Olen tutkimusten alkuvaiheessa ja kiinnostaisi tietää muiden kokemuksista hrt.n vaikutuksesta seksuaaliseen halukkuuten ja sen ilmenemismuodoista prosessissa. Eli asiallisia kommetteja kaipailen, en eroottisia fantasioita.
MtFpreoppina
Carina
81944
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hormonihoito aiheutti haluamiani muutoksia. Inhottavat erektiot loppuivat ja seksi ei enää kiinnostanut. Tunsin olevani tasapainoinen ja alkukantaisista haluista vapaa.
se haluttomuus sitte väliaikaista koska niin naisilla kuin miehillä hormoonit aiheuttaa juuri seksuaalista halukkuutta. Entä naisiksi leikatut eli hoito tehty loppuun miten silloin seksi halukkuus poikkeaako se taviksista mihinkään suuntaan vai onko sekin yksilöllistä?
Voisin sanoa, että hormonihoidot muuttivat seksuaalisuuden luonnetta täysin toisenlaiseksi. Alunperin se oli testosteronin vaikutuksesta sellainen päällekäyvä, pakottava, suorastaan ahdistava tunne, mutta hormonien myötä se on pehmentynyt ja ikäänkuin asettunut tasapainoon. Mieli ja ruumis eivät enää taistele hallinnasta vaan toimivat yhteistyössä. Seksuaalinen pakko on kokonaan kadonnut, ja varmaan seksuaalinen halukkuuskin on vähentynyt, mutta sopivammalta tuntuvalle tasolle. Valitettavasti pre-oppina seksuaalisuuteen liittyy edelleen tiettyjä anatomisia ongelmia...
Kyllä se miehinen aktiivinen seksuaalisuus loppuu hormonien myötä. Fyysinenkin toiminta häviää melko pian. Seksuaalisuus muuttuu naiselliseksi, eli se on tavallaan rauhallisempaa.
Ehkä miehellä on keskimäärin suuremmat halut kuin naisella. Mutta eikö nainenkin voi/saa olla aktiivinen? Vaatiiko aktiivisena osapuolena oleminen peniksen ja penetroitumisen, hmm?
Mitä hyötyä on seksuaalisista haluista, jos se ei tähtää jälkikasvun hankkimiseen? Mitä sellaista tyydytystä seksi voi antaa, jota ei saisi elämässään muutenkin? Seksi on ylimainostettua, turhaa touhua, jossa ihmisten aika menee ihan hukkaan. Suklaan syöminenkin antaa enemmän iloa kuin huono seksi jonkun tyhmän ja haisevan juntin kanssa.
Jostakin julkaisusta, että ennen korjausoperaatiota joutuu lopettamaan antiandrogeenit jolloin kuulemma oikeasti panetti.
Voi olla pitkästä aikaa outo olotila. Jos blokkerit ottaa ruiskeina, niin hormonitasothan vaihtelee piikkien välillä aika rajusti. Kuitenkin ruiske on maksalle terveellisempi kuin oraali, niin olisi mielenkiintoista kuulla tuntemuksista menetelmien välillä.
Hyvää tulevaa vuotta.
En ole koskaan kuullut ruiskeena annettavasta antiandrogeenista, liekö sellaisia käytössäkään? Kyllä ne ainakin pillereinä otetaan, joista minä tiedän. Ja kyllä, ennen isompaa leikkausta täytyy mennä paussille terveellisyyssyistä. Minä olin kaikkiaan 4 viikkoa ilman hormonihoitoja ennen yhtä leikkausta, ja voin sanoa, että kyllä se testoseksuaalisuus sinä aikana ehtii herätä. Korjausleikkauksen jälkeen tosin se mieshormonien lähde katoaa, joten lopun ikäänsä saa olla rauhassa naisellisilla testo- ja panetustasoilla...