"VPU on nollannut grafiikkakiihdyttimen, sillä se ei vastannut näytönohjaimen komentoihin" Loistavaa saada tällainen ilmoitus jatkuvasti vaikka kone ylittää pelille asetetut vaatimukset. Lisäksi peli nykii ihan helvetisti. Sääli sinänsä, sillä CIV voisi olla helvetin hyvä peli, jos sen tekijät eivät olisi päästäneet bugista paskakyhäelmäänsä markkinoille.
Onneksi latasin omani piraattilahdesta, enkä aio kyseistä paskakasaa enää kaupasta hankkia, vaikka se kävikin mielessä. Kehotan muitakin välttämään kyseistä peliä, tai kertomaan ratkaisun ongelmaan. Sitten taas pelintekijät vollaavat kun porukka hankkii pelinsä laittomasti. Katsoisivat peiliin ja miettisivät missähän se vika oikeastaan piilee.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Milläs kokoonpanolla tuota pyörität (prossu, näyttis, muisti)? Kai olet sen patchin ladannut?
aika monessa pelissä sama ongelma, kun on tehty eri näyttikselle. Vaihda GEFORCE niin luulisi pelaavan paremmin!