meneekö oikein?

Olemme nelihenkinen perhe, isä, äiti ja kaksi alaikäistä lasta. Matkustelemme paljon yhdessä ja nykyään kun kaikki on mahdollista voisimme esim. menehtyä tapaturmaisesti koko perhe... Tämän vuoksi haluamme tehdä testamentin. Mahtaako ao. malli olla oikein tehty? Haluamme jättää perinnön kolmelle henkilölle jaettavaksi, saavat keskenään jakaa miten haluavat.

Menikö toi "jos rintaperillisemme eivät ole elossa.. -lause" oikein? Tarkoitus on tietenkin vain vanhempien kuollessa jättää omaisuuus lapsille...Kertokaa hyvät oppineet...

Tällä on tarkoitus myös varmistaa se, että miehen epärehellinen veli Ville Viekas ei miehen ainoana sukulaisena tule perimään mitään. Perijät ovat vaimon vanhemmat ja sisko.


TESTAMENTTI

Me allekirjoittaneet Matti Meikäläinen (s.202060) ja Maija Meikäläinen (s. 140560) määräämme viimeisenä tahtonamme, että kuolemamme jälkeen jos rintaperillisemme eivät enää ole elossa, kaikki omaisuutemme on menevä täydellä omistusoikeudella jaettavaksi Tiina Sankarin ja Sakari Sankarin ja Elviira Eloisan kesken.

Lahdessa 18. joulukuuta 2005


Allekirjoitukset ammatit osoitteet


Vartavasten kutsuttuna, yhtäaikaa saapuvilla olevina ja esteettöminä todistamme täten, että autonkuljettaja Matti Meikäläinen ja sihteeri Maija Meikäläinen, joiden henkilöllisyyden olemme todenneet, on täydellä ymmärryksellä ja vapaasta tahdostaan omakätisesti allekirjoittaneet edellä olevan testamentin selittäen sen viimeiseksi tahdokseen ja testamentikseen.

Todistajien allekirjoitukset ammatit osoitteet
93883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllähän se noinkin menettelee, mutta täsmentäisin sitä kuitenkin seuraavasti:

...että kuolemamme jälkeen OMAISUUTEMME LANKEAA RINTAPERILLISILLEMME LAIN MUKAAN. JOS KUKAAN RINTAPERILLISISTÄMME EI ole elossa, kaikki ...

Jos nyt kävisi siten, että vanhemmat kuolisivat ensin ja lapset vaikka hetkeä myöhemmin, lapset saisivat perinnön ja välittäisivät sen puoliksi kummankin vanhempansa lähimmille perillisille (eli myös Ville Viekkaalle). Tältäkin on mahdollisuus suojautua määräämällä toissijainen testamentinsaaja tällaisen tapauksen varalle (Tiina, Sakari ja Elviira).

Usein myös lisätään klausuuli: "Testamentinsaajan puolisolla ei ole avio-oikeutta perintönä saatuun omaisuuteen eikä sen tuottoon."

Äänestä
  • Nyt tuli hyviä vinkkejä vastaajilta. Jos nyt ruvetaan hiuksia halkomaan ja haluaisin vielä sen "toissijainen testamentin saaja" lauseen, ettei Ville Viekas tule saamaan mitään. Miten se lause menisi....? Ja mitä se itseasiassa tarkoittaa..

    Sen ehdottamasi täsmennyksen lisään myös.

    Äänestä

  • Toissijaismääräys:

    Siinä tapauksessa, että lapseltamme hänen kuollessaan ei jää leskeä tai rintaperillistä, lapsemme meiltä perimän omaisuuden saakoon A, B ja C.

    Äänestä

Kun tekee, sitten vasta oppii ja aina voi tehdä uuden tai repiä vanhan.

Mutta tosiaan kuten jo saitkin.
Muunlaisiakin vaihtoehtoja kannataa miettiä,
kuolinjärjestystä ei tiedä.
Ja teidän kuolemanne ulkomailla on hyvin epätodennäköistä.

Äänestä

Sekin kannattaa huomoida, että toinen vanhempi kuolee, isä tai äiti. Testamentatako aviopuolisolle omaisuutensa (lapsille tietty lakiosa menee). Jos keskinäistä testamenttia ei ole, niin kaikkihan menee lapsille. Sinänsä lapsille meneminen on hyvä, mutta silloin elossa oleva vahhempi ei voi vapaasti päättää lasten rahojen käytöstä (viranomaiset 'päättää').

Äänestä
  • Meillä on keskinäinen testamentti myös. Eli jos vain toinen kuolee keskinäinen testamentti tulee voimaan, eikä tuo yo. josta kyselin?

    Äänestä

  • mimmi kirjoitti:

    Meillä on keskinäinen testamentti myös. Eli jos vain toinen kuolee keskinäinen testamentti tulee voimaan, eikä tuo yo. josta kyselin?

    No teillähän on asioita mietitty - hyvä. Tärkeä 'vakuutus' on myös sanoa läheisille tärkeät sanat ennenkuin on liian myöhäistä. Ja toisaalta osata nauttia hetkistä ilman, että liikaa murehtii huomista.

    Äänestä

  • mimmi kirjoitti:

    Meillä on keskinäinen testamentti myös. Eli jos vain toinen kuolee keskinäinen testamentti tulee voimaan, eikä tuo yo. josta kyselin?

    Meneekös se noin ...

    Äänestä

Kiitos hyvistä ohjeista! Ei kun paperia rustaamaan, ei tarvi lihottaa kalliita lakifirmoja. Hyvää joulua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimmi kirjoitti:

Olemme nelihenkinen perhe, isä, äiti ja kaksi alaikäistä lasta. Matkustelemme paljon yhdessä ja nykyään kun kaikki on mahdollista voisimme esim. menehtyä tapaturmaisesti koko perhe... Tämän vuoksi haluamme tehdä testamentin. Mahtaako ao. malli olla oikein tehty? Haluamme jättää perinnön kolmelle henkilölle jaettavaksi, saavat keskenään jakaa miten haluavat.

Menikö toi "jos rintaperillisemme eivät ole elossa.. -lause" oikein? Tarkoitus on tietenkin vain vanhempien kuollessa jättää omaisuuus lapsille...Kertokaa hyvät oppineet...

Tällä on tarkoitus myös varmistaa se, että miehen epärehellinen veli Ville Viekas ei miehen ainoana sukulaisena tule perimään mitään. Perijät ovat vaimon vanhemmat ja sisko.


TESTAMENTTI

Me allekirjoittaneet Matti Meikäläinen (s.202060) ja Maija Meikäläinen (s. 140560) määräämme viimeisenä tahtonamme, että kuolemamme jälkeen jos rintaperillisemme eivät enää ole elossa, kaikki omaisuutemme on menevä täydellä omistusoikeudella jaettavaksi Tiina Sankarin ja Sakari Sankarin ja Elviira Eloisan kesken.

Lahdessa 18. joulukuuta 2005


Allekirjoitukset ammatit osoitteet


Vartavasten kutsuttuna, yhtäaikaa saapuvilla olevina ja esteettöminä todistamme täten, että autonkuljettaja Matti Meikäläinen ja sihteeri Maija Meikäläinen, joiden henkilöllisyyden olemme todenneet, on täydellä ymmärryksellä ja vapaasta tahdostaan omakätisesti allekirjoittaneet edellä olevan testamentin selittäen sen viimeiseksi tahdokseen ja testamentikseen.

Todistajien allekirjoitukset ammatit osoitteet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu