin helppo naruttaa nuoria esim.metsästyksen vastustajaksi. Levittämällä valheita,ja nostamalla vaikka villipeto ihmisten yläpuolelle elämän hierarkiassa.

Vaikka susille välttäisi ja riittäisi myyrät ja hiiret ravinnoksi,suojelijoiden vähättelyistä voi päätellä,että susien täytyy saada syödä ihmisten kotieläimet,eikä se saa häiritä ketään.

Niin,että tämmöinen oppi tuli elämän korkeakoulussa.

Äänestä
  • vaikka en ole käynyt kuin ammattikoulun.Siitäkin on jo yli 20 vuotta.

    Suurin metsästyksenvastaisuutta herättävä syy on mielestäni siinä että ihminen on etääntynyt luonnosta aikalailla kokonaan.Tälläiselle ihmiselle on helppo istuttaa ajatuksia päähän.Hyvinä tekoina nähdään tappamisen estäminen ja kärsimysten poistaminen.

    Mutta juuri vieraantumisesta johtuen ei tiedetä mitkä ovat luonnossa vallitsevat olosuhteet.Siellä kuoleminen on osa elämänkulkua.

    Sitäkään ei kaupunkilainen ymmärrä että kuolema synnyttää enemmän elämää.Ylitiheä kanta sairastuu ja romahtaa.Mutta se ei estä heitä antamasta neuvoja ikänsä maalla asuneille.

    Äänestä

  • Typerä palsta, naurettavia metsästäjä inisijä provosoijia joilla ei aivojen tilalla ole muuta kuin tyhjää. Paskahousut.

    Äänestä

  • naurettavaa kirjoitti:

    Typerä palsta, naurettavia metsästäjä inisijä provosoijia joilla ei aivojen tilalla ole muuta kuin tyhjää. Paskahousut.

    Tuskin kovin korkeasti koulutettu?

    Äänestä

  • naurettavaa kirjoitti:

    Typerä palsta, naurettavia metsästäjä inisijä provosoijia joilla ei aivojen tilalla ole muuta kuin tyhjää. Paskahousut.

    Tyypillistä tasoa itujen purijoilta.

    Äänestä

  • naurettavaa kirjoitti:

    Typerä palsta, naurettavia metsästäjä inisijä provosoijia joilla ei aivojen tilalla ole muuta kuin tyhjää. Paskahousut.

    ikävää kun ihminen joutuu tilanteeseen jossa ei enää voi kuin turvautua primitiiviseen käytökseen.

    Hei,sussahan on sittenkin vielä jotain luonnosta alunperin kotoisin olevaa.

    Voit tehdä kokeita.Pelota kissaa vaikka partakoneella kun se surisee.Kissa alkaa sylkeä ja repiä kynsillään.Äärikeinona on heittäyty selälleen ja repiä kaikilla tassuilla ja purra.Kaveri joutui juuri tähän tilanteeseen.

    Kissa ei reagoisi mitenkään jos se voittaisi luonnosta olevan kammonsa.Se pelkää vaistomaisesti surinaa,se on merkki todella vaarasta.Hupaisaa kyllä ihmiselläkin on tämä kammo jäljellä.Se purkautuu ihmisellä vahvalla verbaalisella alueella.Ikä tuo kokemusta,jolloin kyetään reagoimaan järkevästi.Pystytään näkemään asioiden yli tulevaisuuteen.Siksipä aina vastuupaikoilla onkin rauhallisia ja vähän vanhempia ihmisiä.Presidentti iältään 20 vuotta jo ajatuksena on pelottava.Ei sillä vielä päässä järkeä ole.Sota sytyy usein ihan yhden tai kahden ihmisen takia.

    Äänestä

23 vuotta ja koulutus jää ammattikouluun.
PS. Metsästäjiä taitaa kyllä olla enemmän paremmin koulutetuissa kuin huonommin koulutetuissa, ei ole nimittäin tämä harrastus ihan sieltä halvimmasta päästä!

Äänestä
  • Luepa vanhoja metsästäjä-lehtiä niin sielläkin todetaan että vähäinen on koulutustaso metsästäjien piirissä.
    Sitten jos luulet, että metsästys on kallis harrastus, niin nämä on pieniä summia golfinpeluuseen, laskettelumatkoihin niin koti- kuin ulkomailla, sukeltaminen, laskuvarjohypyt, yms.

    Lukekaa enemmän niin luulette vähemmän

    Äänestä

Olen harrastanut metsästystä 9-vuotiaasta saakka. Koulutuksena korkeakoulututkinto.

Äänestä

Se vakio räkyttäjäporukka näkyy puuttuvan vastaajista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


iästä ja koulutustasosta kirjoitti:

Kysely erityisesti kaikille niille, joilla on metsästys harrastuksena ja kirjoitatte tänne.

Ihan itseäni viihdyttääkseni, kertokaa ikänne ja koulutustasonne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu