Karpo uskalsi sanoa herroille niiden rikokset.
Sossu-Yle podotti Karpon.
Lisää Karpoja Suomeen
10
1209
Vastaukset
- mummukulta
Onhan Karpo ennenkin ollut tauolla ja näin luvattiin nytkin. Kyllä se vuoden päästä taas palaa ruutuun.
- Iili
Karpo on tehnyt parikymmentä vuotta omistamansa Pallosalama Oy:n tuottamia ohjelmia MTV3:lle. YLE:llä ei ole mitään tekemistä Karpon ohjelmien kanssa.
- Nimetön
Herrat tietää kuka on pantava pois.
- vanha Nestori
Nimetön kirjoitti:
Herrat tietää kuka on pantava pois.
Kyllä "herran pelko" on muokannut niitä Karponkin ohjelmia siitä alkuperäisestä Karposta. Hän teki kanssani ohjelman suomenkielisten käyttöohjeiden välttämättömyydestä. Ohjelmaa tehdessämme olimme samaa mieltä. Ulostulleessa ohjelmassa, kuluttaja-asiamiehen siunauksella todettiin, ettei asiaa ole hoidettu, josta havaitsin ettei asialle voi mitään.
Olipa, sattuipa aikanaan markan aikaan kun woimakaksikko KS ja BZ
eräänä päivänä tummaisena laskeutuivat alumiinilinnusta Helsinki Vantaan lentolentällä.
Siihen sopuli mikkipensseleineen kyselemään niitä näitä.
Valtiomiesmäisiä olivat lomallansa virkistyneiden
herrojen vastaukset.
Viimeinen S-viisaus kuului: Karpo pois sitten televisiosta.
Muistakoon/uskokoon ken haluaa!- sopuinen sopuli
Jos B on Benkku niin onko K Kenkku, siis kuka (tuskin kaukoSaarentaus)?
- MTVMTV
Et ota asioista selvää, vaan valhetta totuutena tyrkytät.
Yleä on hemmetin hyvä pelkurien puukottaa selkään. - Tikkuna kansan sormessa
Karpon ohjelmat piti hyllyttää, sillä hän uskalsi puhua asioista julkisesti, vaikkakin oikeusjuttujen uhatessa sananvapauden mestaria.
Totuudenpuhuja ei yösijaa saa, eikä myöskään julkista tiedoituvälinettä, joka saattaa satuttaa mutta enemmän parantaa ilmapiiriä.- ihmettä täällä
..höpistään tai luulotellaan..? Karpo on aivan itse halunnut pitää vapaata - lataa akkujaan, vetää henkeä jne... Viime vuoden puolella siitä mainittiin radiossakin jonkin ohjelman lomassa.
Merkillistä miten iskee "paranoia" suorastaan
ja erinäiset huhut laitetaan liikkeelle...
Karpo on vapaansa ansainnut, joten hyvää lomaa hänelle!! - pullaulla
ihmettä täällä kirjoitti:
..höpistään tai luulotellaan..? Karpo on aivan itse halunnut pitää vapaata - lataa akkujaan, vetää henkeä jne... Viime vuoden puolella siitä mainittiin radiossakin jonkin ohjelman lomassa.
Merkillistä miten iskee "paranoia" suorastaan
ja erinäiset huhut laitetaan liikkeelle...
Karpo on vapaansa ansainnut, joten hyvää lomaa hänelle!!Karpo itte , ---niin mitä se meillekuuluu jos joku ottaa lommoo. Olkaa nyt vaan ihan rauhallisia sen asian suhteen ,kyllä me vielä Karpoa nähdään --jos elää saadaan .
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011011
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt57959Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv61820Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa143768- 65685
- 78541
Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto89528Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel99519- 39518
- 40516