levoton kissa

Osaako kukaan kertoa tai onko kokemuksia leikatusta poikakissasta! Kissani ovat 4v ja molemmat leikattiin samaan aikaan, silloin aikanaan nuorena. Toiselle kissalle tulee "levottomuus kausia" jotka kestävät 3-5pv, kulkee levottomana edestakaisin ja kurisee, kur kur kuuluu koko ajan. Ymmärrän toki että jokainen kissa oma persoona ja kurina yksi tapa hakea huomiota ja jutella, mutta rajansa kaikelle. Todella rasittavaa kun yöllä 1- 3 aikaan alkaa kuulua kur, kur, ja repii verhoja ym. tämä toistuu aika ajoin, ei säännöllisesti. Olisikko mahdollista että leikkaus olisi aikoinaan jotenkin epäonnistunut, ja hormoonit jylläisivät vielä aika ajoin.
6436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

tuo kur kur ääni ei luultavasti liity kiima aikaan tai hormoneihin mitenkään...kiima-aikana kissa mouruaa ja se on järkyttävää kuunneltavaa.Kissasi kerjää huomiota ja kertoo "asioita"...oman kissani kurina on mielestäni ihanaa kuunneltavaa ja kun juttelen sille ja se kurisee niin aivan kuin se ymmärtäisi puhetta ja vastaisi...harvemmin ne leikkaukset taitaa epäonnistua tms.

Äänestä

tekemisen puutteesta. Kissalla on ilmeisesti tylsää ja se kehittelee itse tekemistä repimällä verhoja ym. Jospa se yrittää kurinalla saada toisenkin kissan mukaan. Eli järjestä kissoille lisää virikkeitä (raapimis-/kiipeilypuu ja muita korkeita paikkoja, pahvilaatikoita, roikkuvia leluja ovenkahvoissa/oviaukoissa, aktivointileluja ym).

Tuskin leikkauksessa on jäänyt mitään, varsinkin kun kyseessä on kolli.

Äänestä
  • Kiitos vastausksista, virikkeitä kyllä on, ei pitäisi siitä olla kiinni. Ehkä kissaherrani vain vaatisi seuraa ympäri vuorokauden : ) Toivon todella että rauhottuisi taas välilä kun ei tahdo jaksaa aamulla herätä kun herra valvottaa. Mutta rakastan kissojani niin kovasti että kurinan kestän, mietin vain mikä ihme sen aiheuttaa. Yritän vielä enemmän leikkiä herran kanssa ja huomioda, on kyllä tosi huomioinkipeä tapaus. Kissamaisin terveisin aatu.

    Äänestä

Meillä täysin sama juttu!Poika leikattu puoli vuotta sitten. ja ikää on 1,5 vuotta.

Äänestä
  • En usko, että olisi virikkeistä ym tekemisen puutteesta. Meillä ainaki on aina kausia milloin kolli alkaa tuon kurnutuksen. Kestää juuri tuon parista päivästä viikkoon. Meillä virikkeitä on ja kisukavereita.

    Äänestä

  • Poikakissa... kirjoitti:

    En usko, että olisi virikkeistä ym tekemisen puutteesta. Meillä ainaki on aina kausia milloin kolli alkaa tuon kurnutuksen. Kestää juuri tuon parista päivästä viikkoon. Meillä virikkeitä on ja kisukavereita.

    Kylläpäs "helpotti" lukea, että muillaki on samoja ongelmia. Minulla kanssa kaksi kissaa eli kaveri on kurnuttajalla ja virkikkeitä on. Välillä todella hermostuttavaa ja mietin että kyllä kai kissa raukalla itselläänkin hankala olla kun on niin levoton ja kur kur kuuluu jatkuvasti. Edelleen ihmettelen mistä johtuu, ja yritän virikkeitä lisätä, vaikka ei se kyllä ole tähän asti auttanut. Mietin että pitäisikkö viedä tarkastukseen eläinlääkärille tai kysellä ammatti-ihmisen kantaa että mikä voi olla syynä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


aatu kirjoitti:

Osaako kukaan kertoa tai onko kokemuksia leikatusta poikakissasta! Kissani ovat 4v ja molemmat leikattiin samaan aikaan, silloin aikanaan nuorena. Toiselle kissalle tulee "levottomuus kausia" jotka kestävät 3-5pv, kulkee levottomana edestakaisin ja kurisee, kur kur kuuluu koko ajan. Ymmärrän toki että jokainen kissa oma persoona ja kurina yksi tapa hakea huomiota ja jutella, mutta rajansa kaikelle. Todella rasittavaa kun yöllä 1- 3 aikaan alkaa kuulua kur, kur, ja repii verhoja ym. tämä toistuu aika ajoin, ei säännöllisesti. Olisikko mahdollista että leikkaus olisi aikoinaan jotenkin epäonnistunut, ja hormoonit jylläisivät vielä aika ajoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu