Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Härskisti hei

Viime kesänä olin kesätöissä enoni maatilalla. Jo ensimmäisenä päivänä iskin silmäni enon uhkeaan vaimoon. Lollot olivat komeat ja niitä ihailin.
Seuraavana iltana pääsin naimaan enon vaimoa. Panin häntä ladossa suuhun, vittuun, tissikuiluun ja perseeseen. Se oli ihana tapa menettää poikuus. Kun olin tullut viisi (5) kertaa, juoksin pois ladosta ennen kuin vaimo toipuisi lapioniskusta jonka hänelle jaoin pimeydessä.

Seuraavana iltana eno katsoi minua pilke silmäkulmassaan ja yöllä minua naitiin peppuun niin että rellu rytisi. Eno olikin piilohomo, näin hän sen minulle kertoi kun polttelimme jälkitupakkeja. Hän sanoi myös että häntä harmittaa kun vaimo on nainen. Sitten panimme taas. Tällä kertaa eno pani minua taas perseeseen, koska minulla ei ole pillua muuta kuin tämä homopillu johon eno minua parhaillaan louhi.

Sain vaimolta vielä tissiä ja römpsää. Sitten palasin kaupunkiin.
03911
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Seksi Konstu kirjoitti:

Viime kesänä olin kesätöissä enoni maatilalla. Jo ensimmäisenä päivänä iskin silmäni enon uhkeaan vaimoon. Lollot olivat komeat ja niitä ihailin.
Seuraavana iltana pääsin naimaan enon vaimoa. Panin häntä ladossa suuhun, vittuun, tissikuiluun ja perseeseen. Se oli ihana tapa menettää poikuus. Kun olin tullut viisi (5) kertaa, juoksin pois ladosta ennen kuin vaimo toipuisi lapioniskusta jonka hänelle jaoin pimeydessä.

Seuraavana iltana eno katsoi minua pilke silmäkulmassaan ja yöllä minua naitiin peppuun niin että rellu rytisi. Eno olikin piilohomo, näin hän sen minulle kertoi kun polttelimme jälkitupakkeja. Hän sanoi myös että häntä harmittaa kun vaimo on nainen. Sitten panimme taas. Tällä kertaa eno pani minua taas perseeseen, koska minulla ei ole pillua muuta kuin tämä homopillu johon eno minua parhaillaan louhi.

Sain vaimolta vielä tissiä ja römpsää. Sitten palasin kaupunkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu