TV USB-tikussa

Ihan ekaksi sanon, että mä kyllä maksan sen typerän luvan - tosin pitkin hampain. En kuitenkaan voi sietää DDR-tyyppistä stasi-järjestelmää, jossa tv-kyttä kiertää taloja ja tekee ilmiantoja viestintävirastolle. Kun olin vuosia televisiottomana, tiedän, millainen mielivaltainen ja kirottu järjestelmä maassamme vainoaa varattominta väestönosaamme jatkuvasti heitä piinaten.

Mielestäni koko järjestemä on syvältä perseestä ja se täytyy turhana lopettaa. Aivan samoin kuin aikanaan kävi radioluvalle, joudutaan myös nykyisestä tv-luvasta luopumaan aivan lähitulevaisuudessa. Tämähän on vain kuukausien kysymys.

Vai mitä pitäisi ajatella usb-tikulla käytettävästä digi-tv:stä, jolla mikä tahansa PC voidaan muuttaa telkkariksi? Miten kännyköissä pyöriviä Kauniita ja rohkeita oikein pitäisi kontrolloida?

Oikein nautin ajatuksesta, kun turhat byrokraatit joutuvat työttömyyskortistoon täysin hyödyttömän ammattinsa lakkauttamisen jälkeen. Osa ehkä löytää paikkansa lappuliisana tai Itäkeskuksen paskahuusin rahastajana ja tienaavat sitten provikkapalkalla sen minkä ansaitsevat. Ikävä ei tule varmaan kellään tuota kelvotonta roskajoukkoa, joka ei ymmärrä paikkaansa tässä yhteiskunnassa.
3956
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Radiolupa kuuluu osana tv-lupaan.
tv-virittimen omaavat kännykät pitää ilmoittaa teevehallintokeskukseen.

Äänestä
  • Radiolupaa ei enää ole. Etkö ole lukenut kotiläksyjäsi?

    Viritintä piisaa kännykässä ja taskuun sopivassa usb-tikussa. Ei enää ole perinteisiä "televisioita" joiden perusteella lupaa voitaisiin kerätä.

    Mielelläni lyön vaikkapa tonnin vedon, jossa väitän, että tv-lupaa ei enää kysytä vuonna 2008. Ilmoittautukaa vapaaehtoiset!

    Äänestä

kanavan kautta lisää uusintoja?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


USB-tikku kirjoitti:

Ihan ekaksi sanon, että mä kyllä maksan sen typerän luvan - tosin pitkin hampain. En kuitenkaan voi sietää DDR-tyyppistä stasi-järjestelmää, jossa tv-kyttä kiertää taloja ja tekee ilmiantoja viestintävirastolle. Kun olin vuosia televisiottomana, tiedän, millainen mielivaltainen ja kirottu järjestelmä maassamme vainoaa varattominta väestönosaamme jatkuvasti heitä piinaten.

Mielestäni koko järjestemä on syvältä perseestä ja se täytyy turhana lopettaa. Aivan samoin kuin aikanaan kävi radioluvalle, joudutaan myös nykyisestä tv-luvasta luopumaan aivan lähitulevaisuudessa. Tämähän on vain kuukausien kysymys.

Vai mitä pitäisi ajatella usb-tikulla käytettävästä digi-tv:stä, jolla mikä tahansa PC voidaan muuttaa telkkariksi? Miten kännyköissä pyöriviä Kauniita ja rohkeita oikein pitäisi kontrolloida?

Oikein nautin ajatuksesta, kun turhat byrokraatit joutuvat työttömyyskortistoon täysin hyödyttömän ammattinsa lakkauttamisen jälkeen. Osa ehkä löytää paikkansa lappuliisana tai Itäkeskuksen paskahuusin rahastajana ja tienaavat sitten provikkapalkalla sen minkä ansaitsevat. Ikävä ei tule varmaan kellään tuota kelvotonta roskajoukkoa, joka ei ymmärrä paikkaansa tässä yhteiskunnassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu