Helsingin valo

raportoitu UFO Evidencen sivuilla. Luultavasti Ansku on sen tehnyt. Hyvin toimittu :) Valokuvaa siellä ei vielä ollut, mutta eiköhän se sinne vielä ilmesty.

http://www.ufoevidence.org/sightings/report.asp?ID=7478

Ja vaikka ilmiön takana tämän hetkisten tietojen perusteella todennäköisimmin onkin ihmisen tekemä kone, voisi valosta raportoida myös Suomen Ufotutkijoille. Heillä voisi olla vielä paremmat mahdollisuudet selvittää ilmiön taustat. Ansku voisi sitten kertoa täällä palstalla tutkimusten edistymisestä. Se olisi arvokasta tietoa siitä, miten tuo tutkimus käytännössä tapahtuu. Kiva olisi myös kuulla otetaanko UFO Evidencestä yhteyttä Anskuun.
Valo voi olla mielestäni myös korkealla lentävä isohko meteori, mikä piipahti maapallon ilmakehässä. Varmuudella kuitenkin vaikea sanoa, kun on nähnyt vain pienen video pätkän tuosta ilmiöstä. Olisikin hyvä jos MTV3:n videon pätkän ottanut kuvaaja tulisi esille koko filminsä kanssa.
91384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

no olipas raportti, jos kysessä oli se tiivistysvana. Raportissa kohteen etäisyyden takia asioita on jäänyt määrittelemättä, mutta kuitenkin raportissa on oltu varmoja, ettei kyseessä ole ollut mikään ihmisen tekemä kone...kyl kyl

Äänestä

havaintokertomuksesta. Lukijan pitää tietysti ymmärtää, että kyseessä on täysin subjektiivinen havainto. Joku toinen olisi kuvaillut saman näyn eri tavalla. Jokainen joka on nähnyt MTV 3:n videon, voi verrata näkemäänsä tähän kertomukseen. Samalla voi pohtia sitä, miksi meillä on tapana yhdistellä faktaa ja päätelmiä.

Jos Ufoevidence-sivuston ylläpitäjät ovat yhteydessä havainnontekijään, mitä epäilen, on luonnollisesti mukava tietää jatkotoimista. Pidän ilmiötä hyvin suurella todennäköisyydellä lentokoneen jättövanana. Olenpa itsekin joskus lentomatkustajana vastaavan nähnyt.

Äänestä
  • Hyvä havainto ,olet aivan 100% oikeassa.

    Äänestä

Hyvin epätodennäköistä, että lentokoneen jättämä vana olisi aiheuttanut näin suurta mielenkiintoa asiaa kohtaan.

Entä havainnot, joita on kerrottu tehdyn (samanikaisesti?) Turussa ja Tampereella -
sama "tiivistysvanako"?

Tietty kynnys lienee myös siinä kun havainnosta päätetään raportoida.

Valokuvat ilmiöstä olisivat mielenkiintoisia.

Äänestä
  • Kyllä se vaan oli lentokone .Turha mitään muuta selittää.

    Äänestä

  • koneen tekemä kirjoitti:

    Kyllä se vaan oli lentokone .Turha mitään muuta selittää.

    lentokone, niin miksi ihmeessä MTV3:n uutiskynnys ylittyi?

    Ehkäpä juuri siksi (aidoista UFO-havainnoistahan ei yleensä uutisoida).

    Äänestä

  • oli... kirjoitti:

    lentokone, niin miksi ihmeessä MTV3:n uutiskynnys ylittyi?

    Ehkäpä juuri siksi (aidoista UFO-havainnoistahan ei yleensä uutisoida).

    videoinut sen ja lähettänyt MTV3:lle. Siellä sitten pistettiin paremman puutteessa loppukevennykseksi sen kummemmin tutkimatta.

    Äänestä

niin katsokaa sieltä.Uutisissa oli se antskun valo ja kohdasta Jeff wills(kadun nainen).Siinä näette aivan samanlaisen tiivistys vanan kun hesassa oli.Niin että se siitäkin ufosta.

Äänestä
  • Kannattaa katsoa ,siinä on paljon pidempi ja punaisempi efekti .Ja ehdottomasti lentokoneen tekemä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


CosmicNoise kirjoitti:

raportoitu UFO Evidencen sivuilla. Luultavasti Ansku on sen tehnyt. Hyvin toimittu :) Valokuvaa siellä ei vielä ollut, mutta eiköhän se sinne vielä ilmesty.

http://www.ufoevidence.org/sightings/report.asp?ID=7478

Ja vaikka ilmiön takana tämän hetkisten tietojen perusteella todennäköisimmin onkin ihmisen tekemä kone, voisi valosta raportoida myös Suomen Ufotutkijoille. Heillä voisi olla vielä paremmat mahdollisuudet selvittää ilmiön taustat. Ansku voisi sitten kertoa täällä palstalla tutkimusten edistymisestä. Se olisi arvokasta tietoa siitä, miten tuo tutkimus käytännössä tapahtuu. Kiva olisi myös kuulla otetaanko UFO Evidencestä yhteyttä Anskuun.
Valo voi olla mielestäni myös korkealla lentävä isohko meteori, mikä piipahti maapallon ilmakehässä. Varmuudella kuitenkin vaikea sanoa, kun on nähnyt vain pienen video pätkän tuosta ilmiöstä. Olisikin hyvä jos MTV3:n videon pätkän ottanut kuvaaja tulisi esille koko filminsä kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu