Australian viimeaikaisia mellakoita on selitetty pääasiassa valkoisten rasismille. Ohessa otteita paikallisen poliisi Tim Priestin puheesta. Josta voi päätellä, että vikaa on muissakin:
"Monilla Sydneyn keskeisillä alueilla, missä lähi-itä-taustainen rikollisuus kasvoi nopeasti, nämä uudet poliisipäälliköt keskittyivät ylläpitämään suhteita poliisin ja etnisten ryhmien välillä, sensijaan että olisivat torjuneet rikollisuutta. Paikallisten uskonnollisten ja vähemmistöjen johtajien valtaa ja vaikutusta on vaikea liioitella. Poliisi alkoi käyttää selektiivistä laintulkintaa vähenmmistöjen eduksi.
He suuntasivat poliisin toiminnan kohteisiin, joiden ei voitu odottaa käyttävän etnistä taustaansa ja uskontoaan haitatakseen poliisin tutkimuksia tai pidätyksiä. Tästä seurasi, että poliisin toiminta suuntautui anglosakseihin ja aasialaisiin epäiltyinä rikoksentekijöinä, koska nämä olivat aliedustettuja mediassa ja "uskonnollisten johtajien" kategoriassa. He olivat pehmeitä kohteita.
Esimerkiksii tilanteista, joihin poliisi joutui musimi-enemmistöisillä alueilla, sopii tapaus Auburnissa vuonna 2001. Kaksi univormupukuista poliisia pysäyttivät moottoriajoneuvon, jolla liikkui kolme hyvin tunnettua lähi-itä-taustaista rikollista. Poliisiradion kautta saadun tuoreen tiedon mukaan kyseinen ajoneuvo liittyi sarjaan murtoja. Se, mitä tapahtui seuraavien tuntien aikana, on hyvin pelottavaa.
Tutkiessaan ajoineuvoa ja löydettyään varastettua tavaraa, poliisit joutuivat autossa olleiden rikollisten uhkaamiksi. Rikolliset väittivät tietävänsä missä poliisit asuvat, uhkasivat tulla tappamaan heidät ja “fucking your girlfriends”. Poliisit peräytyivät autolleen ja kutsuivat poliisiradiolla apuvoimia. Rikolliset kutsuivat myös kavereitaan apuun kännyköillään, mitkä toimivatkin lähi-itä-taustaisten rikollisten tietoverkkona. Parissa minuutissa rikollisten apujoukkoja oli paikalla kaksikymmentä ja neljäkymmentä muuta oli matkalla paikalle jossa auto oli pysäytetty.
Kun poliiseja saapui lisää paikalle, lähi-itä-taustaiset muuttuivat yhä aggressiivisemmiksi, heitellen poliiseja esineillä, tönien poliiseja nurin ja uhkaillen heitä väkivallalla, ja vahingoittaen poliisiautoja.
Kun poliisi päivystävä upseeri saapui paikalle, hän käski välittömästi poliisit takaisin autoihinsa ja poistumaan paikalta. Varastettua omaisuutta, mikä löytyi rikollisilta, ei otettu talteen eikä poliisiautoja vahingoittaneita pidätetty.
Poliisin nolaaminen ei päättynyt tähänkään. Joukko lähi-itä-taustaisia miehiä tunkeutui poliisiasemalle, missä he peloittelivat henkilökuntaa, vahingoittivat omaisuutta, ja sanoivat ottavansa poliisiaseman panttivangiksi. Poliisi oli voimaton. Päivystävä upseeri käski poliisin olemaan vastustamatta hyökkääjiä, mutta pyytää kuitenkin apua muilta asemilta. Lopulta hyökkääjät poistuivat oma-aloitteisesti. Heitä vastaan ei nostettu mitään kanteita.
Paikalliselle väestölle poliisi näyttäytyi pelkureina, ja viesti oli selvä: Libanonilaiset hallitsevat katuja. Mitään ei tehty tämän törkeän lain ja järjestyksen luokkaamisen korjaamiseksi, mutta alueen johtavalle poliisiviranomaiselle olikin paljon tärkeämpää antaa vaikutelma, että paikalliset etniset suhteet eivät ole koskaan olleet paremmat. Tämä on tärkeää myös Peter Ryanille.
Mitkään pahat uutiset eivät saa antaa kuvaa että rikollisuus alueella on poissa kontrollista. Jos huligaanit olisi pidätetty, siitä olisi voinut seurata valituksia heidän "yhteisöjensä johtajien" ja juristien kautta. Tämä oli alueen poliisipäällikön huolenaihe.
..."
Priestin puheenvuoro on erittäin hyvä yhteenveto momikulttuuri-ilmiöstä, ja hän kuvaa Sydneyä koskien sellaisiakin asioita, jotka ovat tuttuja myös Suomessakin.
"Lähi-Idän rikollisuus ei ole paikallista. Se voi ilmaantua rannikolle, Cronullaan, Bondiin, Darling Harbouriin, Five Dockiin, Redferniin, Paddingtoniin, aivan mihin tahansa Sydneyssä. Toisin kuin vietnamilaiset vastineensa he liikkuvat kaupungilla ollen kiinnittymättä sen paremmin Cabramattaan kuin Chinatowniiin. Ja hälyttävintä on, että heidän väkivaltaiset hyökkäyksensä kohdistuvat meidän nuoriin australialaisiin miehiimme ja naisiimme, ollen enemmän rodullista kuin rikollista väkivaltaa. Tämä rodullisuus on aivan selvää ja kiistatonta.
Usein ottaessamme lausuntoa hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta nuorelta mieheltä, jonka kimppuun ryhmä libanonilaisia miehiä oli käynyt Darling Harbourissa tms., yhteistä näille tapauksille oli rodullinen motiivi. Heidän kimppuunsa käytiin vain siksi että he olivat australialaisia.
Ihmettelen sitä, etteivät monikulttuurisuuden kultaisina vuosina läpiajettujen rotuvihan kieltävien lakien keksijät milloinkaan ottaneet huomioon sitä, että me, hiljainen enemmistö, voimme olla rodullisen vihan ja väkivallan kohteina. En voi muistaa yhtään jengiraiskauksiin liittyvää pidätystä lounais-Sydneyssä vuonna 2001, missä rotu ei olisi ollut selvästi merkityksellinen ja rotua olisi käytetty uhrin nöyryyttämiseen.
Mutta sitten, uskomatonta!, kun julkisesti rahoitettu dokumentti "The Race for Headlines", julkaisijana "Anti-Discrimination Board", oli tullut levitykseen, eikä se pyrkinyt vain peittämään rodun raiskauksen motiivina, vaan kritisoi jokaista tätä aihetta käsittelevää paikkansapitävää media-raporttia rodullisesti asenteelliseksi.
Monet kentällä toimivat poliisit alkoivat huolestua sellaisten organisaatioiden, kuin Anti-Discrimination Board, Privacy Council ja Civil Liberties Council levittäessä sanomaansa, joka selvästi poikkesi niistä arvoista joilla tämä maa oli rakennettu.
Monet teistä ovat kuulleet kauhistuttavista ongelmista Ranskassa,missä ennätyksellinen rikollisuus on purkautunut viiden miljoonan muslimi-maahanmuuttajan keskuudessa. Lähi-itä-taustaisia miehiä on nyt 45 000 90 000:sta vangista Ranskan vankiloissa. Pariisissa on "no-go-alueita", mihin poliisilla ja kansalaisilla ei ole asiaa.
Laillisuuden valta on niin pahasti rikottu, että kun poliisi äskettäin yritti pidättää kolmea islamistista terroristia tälläiseltä alueelta, he tarvitsivat panssaroituja ajoneuvoja raskailla aseilla, ja yli 1000 aseistettua poliisia vain ottaakseen kiinni pari epäiltyä.
Miksi näin on? Koska terroristien aiheuttama uhka on pientä verrattuna tuhansien Lähi-Idästä tulleiden tai pohjois-afrikkalaisten mahdolliseen mellakointiin. He eivät kunnioita Ranskan lakeja ja pitävät poliisin ja viranomaisten tunkeutumista alueilleen sodanjulistuksena.
Pariisin muslimi-yhteisöjen ongelmat ovat kopioitumassa tänne Sydneyhin hälyttävässä mitassa.
Pariisi on nähnyt raiskausten määrän räjähtämisen viimeisten viidentoista vuoden aikana lähi-itä-taustaisten miesten ahdistellessa ranskalaisia naisia. Nämä raiskaukset ovat jokseenkin samanlaisia kuin vastaavat tapaukset Sydneyssä. Ne eivät ole vain seksuaalisia toimia, vaan niissä on myös vahva rodullisesti motivoitu pyrkimys väkivaltaan ja kostoon.
Ja mikä on huolestuttavinta, on aivan samanlainen reaktio median eräältä sektorilta ja kriminologeilta Ranskassa. He yrittävät estää näkemästä raiskauksen uhrin rotua näiden tekojen vaikuttimena, ja jopa toimia niitä ihmisiä vastaan jotka kiinnittävät huomiota nuorten lähi-itä-taustaisten ja ranskalaisen yhteiskunnan välille leiävään kuiluun.
Tämän ilmiön tulemme näkemään täälläkin: Tavanomaiset epäillyt tulevat ulos kirjastoistaan ja instituutioistaan selittääkseen pois näkyvistä lähi-itä-peräisen rikollisuuden kasvavan ongelman. Miksi?"
"Monilla Sydneyn keskeisillä alueilla, missä lähi-itä-taustainen rikollisuus kasvoi nopeasti, nämä uudet poliisipäälliköt keskittyivät ylläpitämään suhteita poliisin ja etnisten ryhmien välillä, sensijaan että olisivat torjuneet rikollisuutta. Paikallisten uskonnollisten ja vähemmistöjen johtajien valtaa ja vaikutusta on vaikea liioitella. Poliisi alkoi käyttää selektiivistä laintulkintaa vähenmmistöjen eduksi.
He suuntasivat poliisin toiminnan kohteisiin, joiden ei voitu odottaa käyttävän etnistä taustaansa ja uskontoaan haitatakseen poliisin tutkimuksia tai pidätyksiä. Tästä seurasi, että poliisin toiminta suuntautui anglosakseihin ja aasialaisiin epäiltyinä rikoksentekijöinä, koska nämä olivat aliedustettuja mediassa ja "uskonnollisten johtajien" kategoriassa. He olivat pehmeitä kohteita.
Esimerkiksii tilanteista, joihin poliisi joutui musimi-enemmistöisillä alueilla, sopii tapaus Auburnissa vuonna 2001. Kaksi univormupukuista poliisia pysäyttivät moottoriajoneuvon, jolla liikkui kolme hyvin tunnettua lähi-itä-taustaista rikollista. Poliisiradion kautta saadun tuoreen tiedon mukaan kyseinen ajoneuvo liittyi sarjaan murtoja. Se, mitä tapahtui seuraavien tuntien aikana, on hyvin pelottavaa.
Tutkiessaan ajoineuvoa ja löydettyään varastettua tavaraa, poliisit joutuivat autossa olleiden rikollisten uhkaamiksi. Rikolliset väittivät tietävänsä missä poliisit asuvat, uhkasivat tulla tappamaan heidät ja “fucking your girlfriends”. Poliisit peräytyivät autolleen ja kutsuivat poliisiradiolla apuvoimia. Rikolliset kutsuivat myös kavereitaan apuun kännyköillään, mitkä toimivatkin lähi-itä-taustaisten rikollisten tietoverkkona. Parissa minuutissa rikollisten apujoukkoja oli paikalla kaksikymmentä ja neljäkymmentä muuta oli matkalla paikalle jossa auto oli pysäytetty.
Kun poliiseja saapui lisää paikalle, lähi-itä-taustaiset muuttuivat yhä aggressiivisemmiksi, heitellen poliiseja esineillä, tönien poliiseja nurin ja uhkaillen heitä väkivallalla, ja vahingoittaen poliisiautoja.
Kun poliisi päivystävä upseeri saapui paikalle, hän käski välittömästi poliisit takaisin autoihinsa ja poistumaan paikalta. Varastettua omaisuutta, mikä löytyi rikollisilta, ei otettu talteen eikä poliisiautoja vahingoittaneita pidätetty.
Poliisin nolaaminen ei päättynyt tähänkään. Joukko lähi-itä-taustaisia miehiä tunkeutui poliisiasemalle, missä he peloittelivat henkilökuntaa, vahingoittivat omaisuutta, ja sanoivat ottavansa poliisiaseman panttivangiksi. Poliisi oli voimaton. Päivystävä upseeri käski poliisin olemaan vastustamatta hyökkääjiä, mutta pyytää kuitenkin apua muilta asemilta. Lopulta hyökkääjät poistuivat oma-aloitteisesti. Heitä vastaan ei nostettu mitään kanteita.
Paikalliselle väestölle poliisi näyttäytyi pelkureina, ja viesti oli selvä: Libanonilaiset hallitsevat katuja. Mitään ei tehty tämän törkeän lain ja järjestyksen luokkaamisen korjaamiseksi, mutta alueen johtavalle poliisiviranomaiselle olikin paljon tärkeämpää antaa vaikutelma, että paikalliset etniset suhteet eivät ole koskaan olleet paremmat. Tämä on tärkeää myös Peter Ryanille.
Mitkään pahat uutiset eivät saa antaa kuvaa että rikollisuus alueella on poissa kontrollista. Jos huligaanit olisi pidätetty, siitä olisi voinut seurata valituksia heidän "yhteisöjensä johtajien" ja juristien kautta. Tämä oli alueen poliisipäällikön huolenaihe.
..."
Priestin puheenvuoro on erittäin hyvä yhteenveto momikulttuuri-ilmiöstä, ja hän kuvaa Sydneyä koskien sellaisiakin asioita, jotka ovat tuttuja myös Suomessakin.
"Lähi-Idän rikollisuus ei ole paikallista. Se voi ilmaantua rannikolle, Cronullaan, Bondiin, Darling Harbouriin, Five Dockiin, Redferniin, Paddingtoniin, aivan mihin tahansa Sydneyssä. Toisin kuin vietnamilaiset vastineensa he liikkuvat kaupungilla ollen kiinnittymättä sen paremmin Cabramattaan kuin Chinatowniiin. Ja hälyttävintä on, että heidän väkivaltaiset hyökkäyksensä kohdistuvat meidän nuoriin australialaisiin miehiimme ja naisiimme, ollen enemmän rodullista kuin rikollista väkivaltaa. Tämä rodullisuus on aivan selvää ja kiistatonta.
Usein ottaessamme lausuntoa hyökkäyksen kohteeksi joutuneelta nuorelta mieheltä, jonka kimppuun ryhmä libanonilaisia miehiä oli käynyt Darling Harbourissa tms., yhteistä näille tapauksille oli rodullinen motiivi. Heidän kimppuunsa käytiin vain siksi että he olivat australialaisia.
Ihmettelen sitä, etteivät monikulttuurisuuden kultaisina vuosina läpiajettujen rotuvihan kieltävien lakien keksijät milloinkaan ottaneet huomioon sitä, että me, hiljainen enemmistö, voimme olla rodullisen vihan ja väkivallan kohteina. En voi muistaa yhtään jengiraiskauksiin liittyvää pidätystä lounais-Sydneyssä vuonna 2001, missä rotu ei olisi ollut selvästi merkityksellinen ja rotua olisi käytetty uhrin nöyryyttämiseen.
Mutta sitten, uskomatonta!, kun julkisesti rahoitettu dokumentti "The Race for Headlines", julkaisijana "Anti-Discrimination Board", oli tullut levitykseen, eikä se pyrkinyt vain peittämään rodun raiskauksen motiivina, vaan kritisoi jokaista tätä aihetta käsittelevää paikkansapitävää media-raporttia rodullisesti asenteelliseksi.
Monet kentällä toimivat poliisit alkoivat huolestua sellaisten organisaatioiden, kuin Anti-Discrimination Board, Privacy Council ja Civil Liberties Council levittäessä sanomaansa, joka selvästi poikkesi niistä arvoista joilla tämä maa oli rakennettu.
Monet teistä ovat kuulleet kauhistuttavista ongelmista Ranskassa,missä ennätyksellinen rikollisuus on purkautunut viiden miljoonan muslimi-maahanmuuttajan keskuudessa. Lähi-itä-taustaisia miehiä on nyt 45 000 90 000:sta vangista Ranskan vankiloissa. Pariisissa on "no-go-alueita", mihin poliisilla ja kansalaisilla ei ole asiaa.
Laillisuuden valta on niin pahasti rikottu, että kun poliisi äskettäin yritti pidättää kolmea islamistista terroristia tälläiseltä alueelta, he tarvitsivat panssaroituja ajoneuvoja raskailla aseilla, ja yli 1000 aseistettua poliisia vain ottaakseen kiinni pari epäiltyä.
Miksi näin on? Koska terroristien aiheuttama uhka on pientä verrattuna tuhansien Lähi-Idästä tulleiden tai pohjois-afrikkalaisten mahdolliseen mellakointiin. He eivät kunnioita Ranskan lakeja ja pitävät poliisin ja viranomaisten tunkeutumista alueilleen sodanjulistuksena.
Pariisin muslimi-yhteisöjen ongelmat ovat kopioitumassa tänne Sydneyhin hälyttävässä mitassa.
Pariisi on nähnyt raiskausten määrän räjähtämisen viimeisten viidentoista vuoden aikana lähi-itä-taustaisten miesten ahdistellessa ranskalaisia naisia. Nämä raiskaukset ovat jokseenkin samanlaisia kuin vastaavat tapaukset Sydneyssä. Ne eivät ole vain seksuaalisia toimia, vaan niissä on myös vahva rodullisesti motivoitu pyrkimys väkivaltaan ja kostoon.
Ja mikä on huolestuttavinta, on aivan samanlainen reaktio median eräältä sektorilta ja kriminologeilta Ranskassa. He yrittävät estää näkemästä raiskauksen uhrin rotua näiden tekojen vaikuttimena, ja jopa toimia niitä ihmisiä vastaan jotka kiinnittävät huomiota nuorten lähi-itä-taustaisten ja ranskalaisen yhteiskunnan välille leiävään kuiluun.
Tämän ilmiön tulemme näkemään täälläkin: Tavanomaiset epäillyt tulevat ulos kirjastoistaan ja instituutioistaan selittääkseen pois näkyvistä lähi-itä-peräisen rikollisuuden kasvavan ongelman. Miksi?"
Vastaukset 3
Vanhimmat
Monikultturismi tuhoaa suomalaisen identiteetin.
Tai sitten se on sinunlaiset paskahousut jotka sen suomalaisen identiteetiin tuhoaa...
Tuo meni jo solvauksen puolelle.Sinulle olisi käyttöä ampumaradalla maalitauluna.