MILLOIN???

astro-opiskelija

millonkohan tääkin horoskoopit ja astrologia palsta uusiutuu astrologia maailman tähän päivään?? tarkotan että millonkohan nää merkkien ajat siirtyy oikeiks ja tulee myös se 13 merkki käärmeenkantaja mukaan kuvioihin?? ihan astrologiaa opiskelevana ihmettelen..

13

1119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toivotaan toivotaan

      Käärmeenkantaja on tähdistö joka keinotekoisesti määriteltiin taivaalle huomattavasti myöhemmin kuin mitä perinteiset eläinradan merkit "syntyivät".

      Olisiko ollut peräti 1920- tai 1930-luvulla jolloin mokoma tähdistö piirusteltiin. Eläinradan merkit sensijaan olivat jotakuinkin samat kuin nykyisin jo Mesopotamiassa.

      • sitten

        milloin trooppinen astrologia syntyi, ei kai vaan mesopotamiassa. taitaa olla sekin 20-luvun piirustluja

    • mars mars

      Mihin sitä merkkiä oikein tarvitset? Noilla talvimerkeillä on muutenkin täällä Pohjolassa ongelmia, kun aurinko ei välttämättä nouse skorpionin ja kauriin aikana. Päinvastoin me alkajat voitais jättää koko huone"hömpötys" pois. Ei kannata teeskennellä, että osattais.Ja on se muutenkin helpompaa. Astrologi M.Manninen sanoo, että kun hallitsee jollakin tavalla aurinkomerkin, nousevan merkin ja kuun vaiheen, niin 95 % osaa. Jotkut radikaalit saksalaiset astrologit ovat jättäneet aurinkomerkit kokonaan pois ja tarkastelevat pelkästään planeettojen aspekteja. Sehän kuvaa meidän dynaamista toimintatapaamme.Voisit kyllä perustella kysymyksesi, niin voitais keskustella.
      Katso vaikka tuota uutta ketjua, jossa aletaan keskustella marsin ja neptunuksen aspekteista ilman aurinkomerkkejä.

    • miksi tuota pitäisi muuttaa?No jos itse koet jonkun muun astrologisen järjestelmän parempana niin käytä sitä sitten!Minulle tämä nykyinen käytäntö käy ihan hyvin...ja milloin muka tuossa neptunut-mars keskustelussa ei mukamas ole käytetty aurinkoa?en oikein tajunnut...

      • mars mars

        Esitin vain erään näkökulman tuohon käärmeenkantajaan. Enkä ole niin hyvä että esittäisin sitä omana mielipiteenäni. Tässä henkilöä ei määritellä oinaaksi tai muuksi merkiksi auringon kautta. Toki aurinko on siinä mukana. Esim. saturnuksen paluu on riippumaton auringon merkistä. Henkilö siis määritellään toiminnan kautta.

      • mars mars
        mars mars kirjoitti:

        että kun oinas on eläinradan ensimm. merkki ja vaaka oppositiossa (180 ast) siihen, niin rapu on neliössä näihin kahteen. Siksi rapu on rapu. Tämä vaan lisäselvityksenä siihen mitä tässä ajoin takaa.

      • scorpioboy

        kuulostat tosiaankin tynnyrissä kasvaneelta sori vaan.. toi on vähän samanlainen vastarinta kun aikoinaan sille että maapallo on pyöreä eikä litteä... kekekekee! no uuden tiedon hyväksyminen kestää vähän kauemmin jos on yksinkertainen ja kaavoihin kangistunut sekä tyhmä kuten sinä!

      • scorpioboy kirjoitti:

        " kuulostat tosiaankin tynnyrissä kasvaneelta sori vaan.. toi on vähän samanlainen vastarinta kun aikoinaan sille että maapallo on pyöreä eikä litteä... kekekekee! no uuden tiedon hyväksyminen kestää vähän kauemmin jos on yksinkertainen ja kaavoihin kangistunut sekä tyhmä kuten sinä!"

        No jotkut nyt vaan haluavat pysyä vanhassa järjestelmässä!Mitäs pahaa siinä on? En itse oikein tiedä kuinka suhtautua tuohon käärmeenkantajaan kun olen itsekkin vielä astrologian suhteen aloittelija.Kun olisi kiva oppia kaikki tästä vanhasta järjestelmästä ensin ja vasta sitten alkaa tutkia tuota uutta joka tuntuu kyllä varsin mielenkiintoiselta..

        Sitäpaitsi eiväthän kaikki tällä palstalla kävijät ole astrologiaan välttämättä niin perehtyneitä,että tietäisivät mikä on käärmeenkantaja?tai yleensäkkään kaikkea kartan termistöön liittyviä asioita niin miksi sitä pitää vaihtaa?Pyydä ylläpidolta,että perustavat tänne uusia keskustelupalstoja tuota uuttajärjestelmää koskien...

      • scorpioboy
        Leena kirjoitti:

        vanhassa järjestelmässä pysymisessä ei ole muuta phaa kuin se että se ei pidä paikkaansa koska se perustuu enemmänkin taikauskoon kuin tutkimuksiin!!! miten voit olla noin tyhmä?!

      • scorpioboy

        olet juuri niitä ihmisiä jotka uskovat vain sen minkä haluavat.. ja jos suoraan sanon sellaisten ei kannattais harrastaa astrologiaa!!!jos haluat uskoa vanhaan humpuukiksi todistettuun niin senkus, mutta tiedoksi että maapallomme johtavat astrologit ovat jo ajat sitten siirtyneet modernimpaan ja oikeaan eli sideeriseen( käärmeenkantaja mukana)

        "tiedoksi että maapallomme johtavat astrologit ovat jo ajat sitten siirtyneet modernimpaan ja oikeaan eli sideeriseen( käärmeenkantaja mukana)"

        Eikös se riipu siitä minkä järjestelmän astrologi tuntee mieleisekseen?Eivät kaikki tuohon sideeriseen järjestelmään ole suuntautuneet!Luetteleppa niitä suomalaisia astrologeja nimeltä ketkä tähän ovat siirtyneet?No sehän on nyt sitten jokaisen oma asia mistä pitää....

      • ...
        scorpioboy kirjoitti:

        vanhassa järjestelmässä pysymisessä ei ole muuta phaa kuin se että se ei pidä paikkaansa koska se perustuu enemmänkin taikauskoon kuin tutkimuksiin!!! miten voit olla noin tyhmä?!

        Henkilökohtainen nimittely ei kuulu MILLEKÄÄN palstalle.

        Mutta voit toki kertoa meille kaikille että millä tavalla joku muu järjestelmä perustuu "tutkimuksiin" enemmän kuin taikauskoon...?

      • advicer
        scorpioboy kirjoitti:

        olet juuri niitä ihmisiä jotka uskovat vain sen minkä haluavat.. ja jos suoraan sanon sellaisten ei kannattais harrastaa astrologiaa!!!jos haluat uskoa vanhaan humpuukiksi todistettuun niin senkus, mutta tiedoksi että maapallomme johtavat astrologit ovat jo ajat sitten siirtyneet modernimpaan ja oikeaan eli sideeriseen( käärmeenkantaja mukana)

        Osaatko yleensäkään mutta tehdä kuin jankuttaa ja inttää lapsellisesti. Ei sulla oikeesti ole mitään sanottavaa. Olisit jo muuten saanut sen ulos. On kuules ihan sama missä fiktiossa me eletään. Lopeta jo tai sano jotain järkevää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      85
      5422
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      45
      3608
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2975
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2191
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1956
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      294
      1793
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1606
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1461
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1376
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1333
    Aihe