polliisin :9)

Emäntäni on kertonut kohtaamisestamme poliisin kanssa tällä palstalla, kun karkasin häneltä remmistä marraskuussa ja siinä häslingissä puolustin itseäni ja häntä kohtaan huutavia (3) miehiä kohtaan, (joista kaksi poliisia). Emäntäni koki tapauksen yllättävänä, tahattomana karkaamistapahtumana (ja oli luonnollisestikin huolissaan henkikullastani) vaan poliisi rankaisi häntä sakoilla mm. niskottelusta, tilanteen selvittelyhetkellä.

Nyt voisin vastapainoksi kertoa mukavan tapahtuman: olin tänään aamulenkillä koirametsässä ja sieltä palatessamme isäntäni kanssa, huomasimme puuskuttavan, punahkon poliisin juoksevan nuoren miehen perässä. Ei muuta kuin ripeästi kaarsimme auton seuraavan kadun kulmasta ympäri ja isäntäni avasi takaluukun ja sanoi "koira paikka". Kaveri juoksi luoksemme ja auton/minut nähdessään pysähtyi, mietti muutaman sekunnin ja kaarsi toiseen suuntaan, mistä poliisi hänet sitten kiinni saikin.

Eipä siihen jääty enempää jutustelemaan vaan toivotettiin "Hyvää joulua!". :9)

PS Toivon kuitenkin, että ette, hyvät polliisit, enää uhkailko ja repikö tapaturmasta johtuvan kipusairauden omaavaa emäntääni, jos joskus karkaan ja häntä puolustan ... ei se emäntä ole mikään oikea rikollinen. Painajaisia vaan saa moisesta väkivaltaisesta kohtelusta.
7731
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ilmeisesti tämä kipusairaus on vaikuttanut myös emäntäsi psyykkeeseen...

Äänestä
  • vaikuttaa psyykkeeseen - kyllähän jokainen tyhmempikin "jorma" sen tietää ;)

    Äänestä

  • kipusairaus kirjoitti:

    vaikuttaa psyykkeeseen - kyllähän jokainen tyhmempikin "jorma" sen tietää ;)

    Jäin vielä miettimään tuota "jorma1234" kommenttia ja se saikin minut kysymään, josko täällä palstalla joku osasi asiallisesti vastata?

    Tässä koiran karkaamistapauksessahan (alkuperäisessä ketjussa) oli kysymys nimenomaan siitä, että koska olen kipuinvalidi (ollut 8 vuotta) ja tämä - ulospäin EI NÄKYVÄ vamma - aiheuttaa minulle mm. liikerajoitteisuutta (olen hidas liikkeissä ja jotkin liikkeet esim. nopea kierto ja kumarrus mahdottomia) niin siksi esim. tässä kyseisessä tapauksessa tarvitsin nimenomaan poliisin APUA koiran kiinni saamiseen.

    Siksi mm. soitin tilanteen äkillisyyden ja sijainnin (vilkas liikenne) takia myös toisen omistajan paikalle apuun. Kun koira saatiin kiinni, juuri ennen toisen omistajan saapumista, niin poliisi (jota luulin ystäväkseni tilanteessa) kääntyikin yllättäen minua vastaan ja ei esim. suostunut "pientä hetkeä" odottamaan, että toinenkin omistaja ehtisi avukseni paikalle.

    Koko koiran "kiinniotto"tilanne oli kuitenkin ollut minulle invalidina fyysisesti rankka ja psyykkistä painetta lisäsi tämä poliisin "vihamielinen kohtelu" - hehän eivät voineet tietää, että olen invalidi, koska se ei näy muuta kuin hitaampina liikkeinä. Tästähän "hitaasta toimimattomuudesta" - jonka vammani aiheuttaa esim. laittaa vielä vähän vauhko koira remmiin sitten mm. sain sakon: ei ollut totellut käskyä laittaa koira remmiin heti.

    Tämä onkin suurin syy pieneen traumaani, jonka tilanne ja poliisin käyttäytyminen aiheutti: miten kohdata tulevissa tilanteissa poliisi ja samalla kertoa, että olen invalidi (mikä ei päällepäin näy) ja sen sijaan, että minua kohdellaan riepotellen, niin tarvitsisin tälläisessä tilanteessa poliisin apua. Kuten jo kerroin niin, kun huomasin poliisin kääntyvän minua vastaan, niin pyysin, että paikalle soittamani henkilö saisi tulla apuuni. Tähän pyyntöön poliisi vastasi: "ei tässä ketään odoteta ja repi minua hihasta autoon".

    Tämä aiheuttaa minulle pelkoja liikkuessani nyt tapahtuman jälkeen invalidina ihmisten keskuudessa. Miten siis toimia vastaisuudessa poliisin suhteen?

    Miten kipukroonikko/invalidi

    Äänestä

  • "trauma" kirjoitti:

    ... siis toimii äkillisissä tilanteissa - näyttää korttinsa? (jäi loppu lauseesta pois :)

    Äänestä

  • hups kirjoitti:

    ... siis toimii äkillisissä tilanteissa - näyttää korttinsa? (jäi loppu lauseesta pois :)

    "poliisin edustajat" tätä palstaa lukea, kun ei ole tullut yhtään asiantuntijan/-omaisen neuvoa mahdollisia tulevaisuuden tilanteita varten (toivottavasti ei tule). "Toimintatapa"neuvoa olisin kaivannut - väärinkäsitysten välttämiseksi.

    Äänestä

Nyt "esivalta" tekee jo puolisostasi mielenterveyspotilaan, mutta älä lannistu koska "se koira älähtää, johon kalikka kolahtaa"

Äänestä
  • ... kiitti ja Joulun odotusta vaan!
    t. jouluapulainen ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jouluapulainen kirjoitti:

Emäntäni on kertonut kohtaamisestamme poliisin kanssa tällä palstalla, kun karkasin häneltä remmistä marraskuussa ja siinä häslingissä puolustin itseäni ja häntä kohtaan huutavia (3) miehiä kohtaan, (joista kaksi poliisia). Emäntäni koki tapauksen yllättävänä, tahattomana karkaamistapahtumana (ja oli luonnollisestikin huolissaan henkikullastani) vaan poliisi rankaisi häntä sakoilla mm. niskottelusta, tilanteen selvittelyhetkellä.

Nyt voisin vastapainoksi kertoa mukavan tapahtuman: olin tänään aamulenkillä koirametsässä ja sieltä palatessamme isäntäni kanssa, huomasimme puuskuttavan, punahkon poliisin juoksevan nuoren miehen perässä. Ei muuta kuin ripeästi kaarsimme auton seuraavan kadun kulmasta ympäri ja isäntäni avasi takaluukun ja sanoi "koira paikka". Kaveri juoksi luoksemme ja auton/minut nähdessään pysähtyi, mietti muutaman sekunnin ja kaarsi toiseen suuntaan, mistä poliisi hänet sitten kiinni saikin.

Eipä siihen jääty enempää jutustelemaan vaan toivotettiin "Hyvää joulua!". :9)

PS Toivon kuitenkin, että ette, hyvät polliisit, enää uhkailko ja repikö tapaturmasta johtuvan kipusairauden omaavaa emäntääni, jos joskus karkaan ja häntä puolustan ... ei se emäntä ole mikään oikea rikollinen. Painajaisia vaan saa moisesta väkivaltaisesta kohtelusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu