Koiran

Olen aloittanut juuri saadun parin kuukauden ikäisen koirani kouluttamisen.
Ensimmäinen tehtävä on oppia herättämään minut, piristän kelloa, jolloin koira tulee luokseni. Suoritus sujuu jo aika hyvin, harjoiteltu on. Ensimmäisen onnistuneen kokonaissuorituksen jälkeen palkitsin elukan lihapullalla, ennen ja jälkeen vain huomionosoituksilla.
Aion opettaa selvästi oppivaiselle eläimelleni monia temppuja.

Tämä ensimmäinen oli lähinnä oppimista opettava temppu. Yksi herkullinen lihapulla, kun koira on ensin huomannut, että jotain pitäisi tehdä ja sitten onnistunut sen tekemään. Muuten palkinto leikillä. Seuraavan tempun opetan samalla, yhden lihapullan metodilla. Koira oppii ymmärtämään noiden yksittäisten lihapullien avulla ymmärtämään, mitä sen täytyy oppia. Sitä ei siis palkita niillä, vaan pelkällä leikillä. Muulloin ei taloudessamme syödä lihapullia, opetuspullat ovat pakasteessa.

Kannattaa miettiä, miten saa koiransa ymmärtämään, mistä koirana olemisessa on kyse, liian usein esimerkiksi yleistä koirista palstalta saa lukea, millaista on kun koiran ei anneta olla koira.
3210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ja koiran toteuttama "herättäminen" sitten on sille luontaista toimintaa? Tai lihapullien perässä touhuaminen?

Teet ihan samaa, kuin muut. Haluat vaan sen osaavan eri temppuja.

Äänestä

Mikä ihmeen yhden lihapullan metodi sinulla on käytössä?
Ja miksi ihmeessä?

Tekstisi on ihan ihmeellinen. Millä lailla koirasi nyt ymmärtää mistä koirana olemisessa on kyse kun opetat sille ihan samaa mitä niin monet muutkin...

Ma en ymmarra....

Äänestä

Lihapullametodin haittapuolena saattaapi ennenpitkää olla koiran pyöristyvä olemus. Varsinkin jos ruokitaan muuten normaalisti ja sitten lihapullametodin vaatimat pullat vielä päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opetusta. kirjoitti:

Olen aloittanut juuri saadun parin kuukauden ikäisen koirani kouluttamisen.
Ensimmäinen tehtävä on oppia herättämään minut, piristän kelloa, jolloin koira tulee luokseni. Suoritus sujuu jo aika hyvin, harjoiteltu on. Ensimmäisen onnistuneen kokonaissuorituksen jälkeen palkitsin elukan lihapullalla, ennen ja jälkeen vain huomionosoituksilla.
Aion opettaa selvästi oppivaiselle eläimelleni monia temppuja.

Tämä ensimmäinen oli lähinnä oppimista opettava temppu. Yksi herkullinen lihapulla, kun koira on ensin huomannut, että jotain pitäisi tehdä ja sitten onnistunut sen tekemään. Muuten palkinto leikillä. Seuraavan tempun opetan samalla, yhden lihapullan metodilla. Koira oppii ymmärtämään noiden yksittäisten lihapullien avulla ymmärtämään, mitä sen täytyy oppia. Sitä ei siis palkita niillä, vaan pelkällä leikillä. Muulloin ei taloudessamme syödä lihapullia, opetuspullat ovat pakasteessa.

Kannattaa miettiä, miten saa koiransa ymmärtämään, mistä koirana olemisessa on kyse, liian usein esimerkiksi yleistä koirista palstalta saa lukea, millaista on kun koiran ei anneta olla koira.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu