Ponent Mar

Varasimme juuri ensikesälle matkan Mallorcalle .Hotellimme on Ponent Mar, Palma Novassa. Olimme siellä viime kesänä ja tykkäsimme kovasti. Lähtömme on juhannuksena, olisimme kiitollisia jos muutkin silloin lähtevät kertoilisivat kuulumisiaan ja kenties kertoilisitte oletteko olleet Ponent Marissa ja mitä piditte kyseisestä hotellista?
1262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olimme ko. hotellissa 10-17.09.2005 ja se oli mielestämme sopivan tasokas ja erityisen
hyvä sijainti. Mikä parasta myös sää suosi koko viikon kun edellisellä viikolla oli satanut
oppaan kertoman mukaan joka päivä !

Rantakadulla oli useita tasokkaita ruokapaikkoja,
mielestämme parasta einestä tarjosi Los Currys
(tjms.) niminen intialaispaikka joka oli pari kilometriä länteen.

Mitään ostetavaa ei ollut (!?!), sitä samaa turistikrääsää joka putiikissa ellei sitten halunnut sijoittaa suurempaa määrää euroja esim.
nahkaan tai kultaan.

Kiersimme yhtenä päivänä saaren länsipuolta ja maisemat vuoristossa olivat mahtavat. Incassa oli tarkoitus myös pysähtyä, mutta siellä sattui
tulemaan se ainoa (kaato)sadekuuro ja parkkipaikan löytäminenkin tuntui toivottomalta, joten se jäi näkemättä.

Voi olla että Palma Novaan tulee lähdettyä vielä toisenkin kerran. Matkailu avartaa.

Juha

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tapsapa kirjoitti:

Varasimme juuri ensikesälle matkan Mallorcalle .Hotellimme on Ponent Mar, Palma Novassa. Olimme siellä viime kesänä ja tykkäsimme kovasti. Lähtömme on juhannuksena, olisimme kiitollisia jos muutkin silloin lähtevät kertoilisivat kuulumisiaan ja kenties kertoilisitte oletteko olleet Ponent Marissa ja mitä piditte kyseisestä hotellista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu