Tämä tapaus sattui minulle oikeasti pari vuotta sitten; sen vuoksi pyydän, ettei lopputulosta arvostella sen epädramaattisuuden vuoksi. Myös kaikki kliseet ovat täysin tarkoituksellisesti mukana. Älkäätten ottako vakavasti.
Olin eräänä iltapäivänä yksin laittamassa ruokaa pienessä keittokomerossani. Sekoittelin pastaa kattilassa ja annoin ajatusteni vaellella... Äkkiä minut kiskaistiin rajusti takaisin maan pinnalle; silmänurkassani vilahti tumma varjo. Kylmä hiki kihahti pintaan nostaessani katseeni ja huomatessani mustan hämähäkin seinällä lieden takana. Tuijotin sitä silmästä silmään.. olimme kumpikin hievahtamatta varmaan puoli minuuttia. Mietin kuumeisesti vaihtoehtojani sydämeni jyskyttäessä adrenaliinin vaikutuksesta. Hitaasti, hitaasti aloin jälleen kauhalla sekoittaa kiehuvaa pasta-annostani, samalla hetkeksikään irrottamatta katsettani uhkaavasta hahmosta. Hämähäkki pysyi paikallaan.
Pasta-annokseni oli valmis. Hämähäkki oli yhä hievahtamatta, näyttäen siltä kuin se voisi halutessaan pysyä paikallaan yöhön asti ennen kuin lähtisi liikkeelle… Ajatus sai minut miltei paniikkiin. Nuolaisin kuivia huuliani, vedin vapisevan henkäyksen ja siirryin kaikki liikkeeni halliten askeleen taaksepäin. Hämähäkki tarkkaili. Nostin kättäni äärettömän varovasti, avasin astiakaapin oven ja kurotin käteni ottaakseni itselleni ruokalautasen. Hämähäkki liikahti, saaden minut nytkähtämään rajusti, mikä taas sai hämähäkkiin lisää vauhtia. Tukahdutin kauhunälähdyksen mustan kammotuksen viilettäessä puolisen metriä eteenpäin, pysähtyen lopulta jääkaapin viereen. Jälleen pysyimme paikoillemme jähmettyneinä, kunnes en enää kestänyt jännitystä ja päätin koettaa onneani. Otin näennäisen rauhallisin liikkein lautasen kaapista, kauhoin pastan hitaasti siihen koko ajan häiritsevän tietoisena kylmistä silmistä, jotka katselivat minua seinältä. Siirryin syömään olohuoneen pöydän ääreen, mistä minulla oli suora näköyhteys keittokomeroon ja siellä olevaan hämähäkkiin, joka tiesi, että minun olisi vielä vastattava sen asettamaan haasteeseen... Se odotti.
Lautaseni oli tyhjä. Olin koko hermoja raastavan ateriani ajan tuijottanut silmä kovana keittokomeroon ja siellä erottuvaan tummaan täplään. Olin jo kerran vetänyt ruokaa väärään kurkkuun, kun hämähäkki oli äkkiarvaamatta kipittänyt kohti jääkaapin kylkeä ja kadonnut sen ja seinän välissä olevaan rakoon... vain ilmestyäkseen hetken kuluttua uudestaan, liukuen itsevarmoin elkein jääkaapin oveen ja jääden siihen julistamaan avointa sotaa. Tuijotin minua pilkkaavaa hahmoa tovin, ja lopulta työnsin lautasen kauemmaksi ja nousin hitaasti täyteen pituuteeni. Urheasti, mutta toivottoman tietoisena siitä, mikä minua odotti, astuin taas keittokomeroon. Hämähäkki varautui hyökkäykseen.
Ajatukset poukkoilivat ristiin rastiin päässäni: “Kunnia tai kuolema… Antaako armon käydä oikeudesta?... ‘Arvokkaampi elävänä kuin kuolleena‘.. Mitä tehdä? Mitä tehdä???”
Lähestyin hämähäkkiä toivoen ihmettä. Annoin katseeni pyyhkäistä tiskipöytää yrittäessäni löytää jotain, mitä tahansa, mistä olisi apua tässä kauhistavassa tehtävässä. Silmäni sattuivat pöydällä olevaan lasiin. Näin välähdyksen tavoin ratkaisun. Siinä se! Hämähäkin pystyy voittamaan tavallisella lasilla!! Kaappasin lasin kouraani äkillisen, heikon toivonsäteen syttyessä sisälläni. Tuijotin nyt vihollistani uudenlaisen taistelutahdon valtaamana. Vaanien astuin jälleen askeleen lähemmäksi... Hämähäkki pysytteli paikallaan, viimeiseen hetkeen, aivan kuin se olisi varannut jotain kavalaa minun päänmenokseni. Vielä yksi askel, ja olisin tarpeeksi lähellä toteuttaakseni uhkarohkean suunnitelmani.
Sen jälkeen kaikki tapahtui salamannopeasti. Hyökkäsin viimeisen harppauksen ja samalla sulavalla liikkeellä heilautin lasia pitelevän käteni eteenpäin... Saatoin nähdä, miten hämähäkki liian myöhään tajusi, mitä oli tekeillä ja yritti paeta lähestyvän lasin alta. Kuului tyydyttävä kopsahdus... ja lasi oli tukevasti vanginnut pelottavan vastustajani kupunsa alle. Kuulin aistieni rajoilta kaikuvan mahtavan trumpettifanfaarin, näin mielessäni tuhansia viirejä ja ilakoivan väkijoukon... Kuka oli pelastanut päivän? -Minäpä hyvinkin.
Sallin itseni paistatella voitonhuumassa, kunnes havaitsin tilanteessa jotain ongelmallista. Seisoin keskellä keittokomeroa, käteni painoi elävän hämähäkin sisältävää lasia vasten jääkaapin ovea, eikä missään... näkynyt.. arkkiakaan... paperia. Kirosin tyhmyyteni etsien epätoivoisesti jonkinlaista paperinpalasta, jollainen on ehdottoman tärkeä jos haluaa siirtää elävän hämähäkin lasin avulla ulos. Arvioin tilannetta hetken ja lähdin sitten päättäväisesti liu’uttamaan lasia oven pintaa pitkin niin, että pääsin hiukan lähemmäksi tiskipöytää. Yhä pidellen lasista henkeni edestä kurkotin toisella kädelläni ottamaan leipälautasen, joka oli surkea korvike kunnon paperille, mutta joutuisi välttämään tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Painajaiseni ei olisi ohi, ennen kuin käteni alla raivokkaasti kamppaileva otus olisi turvallisesti ulkona talosta.
Ymmärsin liiankin hyvin, että suunnitelmani onnistuminen vaatisi lasin suuaukon paljastamista sen sekunnin murto-osan ajaksi, mikä minulta menisi lautasen saamiseksi sen päälle. Sinä aikana hämähäkillä olisi vapaa pääsy ulos vankilastaan... ja minun haavoittuvainen ihoni olisi vain muutaman sentin päässä. Riskit olivat valtavat. Mutta vaihtoehtoja ei ollut.
Otin tukevan otteen lautasesta ja kävin liikeradan läpi mielessäni muutaman kerran. Odota, kunnes hämähäkki on mahdollisimman kaukana lasin reunasta... Nosta lasi ja läväytä lautanen sen suuta vasten niin nopeasti kuin ikinä voit. Hermoni olivat pingottuneet äärimmilleen, jalkani vapisivat ja pelkäsin, että hämähäkki haistaisi minusta huokuvan pelon. En voinut kuitenkaan enää perääntyä. Laskin kolmeen ja nostin lasia.
Klink! Viuhh!! Slamm!!! Seuraavaksi huomasin tuijottavani käsissäni tiukasti olevaa lasia ja lautasta, joka näytti olevan tukevasti lasin suuta vasten. Saattoiko se olla näin helppoa? Ennen kuin ehdin riemuita lopullisesta voitostani, ymmärsin katsoa lasia lähemmin... Työnsin nenäni melkein kiinni lasiin kunnes tajusin, että lasi oli tyhjä. Se oli tyhjä. Hämähäkki oli päässyt ulos. Irrotin otteeni astioista kuin niissä olisi ollut ruttoa, loikkasin puhtaan kauhun minulle antamilla voimilla metrin verran taaksepäin ja ravistelin käsiäni peläten hämähäkin jo päässeen varkain kipittämään iholleni. Huidoin itseäni molemmin käsin, mutta samalla etsin koko ajan kiihkeästi merkkejä vastustajastani lattialta. Eihän se ole voinut kadota noin vain, ajattelin, tuijottaen lattialla lojuvaa lasia. Katseeni siihen kiinnittyneenä kumarruin lähemmäksi... Lähemmäksi... ja nostin lasin käteeni. Sen sisälle katsoessani kohtasin vihaa hehkuvan katseen: hämähäkki oli tarrautunut kaikilla jaloillaan lasin pohjaan toivoen harhauttavansa minut... Ja se oli melkein onnistunut. Viivyttelemättä heivautin lasin lattiaan. Lopultakin... Hämähäkki oli satimessa. Istahdin olohuoneen tuolille uupuneena, lasia yhä katsoen, enkä saattanut uskoa todella selvinneeni koettelemuksesta. Enää en edes uneksinut siirtäväni hämähäkkiä lasin sisällä ulos; olin saanut tarpeekseni. Eläinystävällisyydelläkin on rajansa.
Miten hämähäkille sitten loppujen lopuksi kävi? No, minä teeskentelin ettei keskellä keittokomeron lattiaa seisovaa lasia olisi olemassakaan. Parin tunnin kuluttua sisareni tuli käymään ja ihmetteli asiaa. Mainitsin ohimennen, että siinä oli hämähäkki ja jatkoin sulavasti muista aiheista. Niskassani tuntui vain aivan pieni väristys, kun seurasin nurkassa varuillani kyyristellen - en siis ollut oikeastaan peloissani, vain varovainen - miten sisareni livautti löytämänsä paperin lasin alle ja käväisi ulkona. En usko käyttäneeni sitä lasia vähään aikaan.
Olin eräänä iltapäivänä yksin laittamassa ruokaa pienessä keittokomerossani. Sekoittelin pastaa kattilassa ja annoin ajatusteni vaellella... Äkkiä minut kiskaistiin rajusti takaisin maan pinnalle; silmänurkassani vilahti tumma varjo. Kylmä hiki kihahti pintaan nostaessani katseeni ja huomatessani mustan hämähäkin seinällä lieden takana. Tuijotin sitä silmästä silmään.. olimme kumpikin hievahtamatta varmaan puoli minuuttia. Mietin kuumeisesti vaihtoehtojani sydämeni jyskyttäessä adrenaliinin vaikutuksesta. Hitaasti, hitaasti aloin jälleen kauhalla sekoittaa kiehuvaa pasta-annostani, samalla hetkeksikään irrottamatta katsettani uhkaavasta hahmosta. Hämähäkki pysyi paikallaan.
Pasta-annokseni oli valmis. Hämähäkki oli yhä hievahtamatta, näyttäen siltä kuin se voisi halutessaan pysyä paikallaan yöhön asti ennen kuin lähtisi liikkeelle… Ajatus sai minut miltei paniikkiin. Nuolaisin kuivia huuliani, vedin vapisevan henkäyksen ja siirryin kaikki liikkeeni halliten askeleen taaksepäin. Hämähäkki tarkkaili. Nostin kättäni äärettömän varovasti, avasin astiakaapin oven ja kurotin käteni ottaakseni itselleni ruokalautasen. Hämähäkki liikahti, saaden minut nytkähtämään rajusti, mikä taas sai hämähäkkiin lisää vauhtia. Tukahdutin kauhunälähdyksen mustan kammotuksen viilettäessä puolisen metriä eteenpäin, pysähtyen lopulta jääkaapin viereen. Jälleen pysyimme paikoillemme jähmettyneinä, kunnes en enää kestänyt jännitystä ja päätin koettaa onneani. Otin näennäisen rauhallisin liikkein lautasen kaapista, kauhoin pastan hitaasti siihen koko ajan häiritsevän tietoisena kylmistä silmistä, jotka katselivat minua seinältä. Siirryin syömään olohuoneen pöydän ääreen, mistä minulla oli suora näköyhteys keittokomeroon ja siellä olevaan hämähäkkiin, joka tiesi, että minun olisi vielä vastattava sen asettamaan haasteeseen... Se odotti.
Lautaseni oli tyhjä. Olin koko hermoja raastavan ateriani ajan tuijottanut silmä kovana keittokomeroon ja siellä erottuvaan tummaan täplään. Olin jo kerran vetänyt ruokaa väärään kurkkuun, kun hämähäkki oli äkkiarvaamatta kipittänyt kohti jääkaapin kylkeä ja kadonnut sen ja seinän välissä olevaan rakoon... vain ilmestyäkseen hetken kuluttua uudestaan, liukuen itsevarmoin elkein jääkaapin oveen ja jääden siihen julistamaan avointa sotaa. Tuijotin minua pilkkaavaa hahmoa tovin, ja lopulta työnsin lautasen kauemmaksi ja nousin hitaasti täyteen pituuteeni. Urheasti, mutta toivottoman tietoisena siitä, mikä minua odotti, astuin taas keittokomeroon. Hämähäkki varautui hyökkäykseen.
Ajatukset poukkoilivat ristiin rastiin päässäni: “Kunnia tai kuolema… Antaako armon käydä oikeudesta?... ‘Arvokkaampi elävänä kuin kuolleena‘.. Mitä tehdä? Mitä tehdä???”
Lähestyin hämähäkkiä toivoen ihmettä. Annoin katseeni pyyhkäistä tiskipöytää yrittäessäni löytää jotain, mitä tahansa, mistä olisi apua tässä kauhistavassa tehtävässä. Silmäni sattuivat pöydällä olevaan lasiin. Näin välähdyksen tavoin ratkaisun. Siinä se! Hämähäkin pystyy voittamaan tavallisella lasilla!! Kaappasin lasin kouraani äkillisen, heikon toivonsäteen syttyessä sisälläni. Tuijotin nyt vihollistani uudenlaisen taistelutahdon valtaamana. Vaanien astuin jälleen askeleen lähemmäksi... Hämähäkki pysytteli paikallaan, viimeiseen hetkeen, aivan kuin se olisi varannut jotain kavalaa minun päänmenokseni. Vielä yksi askel, ja olisin tarpeeksi lähellä toteuttaakseni uhkarohkean suunnitelmani.
Sen jälkeen kaikki tapahtui salamannopeasti. Hyökkäsin viimeisen harppauksen ja samalla sulavalla liikkeellä heilautin lasia pitelevän käteni eteenpäin... Saatoin nähdä, miten hämähäkki liian myöhään tajusi, mitä oli tekeillä ja yritti paeta lähestyvän lasin alta. Kuului tyydyttävä kopsahdus... ja lasi oli tukevasti vanginnut pelottavan vastustajani kupunsa alle. Kuulin aistieni rajoilta kaikuvan mahtavan trumpettifanfaarin, näin mielessäni tuhansia viirejä ja ilakoivan väkijoukon... Kuka oli pelastanut päivän? -Minäpä hyvinkin.
Sallin itseni paistatella voitonhuumassa, kunnes havaitsin tilanteessa jotain ongelmallista. Seisoin keskellä keittokomeroa, käteni painoi elävän hämähäkin sisältävää lasia vasten jääkaapin ovea, eikä missään... näkynyt.. arkkiakaan... paperia. Kirosin tyhmyyteni etsien epätoivoisesti jonkinlaista paperinpalasta, jollainen on ehdottoman tärkeä jos haluaa siirtää elävän hämähäkin lasin avulla ulos. Arvioin tilannetta hetken ja lähdin sitten päättäväisesti liu’uttamaan lasia oven pintaa pitkin niin, että pääsin hiukan lähemmäksi tiskipöytää. Yhä pidellen lasista henkeni edestä kurkotin toisella kädelläni ottamaan leipälautasen, joka oli surkea korvike kunnon paperille, mutta joutuisi välttämään tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Painajaiseni ei olisi ohi, ennen kuin käteni alla raivokkaasti kamppaileva otus olisi turvallisesti ulkona talosta.
Ymmärsin liiankin hyvin, että suunnitelmani onnistuminen vaatisi lasin suuaukon paljastamista sen sekunnin murto-osan ajaksi, mikä minulta menisi lautasen saamiseksi sen päälle. Sinä aikana hämähäkillä olisi vapaa pääsy ulos vankilastaan... ja minun haavoittuvainen ihoni olisi vain muutaman sentin päässä. Riskit olivat valtavat. Mutta vaihtoehtoja ei ollut.
Otin tukevan otteen lautasesta ja kävin liikeradan läpi mielessäni muutaman kerran. Odota, kunnes hämähäkki on mahdollisimman kaukana lasin reunasta... Nosta lasi ja läväytä lautanen sen suuta vasten niin nopeasti kuin ikinä voit. Hermoni olivat pingottuneet äärimmilleen, jalkani vapisivat ja pelkäsin, että hämähäkki haistaisi minusta huokuvan pelon. En voinut kuitenkaan enää perääntyä. Laskin kolmeen ja nostin lasia.
Klink! Viuhh!! Slamm!!! Seuraavaksi huomasin tuijottavani käsissäni tiukasti olevaa lasia ja lautasta, joka näytti olevan tukevasti lasin suuta vasten. Saattoiko se olla näin helppoa? Ennen kuin ehdin riemuita lopullisesta voitostani, ymmärsin katsoa lasia lähemmin... Työnsin nenäni melkein kiinni lasiin kunnes tajusin, että lasi oli tyhjä. Se oli tyhjä. Hämähäkki oli päässyt ulos. Irrotin otteeni astioista kuin niissä olisi ollut ruttoa, loikkasin puhtaan kauhun minulle antamilla voimilla metrin verran taaksepäin ja ravistelin käsiäni peläten hämähäkin jo päässeen varkain kipittämään iholleni. Huidoin itseäni molemmin käsin, mutta samalla etsin koko ajan kiihkeästi merkkejä vastustajastani lattialta. Eihän se ole voinut kadota noin vain, ajattelin, tuijottaen lattialla lojuvaa lasia. Katseeni siihen kiinnittyneenä kumarruin lähemmäksi... Lähemmäksi... ja nostin lasin käteeni. Sen sisälle katsoessani kohtasin vihaa hehkuvan katseen: hämähäkki oli tarrautunut kaikilla jaloillaan lasin pohjaan toivoen harhauttavansa minut... Ja se oli melkein onnistunut. Viivyttelemättä heivautin lasin lattiaan. Lopultakin... Hämähäkki oli satimessa. Istahdin olohuoneen tuolille uupuneena, lasia yhä katsoen, enkä saattanut uskoa todella selvinneeni koettelemuksesta. Enää en edes uneksinut siirtäväni hämähäkkiä lasin sisällä ulos; olin saanut tarpeekseni. Eläinystävällisyydelläkin on rajansa.
Miten hämähäkille sitten loppujen lopuksi kävi? No, minä teeskentelin ettei keskellä keittokomeron lattiaa seisovaa lasia olisi olemassakaan. Parin tunnin kuluttua sisareni tuli käymään ja ihmetteli asiaa. Mainitsin ohimennen, että siinä oli hämähäkki ja jatkoin sulavasti muista aiheista. Niskassani tuntui vain aivan pieni väristys, kun seurasin nurkassa varuillani kyyristellen - en siis ollut oikeastaan peloissani, vain varovainen - miten sisareni livautti löytämänsä paperin lasin alle ja käväisi ulkona. En usko käyttäneeni sitä lasia vähään aikaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tykkäsin.
Siinä oli kaikki elementit hyvälle jutulle. Alku selityksesi oli kuitenkin turha, tarina kantaa itsensä. Lopussahan oli sopivaa dramaattisuutta.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä seittiin takertunut 7½
T. ®Sherlokki © 2005