On aivan eri asia olla yh-äidin kanssa,kuin ns lapsettoman.Pitää ottaa lapsi huomioon ja seurustelu tapahtuu lapsen ehdoilla.Pitää kohdata "luontevasti"kumppanin ex-puoliso,kun saapuu lasta hakemaan.Sitten kun on omaa aikaa kumppanin kanssa se on taivaallista.Mutta kun lapsi tulee taas himaan alkaa se perheen leikkiminen.
Pitäisi rakastaa lasta,kuin omaansa vaikka ei niin tunne.Toisen kersa on aina toisen.!Olen miettinyt tuliko tehtyä virhe,kun otti ns lapsellisen.En ehkä ole tarpeeksi kypsä ottamaan sitä vastuuta.Paha olo vain kasvaa.Omaa lasta on suunniteltu,mutta parantaisiko se asioita.
Olen yrittänyt puhua puolisolle tunteistani,mutta hän lähinnä muuttuu hysteeriseksi ja sanoo,etten pidä hänen lapsestaan.
Sanonkin kaikille uusperhettä suunnitteleville:MIETTIKÄÄ ja tutustukaa toisiinne rauhassa.Jos ei sit toimi,älkää kiusatko itseänne ja väkisin roikkuko suhteessa!!
Pitäisi rakastaa lasta,kuin omaansa vaikka ei niin tunne.Toisen kersa on aina toisen.!Olen miettinyt tuliko tehtyä virhe,kun otti ns lapsellisen.En ehkä ole tarpeeksi kypsä ottamaan sitä vastuuta.Paha olo vain kasvaa.Omaa lasta on suunniteltu,mutta parantaisiko se asioita.
Olen yrittänyt puhua puolisolle tunteistani,mutta hän lähinnä muuttuu hysteeriseksi ja sanoo,etten pidä hänen lapsestaan.
Sanonkin kaikille uusperhettä suunnitteleville:MIETTIKÄÄ ja tutustukaa toisiinne rauhassa.Jos ei sit toimi,älkää kiusatko itseänne ja väkisin roikkuko suhteessa!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
lisääkin kakaroita suhteeseen joka jo valmiiksi ei toimi?
Eihän sun rooli näytä olevan kuin miellyttäminen. Kukaan ei huomioi sun tunteita/tarpeita. miksi ihmeessä elettäisiin lapsen ehdoilla??? KAIKKIEN ehdoilla se sujuu normaaleissa piireissä!
Älä hukkaa aikaasi ja elämääsi enää yhtään.
"Paha olo vain kasvaa"
Tässä lauseessa kerrot jo itse vastauksen kysymykseesi!
minä tein juuri kyseisen virheen menemällä uusperheeseen,entisiä lapsia kolmesta liitosta neljä kpl ja sitten meille tuli kaksi lisää eli kuusi,nyt eronnut ja nainen todella v:mäinen tätä liittoa kesti 6v tosin lapsistani olen iloinen.ANTOI YMMÄRTÄÄ ENEMMÄN KUIN OLI TOSI ASIASSA.JA VALEHTELI ENEMMÄN KUIN LAKI SALLII.
En halua lietsoa mitään.. Kyllä se on tosi asia, jos on pieniä lapsia (olivatpa ne omia tai toisen) että lapsen ehdoilla sitä mennään ja otettava lapsi huomioon. Tunne tasolla, mitä tapahtuu kykeneekö hyväksymään toisen lapsen se on ihan eri jutttu.
Aikuisena on otettava aikuisen rooli eli tarkoitan jos sitoutuu sellaiseen henkilöön jolla on jo entuudesta lapsi ei siinä seurustella kun sinkut.. sitten kun ollaan kyllästytty leikkimään kotia
eiku "bänät" kun ei ookkaan yhtään kivaa ja mua ei oteta huomioon...
Harvan naisen päässä mitään liikkuu vaan pusketaan uutta kersaa kehiin jos se muka jotain muuttaisi. Tuskin kukaan enään nykyään haluaa tutustua kehenkään vaan on ihan pakko joku helvetillinen perhe viritys saada äkkiä kokoon. Muija hankkiutuu nopeesti paksuksi ja laittaa äijän maksumieheksi ja sen jälkeen alkaa uuden kalastelu. Kierrätystä vaan harrastetaan ja kaikki kakarat ovat eri kumppaneista.
Sanokaa joskus stoppi jo kakaran teoille ja koittakaa joillain muilla keinoilla saada suhde toimiin. Lapset ei suhdetta tee jos ei ole ennenkään tehnyt. Viisastukaa virheistä niin ettei niitä samoja tarvitse toistaa loppuikää lähestulkoon!
Itsekin olen tässä meidän uusperheen yhteisen taipaleen aikana (kestänyt 2,5 vuotta) moneen kertaan kironnut - ja niin on miehenikin - tätä uusperheen "ihanuutta". Varmaankin jos olisi tiennyt, millaisia ongelmia tulee, niin molemmat oltaisiin laitettu jo alussa "hanskat tiskiin" ja luovutettu. Alussa meillä molemmilla oli liian ruusuiset odotukset - molemmilla epäonnistunut liitto takana ja kait odotti, että nyt elämä muuttuu ihanaksi kun entiset ongelmat takana. Hölmöjä me! Paljon on riidelty ja tapeltu ja haettu kultaista keskitietä - ja monet kerrat puhuttu erostakin. MUTTA ollaan huomattu ja tajuttu se, että puhuminen on kaiken aa ja oo - vaikka siinä tunteet välillä nousee pintaan ja on kipinöitä ilmassa. Toisen lapsia ei tarvitse rakastaa eikä pitää kuin omanaan ja täytyy kumppanin ymmärtää se ja hyväksyä se. Mutta tietysti täytyy hyväksyä lapset ja tietysti myös lapsilta vaaditaan hyväksyntä aikuista kohtaan. Olen lukenut jostain, että uuspeheen ns. perheytymiseen voi mennä jopa 4 - 7 vuotta. Mutta se tärkeää, että aikuiset pysytyvät keskenään kommunikoimaan ja kertomaan tuntemuksistaan ja tekemään kompromissejä. Eli, joka alkaa tapailemaan yh-ihmistä, niin hänen täytyisi tietää jo alunperin JA HYVÄKSYÄ sen asian, että "pakettiin" tulee myös ne lapset!
Osuit asian ytimeen...
Minulla uuspeheen myötä elämä alkanut kukoistamaan sekä henkisesti että taloudellisesti. On sisäisestikin kaunis, työteliäs vaimo, ihana yhteinen lapsi, on talo, uusi auto. Eikä minua haittaa puolisoni lapset ja tulemme hyvin toimeen. Ongelmista on puhuttu ja asioista sovittu. Kun itse erosin, niin halusin ehdottomasti kumppanikseni naisen, jolla on lapsia. Eipähän sattunut kohdalleni naista, joka olisi ollut kaikkien maattavana. Onnellinen minä!
Joo, eikä takuulla ollut miehen kirjoitus tämä edellinen, phöh!
Vai ettei ollut kaikkien maattavana...se nyt sentään ihme on nykyään.
Minä olen alkanut melkein inhoamaan uuden miesystäväni lasta, joka asuu meillä kaiken aikaa. Siis mitään tapaavaa äitiä ei tällä lapsella ole. Ärsyttää suunnattomasti, kun olis vapaapäivä, niin tämä kersa nuohkoaa ympäri taloa ja vaatii milloin mitäkin. Välillä haluaisin paeta johonkin. Olisipa yksiö tms, mihin voisi mennä aivoja rentouttamaan. Hyi sentään, kun en voi sietää uuden kumppanin lapsia.
Jos ajassa pääsisin taaksepäin.... Niin en kyllä "lapsellista" ottaisi! Ei tää mitään herkkua oo...