G: imetysasento

Missä asennossa te tykkäätte imettää vauvaanne?
Itse imetän yleensä aina makuuasennossa, se tuntuu jotenkin mukavimmalta. Ja tykkään myös olla vauvan kans omassa rauhassa makkarissa "ruoka-aikaan".
6934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Makuuasennossa eniten, joskus myös istualtaan. Joskus kumartuneena vauvan yli kun istuu turvaistuimessa/sitterissä, siihen nukahtaa sitten kivasti:)

Äänestä
  • Makuulla, tyyny olkapään alla ja toinen pään alla, on mukavin asento. Valitettavasti joskus liiankin mukava. Varhain aamusella olen useamman kerran herännyt siitä asennosta, vauvan koisiessa onnellisena rinnan alla.

    Imetystyynyn avulla sohvalla niin, että vauva on joko poikittain edessä tai kainalon alla kyljen myötäisesti. Tuo viimeinen on muuten ainoa asento, johon olen saanut väännettyä molemmat tyttäret yhtä aikaa syömään (meillä reilun 4 kk ikäiset kaksoset)

    Äänestä

Oikea tissi makuultaan ja vasen tissi istumaasennossa.

Äänestä

Tykkään imettää väsyneenä maaten, siinä saa levähtää itse samalla. Yöllä en nouse ylös imettämään ja vauva nukahtaakin heti syötyään viereeni ja nostan hänet sänkyynsä. Kyljellään, vauva kainalossa, pää rennosti tyynyllä, se on mukavaa!
Mutta koska meillä roikutaan rinnassa kiinni n. 10 kertaa vuorokaudessa, olen oppinut nauttimaan myös sohvanpohjalla röhnöttämisestä, on mukava katsella telkkaria samalla!
On kyllä tullut olosuhteiden pakosta opeteltua kävellessä imettäminenkin.....

eli meillä on myös isompia tenavia, kaikkea imetysaikaa en edes voisi sängyssä maata!

Äänestä

makuulla minäkin yleensä tytön syötän ja yleensä omassa rauhassa makuuhuoneessa koska haluan antaa vauvalle ruokarauhan ja tehdä syöttämisestä mahdollisimman kiireettömän.tietysti sitä on joutunut opettelemaan myös istuviltaan syöttämisen kun ei joka paikassa pääse makaamaan sängylle.tuntuu että istuviltaan syöttäminen onnistuu oikeasta paremmin kuin vasemmasta!

Äänestä
  • meillä suurimmaksi osaksi syödään äidin sylissä eli istuen imetän. Mielestäni siinä saa paremmin kontaktia vauvaan. Toisinaan vetäydytään myös makkarin rauhaan makoilemaan...=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bumm kirjoitti:

Missä asennossa te tykkäätte imettää vauvaanne?
Itse imetän yleensä aina makuuasennossa, se tuntuu jotenkin mukavimmalta. Ja tykkään myös olla vauvan kans omassa rauhassa makkarissa "ruoka-aikaan".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu