koska maailmasta

rasistinen paikka että osaa elävästä "kansasta" syrjitään? Ja puhun nyt siis koirien kiinni/ irti pidosta. Maapallo on aika iso joten eiköhän jokainen tänne mahdu, oli sitten kiinni tai irti.
Asian voisi ajatella myös niin päin että ihmisten olisi oltava JATKUVASTI kytkettynä ja koirat saisivat olla irti. Millaista koiran elämää sellainen on että aina kun ollaan ulkona, niin eikun vaan juokset narunpäässä sen kummemmin miettimättä irtioloa! Mielestäni koirat nauttii enemmän ulkoilusta kun saavat temmeltää lumessa vapaana eikä omistajan täydy juosta metsässä perässä.
Juu, tirdän että on olemassa koirapuistoja! Täälläkin paikkakunnalla on sellainen...isoja puita on katkottu ja terävät tyngät jätetty repimään koiran tassut riekaleiksi ja sijainti on täydellisesyo PERSEESSÄ!!! Meiltä matkaa ko paikalle on n.4km!
4281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

juoksee vapaana joka ainoa päivä.Sen ei tarvitse kulkea narun päässä kuin siellä missä kulkee muitakin. Eli yleisillä paikoilla.

Äänestä
  • Meillä koirat on narun jatkona tasan vain silloin, kun ollaan jossain missä liikkuu muitakin ihmisiä.
    Näin talvisaikaan, kun koirat saavat pitää hetken lomaa treeneistä ja vaan olla ja lenkkeillä, saattaa hyvin mennä viikkokin niin, etteivät edes kertaakaan näe hihnaa.

    Äänestä

meilläpäin lenkkeilytys ja se peuhaaminen hoidetaan vuorollaan.

Äänestä

Meidänhän on otettava huomioon muutkin kun itsemme. On itsekästä pitää isoja koiria irti joita moni pelkää. Oma koira on usein (melkein aina, Chihuahua ) irti, mutta ei mene hyppelemään vieraita vastaan. Kaikkia ihmisiä ja eläimiä pitää kunnioittaa.Kaikkien on mahduttava maapallolle mutta kaikki on otettava huomioon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on tullut niin kirjoitti:

rasistinen paikka että osaa elävästä "kansasta" syrjitään? Ja puhun nyt siis koirien kiinni/ irti pidosta. Maapallo on aika iso joten eiköhän jokainen tänne mahdu, oli sitten kiinni tai irti.
Asian voisi ajatella myös niin päin että ihmisten olisi oltava JATKUVASTI kytkettynä ja koirat saisivat olla irti. Millaista koiran elämää sellainen on että aina kun ollaan ulkona, niin eikun vaan juokset narunpäässä sen kummemmin miettimättä irtioloa! Mielestäni koirat nauttii enemmän ulkoilusta kun saavat temmeltää lumessa vapaana eikä omistajan täydy juosta metsässä perässä.
Juu, tirdän että on olemassa koirapuistoja! Täälläkin paikkakunnalla on sellainen...isoja puita on katkottu ja terävät tyngät jätetty repimään koiran tassut riekaleiksi ja sijainti on täydellisesyo PERSEESSÄ!!! Meiltä matkaa ko paikalle on n.4km!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu