Siperian hamsteri

Olen pitkään ihmetellyt meidän hamsterin käytöstä ja todellakin ihmetellyt sitä positiivisessa mielessä. Ennen kuin tuo pienjyrsijä tuli meille, oli minulla ihan toisenlainen käsitys hamstereista. Luulin, että ne ovat pelokkaita pimeässä eläjiä, jotka kaiken lisäksi purevat...
Siksi en ollut kamalan innostunut, kun likkakaverini sitä meille hinkusi.

No, nyt kuitenkin nuo visiot heittivät täysin härän pyllyä. Ainakaan tuo meidän elukka ei pelkää mitään, eikä ketään, ei edes juurikaan säpsähdä äänistä. Joskus luulinkin että se on kuuro, mutta kun testasin, niin kyllä se kääntyy katsomaan äänen suuntaan, ainakin joskus...
Lisäksi se ei ole purrut koskaan ketään, vaikka sille entuudestaan tuntemattomat ihmiset ovat ottaneet sen käteen. Niin, ja lisäksi se liikkuu päivän valossa aika paljon.

Toisaalta tunnistaako se eri ihmisiä? Tiedostaako se, jos se on eri paikassa, siis "poissa kotoa"? Entä miten hamsterit yleensä käyttäytyvät? Ihan mielenkiinnosta, voisko joku asiantuntevampi kertoa?
31556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse en hamstereita paljoa tunne, mutta vastaanpa nyt gerbiilinäkökulmasta.

Oma yksinjäänyt eläkeläisgerbani tunnistaa minut, ainakin hajusta (ihmisen tunnistusta äänestä ei ole testattu jne.)

Se tunnistaa kyllä heti, onko se pois kotoaan. Hajuerohan on suuri!

Äänestä

Ihan ensimmäisenä korjaan, että kyseessä on syyrialainen hamsteri, ei siis siperialainen :) (ellet puhu venäjänkääpiöhamstereista)

Hamsteri on kiltti ja rauhallinen, eikä pure, ellei sitä satuta tai jos sitä ei olla koskaan käsitelty. Ne ovat hämäräeläjiä (suom. yöeläjiä), mutta liikkuvat myös päivisin, esimerkiksi ruoanhakumatkalla ja pissalla (hamsterihan pissaa laatikkoon, jos sille laittaa sellaisen, yleensä oppii sinne helposti).

Hamsteri on seurallinen eläin, joka sopeutuu eri ihmisiin. Onkin parempi, jos sitä käsittelee moni eri ihminen, kuin vain yksi, jottei se säikähtäisi jokaista muutosta. Olisi aina parempi, jos hamsteri ei joutuisi "muuttamaan" jatkuvasti, eli mielummin olisi omalla paikallaan. Mutta jos on pakko ottaa hamsterin mukaan, niin ok, mutta jos joka pikkureissulle ei välttämättä tarvitsisi, niin hyvä.

Hamsteri ei ole kuuro, ellei sillä erikseen ole kuulovauriota.

Hamsteri liki aina tunnistaa omistajansa - sen, joka sitä eniten pitää sylissä. On kuitenkin tosiaan hyvä, jos mahd. monet pitäisivät sitä sylissä, mutta tietysti niin, että käsittelijät ovat rauhallisia eikä sitä koko ajan riepoteltaisi joka paikkaan.

Hamsteri on siis seurallinen eläin, joka on vilkas ja kaipaa paljon virikkeitä ja vapaanajuoksua. Hamsterit tykkäävät erilaisista pahvilaatikoista ja kiipeilytelineistä - joiden kuitenkin pitää olla vaarattomia. Hamsterit tykkäävät kaikesta iltapuuhasta (päivisin niitä ei saa siis herätellä muuta kuin poikkeustapauksissa), esim. omistajan lahkeissa roikkumisesta (siksi kannattaa hamsteria vapaana pitäessään olla varovainen mihin astuu :)) ja kaikkien namupalojen nurkkiin piilottelusta.

Paremmin hamsterista saat ajankohtaista ja varmasti asiantuntevaa tietoa osoitteesta www.hamsteriyhdistys.net - Suomen virallisesta hamsteriyhdistyksestä.

Äänestä

heippa vaan! mä saan hamsterin nyt tnä kesänä siis.08 vuonna.. mä hankin syyriksen.oon lukenukki aika pajon hamstereista,eli tiiän niist aika paljon ja ku mun hyväl ystävällä on hamsteri myös, mut onko se totta et jos ostaa eläinkaupast niin se voi olla sairas et mielummin kasvattajalta..??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Shearer kirjoitti:

Olen pitkään ihmetellyt meidän hamsterin käytöstä ja todellakin ihmetellyt sitä positiivisessa mielessä. Ennen kuin tuo pienjyrsijä tuli meille, oli minulla ihan toisenlainen käsitys hamstereista. Luulin, että ne ovat pelokkaita pimeässä eläjiä, jotka kaiken lisäksi purevat...
Siksi en ollut kamalan innostunut, kun likkakaverini sitä meille hinkusi.

No, nyt kuitenkin nuo visiot heittivät täysin härän pyllyä. Ainakaan tuo meidän elukka ei pelkää mitään, eikä ketään, ei edes juurikaan säpsähdä äänistä. Joskus luulinkin että se on kuuro, mutta kun testasin, niin kyllä se kääntyy katsomaan äänen suuntaan, ainakin joskus...
Lisäksi se ei ole purrut koskaan ketään, vaikka sille entuudestaan tuntemattomat ihmiset ovat ottaneet sen käteen. Niin, ja lisäksi se liikkuu päivän valossa aika paljon.

Toisaalta tunnistaako se eri ihmisiä? Tiedostaako se, jos se on eri paikassa, siis "poissa kotoa"? Entä miten hamsterit yleensä käyttäytyvät? Ihan mielenkiinnosta, voisko joku asiantuntevampi kertoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu