Myyjän vastuu, vuoto astianpesukoneessa

Sain reklamaation 60 luvulla rakenetun rivitalo-osakkeen myynnistä, jonka kauppakirjat allekirjoitettiin 2v ja 1kk reklamaation saamisesta ja hallinnan luovutus tapahtui 1v ja 11kk reklamaation saamisesta. Reklamaatiosssa ostaja vaatii kaupan purkua tai kauppahinnan alennusta.

Keittiössä oli havaittu kosteusvaurio joka oli paikallistettu vuotaneeseen astianpesukoneen poistoputkeen (koneen takana, koneen ja poistoputken liitoskohta). Vuodon havaitsemisetkellä astianpesukone oli 5 vuotta vanha ja asennus on suoritettu myyjän toimesta.

Kaksi vuotta ennen hallinnan siirymistä ostajalle, myyjä on rakentanut saunan astianpesukoneen takana olevaan tilaan. Rakenteiden ollessa auki myyjä on remontin tekemisen yhteydessä kuvannut mm seinän ja muita rakenteita, joista selvästi näkyy, että kostesvaurioraportissa mainituissa rakenteissa ei tuolloin ole ollut kosteutta.Rakenteiden ollessa auki ja nähtävillä on tilaan suorittu myös tarkastukset rakennusvalvontaviraston, isännöitsijän ja vastaavan mestarin toimesta eikä missään niistä ole havaittu kosteutta.

Myynnin yhteydessä asuntoon on tehty pintakosteusmittaus, jossa yhtenä kohteena on ollut keittiö ja mm astianpesukoneen edusta ja vieressä oleva tiskipöydän allaskaapi. Astiantianpesukoneen edessä on ollut vanha kosteusjälki, joka on johtunut mukin kaatumisesta tiskikoneeseen laitettaessa ja se on mainittu pintakosteusraportissa. Kosteutta ei mittauksissa ole löytynyt mistään mitatusta kohteesta.

KYSYMYKSIÄ:
Ilmeisesti kyseessä on piilovika? Ilmeisesti myös merkittävyyskynnys ylityy, koska remontista voi muodostua iso ja home on terveydelle haitallista? Minkälaisiin korvauksiin ostajalla on oikeus? Onko taloyhtiöllä mitään korjausvelvollisuutta asiassa? Kuinka hyvin ostajan pitää oikeudessa pystyä todistamaan, että vuoto on ollut asunnossa myyntihetkellä? Homevaurion perusteella ei nykyisten lausuntojen perusteella pystytä varmaa vuotoajankohtaa sanomaan. Onko kenelläkään ollut vastaavaa tapausta ja tietoa miten on oikeudessa yms käynyt?

Omasta mielestäni pystyn saunan aikaisilla kuvilla ja tarkastuksilla, myynnnin yhteydessä tehdyllä pintakosteusraportilla ja VTT:n tutkimuksella homeen kehittymisajasta, kohtuullisen hyvin todistamaan, että vuoto on todennäköisesti tullut hallinan siirtymisen jälkeen ja uskoisin olevani vahvemmilla oikeuteen meneesä.

Kannattaisiko asiaa silti yrittää sovitella?
144683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tuo vuoto tuntuu omituiselta. Poistoputken liitos valuttaa vetensä tavallisesti koneen "tulva-altaasen", jolloin pintavahti sulkee vedentulon.

Kuivuvathan paikat. Ei siitä homeesta pitäisi heti ruveta melskaamaan.
Eihän tässä maassa olisi yhtään homeetonta pirttiä, jos joka vesitipasta lähtisi home liikkeelle.

Äänestä
  • Hyvä pointti tuo "tulva-allas" en tiedä onko koneessa sellaista, mutta jollakin varosyysteemillä isompia poistoputken vuotoja varten se on varustettu. Nyt on kuitenkin kyseessä ollut tihkumalla tapahtunut vuoto.

    Tuntuu olevan aika kohtuuttomat pyynnöt ostajalla. On pistämässä kaikkia pintoja ja rakenteita remonttiin mistä on sisäilmatutkimusen mukaan löytynyt hometta. Kyse on kuitenkin 60 luvulla rakennetusta rivarista ja osa pinnoista on käyttöikänsä äärirajoilla.

    Vakuutus kyllä löytyy, joka korvaisi kulut asianajokuluista ja oikeudenkäynnistä. Häviötapauksessa myös 80% vastapuolen kuluista korvattaisiin.

    Äänestä

  • maksumieskö? kirjoitti:

    Hyvä pointti tuo "tulva-allas" en tiedä onko koneessa sellaista, mutta jollakin varosyysteemillä isompia poistoputken vuotoja varten se on varustettu. Nyt on kuitenkin kyseessä ollut tihkumalla tapahtunut vuoto.

    Tuntuu olevan aika kohtuuttomat pyynnöt ostajalla. On pistämässä kaikkia pintoja ja rakenteita remonttiin mistä on sisäilmatutkimusen mukaan löytynyt hometta. Kyse on kuitenkin 60 luvulla rakennetusta rivarista ja osa pinnoista on käyttöikänsä äärirajoilla.

    Vakuutus kyllä löytyy, joka korvaisi kulut asianajokuluista ja oikeudenkäynnistä. Häviötapauksessa myös 80% vastapuolen kuluista korvattaisiin.

    Eiköhän tuollaisen pesukoneen vuotamisen muuten korvaa taloyhtiön vakuutus. Ainakin meidän naapurissa korvasi. Se mitä ehkä jää taloyhtiölle on omavastuu. Jos se jaetaan kaikkien osakkaiden kesken, niin voisit maksaa sitten tämän ostajasi osuuden siitä, jos haluat kerralla eroon hommasta.

    Sinuna lähtisin ottamaan yhteyttä sopivaan lakimieheen joka tapauksessa. Hän voi laatia asiakirjat, jolla sovinto tehdään pysyvästi loppuiäksi tai antaa neuvoja kieltäytyäkö. Ota ensin yksi palaveri ja päätä sitten jatkatko lakimiehen kanssa.

    Meillekin tuli tuollaisen kaltainen reklamaatio pari päivää ennen kuin hallinnan luovutuksesta olisi kulunut 2 vuotta. Otimme yhteyttä lakimieheen ja se on kannattanut. Meilläkin on vakuutus, joten tuota varten juuri sitä on maksettukin. Omavastuu on siinä melkoisen pieni, lueppa vakuutuskirjoja.

    Lakimies lähetti kirjeen ostajalle, että ei makseta pitkällisesti perustellen ja halusi tarkkoja selvittelyjä vahingosta. Vastapuoli ilmeisesti säikähti niin, että luopui reklamaatiostaan. No oikeasti aika heikot perusteet oli meidän myyjällä, mutta taitaa tuo reklamointi olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Itse oltiin muuten varauduttu pieneen sovitteluun, mutta meille kävikin onnekkaasti.

    Äänestä

  • myös reklamoitu kirjoitti:

    Taloyhtiön ei halua korvata, koska on asukkaan (meidän myyjien) asentama astianpesukone.

    Vakuutus ei korvaa, kun on tihkumalla tapahtunut vuoto ja näin ollen ei äkillinen vahinko.

    Ostaja ei halua maksaa, kun vika on kuulemma ollut jo meidän aikana. Siinäpä onkin todistelu-urakkaa kerrakseen. Luulemme kuitenkin olevamme vahvemmilla, kun pintakosteusmittauskin on tehty ja aikaa on kulunut niin kauan.

    Lakimies on nyt mukana, katsotaan miten homma tästä etenee.

    Osakkaanomistaja ei saa mennä rakenteita itse korjailemaan, jos ei sitten yhtiön vastuunjakoa ole muutettu sellaiseksi, että kuuluu osakkaalle. Tai jos osakas on saanut korjaukseen taloyhtiön luvan esim. valtakirjan.

    Joten normaalitapauksessa taloyhtiön pitää korjata ostajan kämppä perustasoon asti. Aiheuttamisperiaatteen mukaan taloyhtiö perii korjauskulut sen aiheuttajalta eli sinulta. http://www.vastuunjakotaulukko.fi/page.asp?_item_id=806. Selvä on, jos kyseessä virheellinen/huono asennus, niin ei se nyt enää ole voinut tapahtua uuden asukkaan aikana, vaikka mitä kosteusmittaustuloksia sinulla sitten olisikin.

    Mielestäni ostajalle ei jää normaalitilanteessa edes mitään teiltä perittävää. Mutta koska tilanne on tämä, niin kiireen vilkkaa antaisin jotain sovittelurahaa ennenkuin taloyhtiö herää "talvihorroksestaan". Jos teet sovitteluesityksen ostajan kanssa, niin merkitse siihen, että ko. reklamaation kohteena olevan vahingon kaikista lopuista kuluista esim. jos niitä tulee vaikkapa taloyhtiön taholta, vastaa osakkeen nykyinen omistaja. Näin mahdollisesti jos satutkin saamaan myöhemmin laskun korjauksista taloyhtiöltä, niin lähetät sitten sen tuolla ostajalle.

    Mutta onneksi teillä on nyt lakimies, hän nämä parhaiten tietää. Se oli fiksu päätös ottaa lakimies mukaan kuvioihin!

    Äänestä

  • myyjänä kärsinyt kirjoitti:

    Kiitos linkistä. Lakimies varmaan tietää nuo jutut, mutta hyvä näihin on itsekkin perehtyä. Tosin toisellakin puolella on lakimies, joten tuskin mitään vastuunsiirtosopimusta pystyy ihan vähällä tekemään.

    Toisaalta,kosteusmittauksen yhteydessä tarkistettiin liittymät tiskipöydän alla ja ne hyväksyttiin. Vuotokohta tosin on tullut koneen ja letkun liitoskohtaan eli paikkaan mihin asennus ei juurikaan vaikuta.

    En tiedä voiko tuollaista vuotoa tulkita huolimattomuudeksi tms.

    Äänestä

kyllä piiloviasta joudut kuitenkin korvaamaan jotain myös oikeuden päätöksellä. Kulut puoliksi entiseen tasoon verrattuna, tason korotuksen maksaa ostaja, olisi edullinen ratkaisu teille.

Äänestä
  • Mutta eikös se mene niin, että ostajan pitää pystyä todistamaan, että piilovika on ollut asunnossa myyntihetkellä.

    Millä ihmeellä he voivat sen todistaa? Paremmat todisteet minulla on, että se ei ollut myyntihetkellä kun on pintakosteusmittauskin tehty.

    Äänestä

On selvää, että apk:n liitäntä saattaa vuotaa, siksi vakuutusyhtiötkin vaativat niihin sen aluskaukalon. Eli liitännän kunto kuuluu ainakin omasta mielestäni normaaleihin tarkistettaviin asioihin asunnossa (minulla on kaukalo ja välillä kurkistan tiskipöydän alle).

Aikaa on kulunut jo kaksi vuotta. Taatusti riittävä aika mielestäni kosteusvaurion syntymiseen. Ostaja ei ole laittanut kaukaloa. Ostaja ei ole tarkistanut liitännän kuntoa. Onko ostaja menetellyt huolimattomasti? Mielestäni on. Koneen asentajakin on mielestäni menetellyt huolimattomasti, kun ei ole asentanut kaukaloa, mutta se oli nähtävissä myyntihetkellä. Miksi ostaja ei kiinnittänyt siihen huomiota?

En tiedä mikä on oikeuden tulkinta.

P.S. Useimmissa astianpesukoneissa poistoletku on ilmeisesti koneen alla keskellä pumpussa kiinni, tulva-altaan kohdalla, jolloin vuoto sulkee tuloveden magneettiventtiilin. Tällöin yleensä vuodon aiheuttaa tuloletkun liitos. Eli konekin oli vähän huonon mallinen?

Äänestä
  • Vastine reklamaation on lähtenyt eilen liikkeelle. Kielsimme kaikki vastuut ja emme suostu kaupan purkuun tai kauppahinnan alennukseen.

    Pääkohtana lakimies oli vedonnut ostajan tarkastusvelvollisuuden laiminlyömiseen.

    Aloin tutkimaan hieman asiaan ja löysin netistäkin mielenkiintoisen kohdan kuluttajaviraston sivuilta, jossa puhutaan astian-ja pyykinpesukoneista.

    "Pesukoneen poistoletku on asennettava kiinteästi asennusohjeen mukaisesti siten, että koneeseen ei tapahdu takaisinvirtausta. Poistoletkun kunto ja tiiviys tulee tarkastaa määräajoin, esimerkiksi kaksi kertaa vuodessa."

    http://www.kuluttajavirasto.fi/user_nf/default.asp?site=34&tmf=6475&lmf=6481&id=8955&mode=readdoc

    Äänestä

Myin taloni pari vuotta sitten. Se oli myynnissä paikkakunnan suurimmalla välittäjällä. Hän sanoi tuosta merkittävyysasiasta, että heille joku lakimies sanoi, että sen voidaan katsoa ylittyneeksi, jos korjaaminen tulee maksamaan yli 5% kauppahinnasta. Jos tämä pitää paikkansa, täytyy olla aikamoinen vaurio, tai halpa asunto.

Ymmärtääkseni jotkut määräykset säätelevät myös kosteusmittaamiseen liittyviä asioita. Asianpesukoneen tausta kuulunee tärkeisiin mitattaviin asioihin.

Edelleen ymmärtääkseni: yhtiö ei vastaa vesikalusteista, eikä niiden liittämisistä, vain vesijohdoista.

Neuvoni on, että varmista ensin oikeutesi ja vastuusi ja neuvottele sitten. Ennen älä suostu mihinkään. Sitten tarjoa (huom. kirjallisesti ja todistettavasti) jotain. Jos vielä silloinkin juttu menee oikeuteen, katsotaan tarjouksesi eduksesi. Jos ostajakaan ei pysty todistamaan, että vuoto oli jo kauppaa tehdessä, ei sinulla liene hätää.

Äänestä
  • Lakimiehemme mukaan merkittävyyskynnyksen voidaan katsoa ylittyneen kun 5% kauppahinnasta ylittyy. Mutta asia ei ole niin yksiselitteinen. Tässä tapauksessa kyseessä on 60 luvulla rakennettu rivitalo ja osa pinnoista oli muutenkin lähellä käyttöikänsä rajaa. 5% ei ilmeiseti ole tarpeeksi meidän tapauksessa. Lakimiehen mukaan merkittävyyskynnys ylittyisi kun vauriosta aiheutuvat kulut ylittävät 5% (ei siis sisällä materiaalien parannukssta/uusimisesta johtuvia kuluja)

    suurin urakka ostajan CSI tiimillä on löytää todisteet, että vaurio on ollut/syntynyt myynnin tai vaaranvastuun aikana.

    Katsotaan nyt kun lopullinen RAHALLINEN vaatimus on saatu täsmennettyä. Lakimiehenkin mukaan meidän kannattaa tarjota jotain pikkusummaa, jolla voidaan osoittaa, että ainakin jossain määrin halusimme sovintoa. Tämä siitäkin huolimatta vaikka emme koe olevamme missään määrin syyllisiä ja vaikka ehkä olisimmekin vahvemmilla oikeudessa.

    Äänestä

Missän tapauksessa ei pidä ryhtyä hätiköityihin juttuihin. Ostajan pitää tosiaan pystyä osoittamaan, että vika olisi ollut olemassa myyntihetkellä. Tälllöinkin myyjä olisi vastuussa vain itse vesivahingon korjauksesta ja uuden kytkennän laittamisesta. Mitää keittiöuudistuksia mikään vastuuasetus ei edellytä. Korjaustoimenpiteisiin voi ryhtyä vain omistajan suostumuksella ja edustajan läsnäollessa.

Lähtökohtaisesti kieltäytyisin kaikesta vastuusta ja lakimiehen ottaisin mukaan vasta, kun ostaja todella perää saataviaan oikeudessa. Omaan rakennustarkastajaan sen sijaan panostaisin, jos yhteydet vanhaan taloyhtiöön ovat poikki. On sekä omistajan että taloyhtiön etu, että korjauksen aloittamista on joku muu valvomassa, kuin ostajan edustaja.

Äänestä

Vesivahingot yleensä korvaa kotivakuutus. Otapa yhteyttä vakuutusmyyjääsi ja kysy neuvoa. Apk-vesivaurio ei ole piilevä vika vaan äkillisesti sattunut vahinko! Reklamaatioon vastaus että ei kuulu sinulle. Myyntihetkellä ollut ko. paikka kunnossa ja sillä sipuli. Pyydä että ottavat ystävällisesti yhteyttä vakuutusyhtiöönsä joka hoitaa asian. Ei kannata sovitella, haiskahtaa rahastukselta. Ota asiantuntija/aianajaja avuksesi kun teet vastineen mutta älä paljasta sitä niille, vielä. Nyt tarkkana niin ei tarvitse myöhemmin katua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

maksumieskö? kirjoitti:

Sain reklamaation 60 luvulla rakenetun rivitalo-osakkeen myynnistä, jonka kauppakirjat allekirjoitettiin 2v ja 1kk reklamaation saamisesta ja hallinnan luovutus tapahtui 1v ja 11kk reklamaation saamisesta. Reklamaatiosssa ostaja vaatii kaupan purkua tai kauppahinnan alennusta.

Keittiössä oli havaittu kosteusvaurio joka oli paikallistettu vuotaneeseen astianpesukoneen poistoputkeen (koneen takana, koneen ja poistoputken liitoskohta). Vuodon havaitsemisetkellä astianpesukone oli 5 vuotta vanha ja asennus on suoritettu myyjän toimesta.

Kaksi vuotta ennen hallinnan siirymistä ostajalle, myyjä on rakentanut saunan astianpesukoneen takana olevaan tilaan. Rakenteiden ollessa auki myyjä on remontin tekemisen yhteydessä kuvannut mm seinän ja muita rakenteita, joista selvästi näkyy, että kostesvaurioraportissa mainituissa rakenteissa ei tuolloin ole ollut kosteutta.Rakenteiden ollessa auki ja nähtävillä on tilaan suorittu myös tarkastukset rakennusvalvontaviraston, isännöitsijän ja vastaavan mestarin toimesta eikä missään niistä ole havaittu kosteutta.

Myynnin yhteydessä asuntoon on tehty pintakosteusmittaus, jossa yhtenä kohteena on ollut keittiö ja mm astianpesukoneen edusta ja vieressä oleva tiskipöydän allaskaapi. Astiantianpesukoneen edessä on ollut vanha kosteusjälki, joka on johtunut mukin kaatumisesta tiskikoneeseen laitettaessa ja se on mainittu pintakosteusraportissa. Kosteutta ei mittauksissa ole löytynyt mistään mitatusta kohteesta.

KYSYMYKSIÄ:
Ilmeisesti kyseessä on piilovika? Ilmeisesti myös merkittävyyskynnys ylityy, koska remontista voi muodostua iso ja home on terveydelle haitallista? Minkälaisiin korvauksiin ostajalla on oikeus? Onko taloyhtiöllä mitään korjausvelvollisuutta asiassa? Kuinka hyvin ostajan pitää oikeudessa pystyä todistamaan, että vuoto on ollut asunnossa myyntihetkellä? Homevaurion perusteella ei nykyisten lausuntojen perusteella pystytä varmaa vuotoajankohtaa sanomaan. Onko kenelläkään ollut vastaavaa tapausta ja tietoa miten on oikeudessa yms käynyt?

Omasta mielestäni pystyn saunan aikaisilla kuvilla ja tarkastuksilla, myynnnin yhteydessä tehdyllä pintakosteusraportilla ja VTT:n tutkimuksella homeen kehittymisajasta, kohtuullisen hyvin todistamaan, että vuoto on todennäköisesti tullut hallinan siirtymisen jälkeen ja uskoisin olevani vahvemmilla oikeuteen meneesä.

Kannattaisiko asiaa silti yrittää sovitella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu