Runot palstalla Reikä Munanen, vai oliko se Rasva Hönttönen, esitti yhden ainoan kysymyksen viestissään, joka on jo poistettu.
" Onko äidinrakkaus suurempi kuin rakkaus ripulipaskaan?"
Kysymyksestä voidaan olla montaa mieltä.
Minua se kuitenkin alkoi vaivata.
Tänä aamuna kirjoitin asian tiimoilta pienen kertomuksen.
Pieni tarina
Poika ilahtui ikihyviksi, kun kuuli, että suunniteltiin jalkapallokenkien ostamista. Lisäksi puhuttiin jalkapallosukista, säärisuojista ja pelihousuista. Tuntui uskomattomalta, että hän saisi ne kaikki yhdellä kertaa.
Pettymys ei kuitenkaan ollut suuri kun äiti kertoi hänelle Keijon ostavan ne itselleen. Keijo oli äidin miesystävä ja asunut heillä jo jonkin aikaa.
Poika oli tottunut pettymyksiin. Hänen mieleensä tuli myös koulun urheilutunnilla tehty retki uimahalliin. Muut olivat silloin nähneet hänen likaiset alushousunsa ja nauraneet ja pilkanneet.
Poika ymmärsi, että hän ei voisi mennä jalkapalloharjoituksiin ennen kuin olisi yhtä puhdas ja siisti kuin muut.
Keijo joi iltaisin olutta sohvalla ja suunnitteli tulevia pelejään ja kertoili vanhoja urheilusaavutuksiaan. Äiti kuunteli ja kyselikin välillä jotakin. Poika tajusi hämärästi, että äiti halusi miellyttää Keijoa.
Häntä ihmetytti, miten Keijon kaltainen mies oli ollut samaan aikaan olympiavalmennettavien joukossa sekä painonnostossa että karatessa.
Usein poika meni nukkumaan vaatehuoneen lattialle kun äiti ja Keijo valvoivat ja pitivät ääntä. Hän nukkui vaatteet päällä ja alkoi ymmärtää, että siksi hän haisi. Hän uneksi silmät ummistettuaan kauniista vaatteista ja laitetusta ulkomuodosta. Joskus se jatkui unena, ja hänen oli aamulla virkeä ja hyvä olla. Silloin tuntui, että hänkin voisi pian olla sellainen kuin muut; siisteissä vaatteissa ja hyvänhajuisena.
Usein se kuitenkin tuntui kaukaiselta ja saavuttamattomalta.
Perjantaina lähdettiin ostamaan Keijolle varusteita. Baarin puulaakiottelu olisi sunnuntaina.
Poikakin meni mukaan. Häntä hävetti kulkea Keijon ja äidin kanssa, koska ihmiset tuntuivat katsovan heitä ja lisäksi he haisivat. He olivat pilkattavia ja halveksittavia ihmisiä.
Poika ei kuitenkaan yksin uskaltanut mennä kauppakeskuksen liikkeisiin katselemaan kauniita tavaroita, sillä hänet oli sieltä ajettu pois useasti.
Niitä tavaroita ja vaatteita hän kaikesta huolimatta halusi nähdä ja kosketella, omistaakin, jos se olisi ollut mahdollista.
Kauniiden tavaroiden muisto tuli kuitenkin uneen ja silloin hän sai ne hetkeksi itselleen.
Siksi hän meni mukaan.
Kauppakeskuksen ulkopuolella seisoskeli Keijon kavereita. Keijo jäi juttelemaan heidän kanssaan. Poika meni äidin perässä markettiin. Äiti osti vähän leipää ja juustoa ja perunalastuja ja pakkauksen olutta.
He menivät ulos poika ruokakassia kantaen.
Keijo oli hävinnyt jonnekin. Poika jäi odottamaan oven pieleen kun äiti lähti hakemaan Keijoa.
Poika yritti olla välinpitämättömän ja huomaamattoman näköinen vaikka hän hikosi jännityksestä olla siinä, ohikulkijoiden silmissä.
Äiti tuli takaisin yksin kuten poika oli arvellutkin. He menivät kotiin puhumattomina. Äiti istui keittiön pöydän ääreen ja aukaisi perunalastupussin ja olutpullon. Poikakin söi vähän perunalastuja ja teki sitten juustoleivän. Hän meni syömään sitä pienelle parvekkeelle ja laittoi oven kiinni perässään.
Hän istui parvekkeen lattialle, sille puolelle, johon aurinko paistoi ja söi juustoleivän hitaasti. Hän ajatteli, että nyt kun oli jo kesä, hän voisi olla siellä yötä.
Illalla äiti nukkui sohvalla. Poika katseli televisiota myöhäiseen. Keijo ei ollut tullut.
Ohjelmat loppuivat. Poika haki lattialla olevia vaatteita tyynyksi ja otti täkin vaatehuoneesta ja meni parvekkeelle. Hän asettui makaamaan betonille ja kietoi peiton ympärilleen. Kauniit tavarat ja asiat tulivat mieleen kuin itsestään. Kaupungin äänet eivät häirinneet vaan sekoittuivat uneen.
Poika heräsi. Hän näki parvekkeen lohkeillun ja likaisenharmaan kaiteen. Hän nousi ylös ja katseli hiljaista kaupunkia. Kerrostalot olivat samanlaisia. Joistakin ikkunoista näkyi valoa. Parkkipaikalla seisoskeli joku seurue juoden vuorotellen samasta pullosta.
Poika aukaisi oven. Äiti makasi sohvalla. Poika käveli eteiseen mennäkseen vessaan. Sen ovi oli lukossa. Sieltä kuului katkonainen kuorsaus. Samassa poika tunsi jaloissaan jotakin märkää ja tahmeaa, joka tunki sukkien läpi. Hän katsoi lattialle. Samassa haju tuli sieraimiin, ällöttävä ulosteen haju oli täyttänyt koko eteisen. Lattialla näkyi ruskea vana, joka tuli makuuhuoneesta vessan ovelle.
- VOI JUMALAUTA! huusi poika, VOI JUMALAUTA!
.
Hän riisui sukat ja yritti pyyhkiä jalkapohjiaan eteisen mattoon. Haju tuntui sietämättömältä ja tunkeutui unisiin aivoihin takaraivoa myöten.
Äiti heräsi ja nousi ylös. Poika ryntäsi keittiöön ja otti tuolin karmilta jonkun vaatteen ja kasteli sen vesihanan alla. Hän pyyhki jalkojaan siihen kiroillen. Äiti tuli ovelle.
- Kato nyt saatana, mitä Keijo on tehnyt! poika huusi.
Äiti katseli eteisen lattiaa.
- Onko Keijolla paha olo? hän kysyi.
Samassa pojalla kävi virtsaamisen tarve sietämättömäksi. Hän aukaisi kaapin ja lorotti roska-astiaan.
- Älä nyt sinne kuse. SAATANAN HULLU KAKARA! äiti huusi.
" Onko äidinrakkaus suurempi kuin rakkaus ripulipaskaan?"
Kysymyksestä voidaan olla montaa mieltä.
Minua se kuitenkin alkoi vaivata.
Tänä aamuna kirjoitin asian tiimoilta pienen kertomuksen.
Pieni tarina
Poika ilahtui ikihyviksi, kun kuuli, että suunniteltiin jalkapallokenkien ostamista. Lisäksi puhuttiin jalkapallosukista, säärisuojista ja pelihousuista. Tuntui uskomattomalta, että hän saisi ne kaikki yhdellä kertaa.
Pettymys ei kuitenkaan ollut suuri kun äiti kertoi hänelle Keijon ostavan ne itselleen. Keijo oli äidin miesystävä ja asunut heillä jo jonkin aikaa.
Poika oli tottunut pettymyksiin. Hänen mieleensä tuli myös koulun urheilutunnilla tehty retki uimahalliin. Muut olivat silloin nähneet hänen likaiset alushousunsa ja nauraneet ja pilkanneet.
Poika ymmärsi, että hän ei voisi mennä jalkapalloharjoituksiin ennen kuin olisi yhtä puhdas ja siisti kuin muut.
Keijo joi iltaisin olutta sohvalla ja suunnitteli tulevia pelejään ja kertoili vanhoja urheilusaavutuksiaan. Äiti kuunteli ja kyselikin välillä jotakin. Poika tajusi hämärästi, että äiti halusi miellyttää Keijoa.
Häntä ihmetytti, miten Keijon kaltainen mies oli ollut samaan aikaan olympiavalmennettavien joukossa sekä painonnostossa että karatessa.
Usein poika meni nukkumaan vaatehuoneen lattialle kun äiti ja Keijo valvoivat ja pitivät ääntä. Hän nukkui vaatteet päällä ja alkoi ymmärtää, että siksi hän haisi. Hän uneksi silmät ummistettuaan kauniista vaatteista ja laitetusta ulkomuodosta. Joskus se jatkui unena, ja hänen oli aamulla virkeä ja hyvä olla. Silloin tuntui, että hänkin voisi pian olla sellainen kuin muut; siisteissä vaatteissa ja hyvänhajuisena.
Usein se kuitenkin tuntui kaukaiselta ja saavuttamattomalta.
Perjantaina lähdettiin ostamaan Keijolle varusteita. Baarin puulaakiottelu olisi sunnuntaina.
Poikakin meni mukaan. Häntä hävetti kulkea Keijon ja äidin kanssa, koska ihmiset tuntuivat katsovan heitä ja lisäksi he haisivat. He olivat pilkattavia ja halveksittavia ihmisiä.
Poika ei kuitenkaan yksin uskaltanut mennä kauppakeskuksen liikkeisiin katselemaan kauniita tavaroita, sillä hänet oli sieltä ajettu pois useasti.
Niitä tavaroita ja vaatteita hän kaikesta huolimatta halusi nähdä ja kosketella, omistaakin, jos se olisi ollut mahdollista.
Kauniiden tavaroiden muisto tuli kuitenkin uneen ja silloin hän sai ne hetkeksi itselleen.
Siksi hän meni mukaan.
Kauppakeskuksen ulkopuolella seisoskeli Keijon kavereita. Keijo jäi juttelemaan heidän kanssaan. Poika meni äidin perässä markettiin. Äiti osti vähän leipää ja juustoa ja perunalastuja ja pakkauksen olutta.
He menivät ulos poika ruokakassia kantaen.
Keijo oli hävinnyt jonnekin. Poika jäi odottamaan oven pieleen kun äiti lähti hakemaan Keijoa.
Poika yritti olla välinpitämättömän ja huomaamattoman näköinen vaikka hän hikosi jännityksestä olla siinä, ohikulkijoiden silmissä.
Äiti tuli takaisin yksin kuten poika oli arvellutkin. He menivät kotiin puhumattomina. Äiti istui keittiön pöydän ääreen ja aukaisi perunalastupussin ja olutpullon. Poikakin söi vähän perunalastuja ja teki sitten juustoleivän. Hän meni syömään sitä pienelle parvekkeelle ja laittoi oven kiinni perässään.
Hän istui parvekkeen lattialle, sille puolelle, johon aurinko paistoi ja söi juustoleivän hitaasti. Hän ajatteli, että nyt kun oli jo kesä, hän voisi olla siellä yötä.
Illalla äiti nukkui sohvalla. Poika katseli televisiota myöhäiseen. Keijo ei ollut tullut.
Ohjelmat loppuivat. Poika haki lattialla olevia vaatteita tyynyksi ja otti täkin vaatehuoneesta ja meni parvekkeelle. Hän asettui makaamaan betonille ja kietoi peiton ympärilleen. Kauniit tavarat ja asiat tulivat mieleen kuin itsestään. Kaupungin äänet eivät häirinneet vaan sekoittuivat uneen.
Poika heräsi. Hän näki parvekkeen lohkeillun ja likaisenharmaan kaiteen. Hän nousi ylös ja katseli hiljaista kaupunkia. Kerrostalot olivat samanlaisia. Joistakin ikkunoista näkyi valoa. Parkkipaikalla seisoskeli joku seurue juoden vuorotellen samasta pullosta.
Poika aukaisi oven. Äiti makasi sohvalla. Poika käveli eteiseen mennäkseen vessaan. Sen ovi oli lukossa. Sieltä kuului katkonainen kuorsaus. Samassa poika tunsi jaloissaan jotakin märkää ja tahmeaa, joka tunki sukkien läpi. Hän katsoi lattialle. Samassa haju tuli sieraimiin, ällöttävä ulosteen haju oli täyttänyt koko eteisen. Lattialla näkyi ruskea vana, joka tuli makuuhuoneesta vessan ovelle.
- VOI JUMALAUTA! huusi poika, VOI JUMALAUTA!
.
Hän riisui sukat ja yritti pyyhkiä jalkapohjiaan eteisen mattoon. Haju tuntui sietämättömältä ja tunkeutui unisiin aivoihin takaraivoa myöten.
Äiti heräsi ja nousi ylös. Poika ryntäsi keittiöön ja otti tuolin karmilta jonkun vaatteen ja kasteli sen vesihanan alla. Hän pyyhki jalkojaan siihen kiroillen. Äiti tuli ovelle.
- Kato nyt saatana, mitä Keijo on tehnyt! poika huusi.
Äiti katseli eteisen lattiaa.
- Onko Keijolla paha olo? hän kysyi.
Samassa pojalla kävi virtsaamisen tarve sietämättömäksi. Hän aukaisi kaapin ja lorotti roska-astiaan.
- Älä nyt sinne kuse. SAATANAN HULLU KAKARA! äiti huusi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
yäkkkkk. Hyi.
Onnistunut siltä osin, että toi virtan ulosteineen lukijan eteen. Hyi kuinka keksitkään jotain noin haisevaa!
Taannoin käymämme keskustelu suklaalla kuorrutetusta arvostelusta saa uuden ulottuvuuden, kun juttusi lukee.
Jotenkin korvaan särähtää se, että kyseinen tyyppi haluaa jalkapalloasusteita ja ei ensimmäisenä ryntää niitä katsomaan liikekeskuksessa, myös kotiin tullessa ensimmäisenä muija olisi potkittu hereille, niitä ihmettelemään, Olisiko kokonaan jäänyt ostamatta? Ei noin personoituna.
Vessa sijaitsi eteisessä, näin ollen kaappi oli eteisessä. Kaapissa roskis? Tuskin.
Tarina sinällään ihan kelpoinen.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä torttumainen 6
T. ®Sherlokki © 2005
Ei tuo Keppanan teksti juurikaan hurraata ansitse. Se on kamalaa...
Maakuntalehden meininkiä. Vanhapoika meets teekkarihuumori vol 2.
Hollywoodissa jatko-osiin upotetaan omaisuuksia ja ne ovat silti huonoja. Kepolta ei näihin hupene penniäkään, koska aika ei valitettavasti tässä tapauksessa ole rahaa, vaikka monet sitä toivoisivat. Kuinkahan monta tämän saagan jatko-osaa joutuu maailma harteillaan kantamaan?
mikä maakuntalehti saa kunnian julkaista tämän?
Hurraa!!
Löytyyhän täältä kirjoittajiakin.
Oli oiva tarina,miellyttävää luettavaa.
Huomaa että tässäkin on sydän mukana kirjoittaessa,ammattimaista,todella vaikuttavaa.
9pist.
Mä en syty tolle Kepin tekstille. Musta siinä ois voinu olla enemmin jytinää.
Kiitos paljon.
Vilpitön kiitos todella kaikille.
Opin tästä paljon enemmän kuin odotin.
Kaksi asiaa selvisi minulle, toinen hämäränä, mutta varmana ja toinen selkeänä minua hämmästyttäen.
Jälkimmäisestä aloitan uuden keskustelun lähiaikoina.
Minkälainen mahtaa olla pojan joulu?
Tarkoitan poikien, sillä Ihmisen Poika on luvannut olla yksinäisten ja kärsivien kanssa.
Ja nyt on sentään hänen syntymäjuhlansa, tallissa syntyneen lapsen.
Hyvää joulua kaikille.